Pafoksen "uudempaa" kulttuuriperintöä edusti sataman suojaksi rakennettu linnake. Alkujaan bysanttilainen linna tuhoutui v. 1222 maanjäristyksessä, jonka jälkeen Lusignanien hallitisjasuku rakennutti sen uudestaan. Vallanvaihdoksessa venetsialaisilta ottomaaneille se raunioitui jälleen, joten nykyinen muoto on jälkimmäisten valloittajien korjausten jäjiltä.
Eipä muuta kuin portista sisään.
Sisäänpääsy maksoi pari euroa. Seinällä oli myös valistusta paikan historiasta.
Ylhäältä tuleva valo loi alakerran tiloihin tunnelmallisen valaistuksen.
Ja sitten ylös valleille.
Ylempien osien hiekkakiveen oli sään rapauttava vaikutus tehnyt eniten tuhojaan.
Tässä vaikuttava esimerkki: laasti on kestänyt paremmin kuin kivi!
Ja pilkistelihän sieltä hiekkakivestä taas fossiilejakin.
Ylhäältä avautuivat myös hienot näkymät, tässä merenrantaa länteen päin.
Pafoksen linna toimii Olavinlinnan tapaan syyskuisten laulujuhlien näyttämönä.
Ehkä näillä pohjoispuolen rakenteilla oli jotain tekemistä asian kanssa.
Toisaalla avautuivat näkymät venesatamaan.
Aallonmurtajan kärjessä näkyi jo varhaiskeskiajalta peräisin oleva ns. Itätorni, tai se mitä siitä oli jäljellä.
Sinne siis. No, eipä todellakaan paljoa nähtävää enää ollut.
Aallonmurtajan kärjestä oli kuitenkin hieno näkymä itse linnalle päin.
Paluumatkalla kävi myös ilmi, miltä olisivat näyttäneet ne "lasipohjaveneet", joilla Punaisellamerellä oli ollut tarkoitus seilata. Läpinäkyvää pohjaa on veneissä kapea kaistale kölin molemmin puolin. Olisi hauska kuulla joltain kyydissä olleelta mitä niistä oikein näkee...
Lopuksi muutama kuva Pafoksen rantakadulta. Päivä oli yksi risteilyn kauneimpia, mutta melkoisen viileä tuuli sielläkin puhalsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti