Sherlock Holmes -näyttelyssä

Museum of London oli tuttu entuudestaan, mutta nyt (ja vielä 12.4. asti) siellä oli erikoisnäyttely Sherlock Holmes - The Man Who Never Lived And Will Never Die. Se näkyi jo kauas museon ulkopuolelle.

Kyseessä on tietysti tarina Tanssivat kuviot, ja se oli julkaistu kokonaisuudessaan museon sisäpihan seinällä.

Museon perusnäyttelyyn on vapaa pääsy, mutta tähän oli pääsymaksu. Sisäänkäynti piti kävijän itsensä löytää painamalla kirjahyllyn oikeaa kohtaa.

Sisällä oli peilejä ja elävää kuvaa.

Elokuvajulisteita.

Kirjallisuusaiheinen näyttely oli väistämättä "paperinen" alkuperäisine käsikirjoituksineen ja ensipainoksineen. Arthur Conan Doylen käsiala oli uskomattoman pientä - henkilökohtainen ominaisuus vai ajan tapa?

Holmesin Lontoota kuvattin monin tavoin, olihan kyseessä Lontoon kaupunginmuseon näyttely. Kartalle kiinnitetyin langoin ja nopeutetuin videoin seurattiin eri tarinoiden kulkua, tässä Kuuden Napoleonin.

Lontoon "köyhyyskartta" vuodelta 1889, johon oli merkitty asukkaiden sosiaalinen asema varakkaasta (oranssi) "semi-kriminaaliin" (musta). Paddington tässä, koska hotellimme Mitre House sijaitsi Talbot Squaren ja Sussex Gardensin kulmassa. Entiset ylhäisötalot ovat nyt suurimmalta osin pieninä hotelleina.

Viktoriaanista Lontoota kuvaavia maalauksia ja grafiikkaa.

Ja tietysti kävijöille piti tarjota mahdollisuus poseerata hatun, piipun ja suurennuslasin kanssa, tai Baker Street 221B:n ovella.

Varsinaisen esinenäyttelyn puolella oli, paitsi 1800-luvun lopun moninaista esineistöä, myös roolipukuja Holmesin uusimmasta TV-sarjaversiosta, jonka pääosassa on Benedict Cumberbatch. Sivumennen sanoen rasittava sarja joka jäi kokonaan väliin (minulle ainoa oikea Holmes on Jeremy Brett), mutta jonka suosio lienee siivittänyt tämän näyttelyn syntyä.

Deerstalker, knalli ja hansom cab.

Montakos eri tupakantuhkaa se Holmes kykenikään tunnistamaan?

Rikostutkimusta: valoksia kengänjäljistä.

Mitä kaikkea risaisesta hatusta voikaan päätellä?

Persialaiset tohvelit, kuten tiedämme, kelpaavat hyvin piipputupakan säilytykseen.

Näyttely päättyi elävään kuvaan Reichenbachin putoukselta. Sinnehän Conan Doyle ehti jo sankarinsa hukuttaa, mutta joutui herättämään tämän myöhemmin yleisön pyynnöstä henkiin. Kirjailijaparka piti dekkareitaan vain riesana "vakavammalle tuotannolleen", joka tuotanto sittemmin on painunut unohduksiin. Baker Streetin consulting detective osoittautui kuitenkin mieheksi, joka vaikkei koskaan elänytkään ei ilmeisesti koskaan kuolekaan.

Muistoksi ostin näyttelyn nimellä varustetun mukin. Näyttelyjulkaisu oli sen verran paksu etten lähtenyt sitä raahaamaan vaan tilasin netistä kotona Suomessa, halvemmaksikin tuli.