Taiteilijakodeista on vuorossa Leonardo da Vilhun talo Sotungissa, joka on, noh, sanokaamme melko lailla taiteilijakodin näköinen. Matkaikonikokoelma sai muistelemaan miten kirjoitin aiheesta kertovasta kirjasta arvostelun haman millenniumin aikoihin.
Puhe oli myös siitä mistä aina on puute eli rahasta. Autonomian ajan markkoja on varmaan melkein kaikilla kotonaan jossain rasiassa, mutta mikä niistä on arvokas, mikä ei, vaihteleekin sitten paljon. Hyväkuntoinen hopeamarkka vuodelta 1865 voi maksaa tuhatkin euroa, huonokuntoinen kympin. Maria Teresian taaleri oli tuttu entuudestaan, mutta aina sen merkillinen tarina on kertomisen arvoinen. Tämä itävaltalainen hopearaha tuli niin suosituksi, että sitä on lyötu eri puolilla maailmaa satoja miljoonia kappaleita ja se oli käypänä rahana Lähi-idän maissa 1970-luvulle saakka.
Antiikkimarkkinoille oli menty aina Thaimaahan asti, Bangkokin Ctahuchakiin. Aasialaiset eivät tiemmä omaan värikkäämpään visuaaliseen tyyliinsä tottuneina juuri valjumpaa eurooppalaista antiikkia arvosta eli löytöjä voi tehdä. Tavaran alkuperä juontaa Ranskan Indo-Kiinan siirtomaakauteen 1887-1954.
Mutta Turusta käsinhän me tätä lehteä luemme eli mitä löytyy? Riitta Koskinen ja väitöskirjansa Kartanot ja virkatalot Turun kaupunginarkkitehti Christian Friedrich Schröderin tuotannossa oli käyty kuvaamassa Qwenselin talossa. Myös muistutetaan pari viikkoa sitten Turun taidemuseossa auenneesta näyttelystä Mäntän medicit (ei sentään borgiat!) – Kultakauden klassikoita Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti