Kone laskeutui kuitenkin tasangolle, Milanon Malpensan kentälle. Bussi jatkoi länteen halki Lombardian. Riisi kasvoi, mutta Anna Magnania paljaine säärineen ei näkynyt.
Illan tullen noustiin vuorille, ylös Dora Baltea -joen vartta Aostan laaksoon, jolla on Italiassa autonomisen alueen status.
Ensimmäisen yön hotelli oli Saint-Vincentissä, aamulla sen ikkunasta avautui lähipäivinä tutuksi tuleva vuorinen näkymä.
Aamiaisen jälkeen oli aika kiertää tätä pikkukaupunkia, jonka suurin nähtävyys olivat, rehellinen ollakseni, sitä ympäröivät vuoret. Oli siellä kuitenkin hauskanen portti...
perin kierteisiksi leikattuja tuijia...
seinämaalaus keskiaikaisesta soturista...
ja tietysti jokaisen italialaiskaupungista ja -kylästä löytyvä muistomerkki ensimmäisen ja toisen maailmansodan kaatuneille.
Kirkon, ja muidenkin rakennusten, katteena oli paikallista liuskekiveä mikä rakennushistoriallisista detaljeista kiinnostuneile kirjattakoon.
Ja ne vuoret... tosiasia on että ne eivät koskaan näytä kuvissa niin hienoilta kuin paikan päällä. Mutta siellä ne ovat todella awesome kuten nykyään tavataan sanoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti