Naantalin kirkko

Naantalin entinen luostarikirkko hallitsee ravintoloiden täyttämän kaupunginrannan näkymää, ja on jo sellaisenaan Suomen kesän symboli.

Miten värikäs lieneekään interiööri katolisella ajalla ollut, on se nyt valkaistun luterilainen.

Muistoja katoliselta ajalta on kuitenkin muutama, kuten tämä monstranssikaappi ja kattokruunu.

Alttaritaulu on 1400-luvulta...

ja sen alla oleva ojantappurakruunulla kruunattu Kristus.

Pietà 1400-luvun jälkipuoliskolta.

Kasteallas ja piscina-kivi.

Saarnatuoli vuodelta 1622, Henrik Flemingin ja siippansa lahjoittama, ei siis ainakaan saalista 30-vuotisesta sodasta kuten usein Varsinais-Suomen kirkkojen saarnastuoleista sanotaan.

Votiivilaiva on varmaan jokaisessa rannikkopitäjän kirkossa.

Seinämaalaus reformaation ajoilta jo.

Kirkossa on myäs pienoismalli ja kartta kirkonseudusta luostariaikoina. Naantali oli kaksoisluostari, siellä oli siis sekä birgittalaisjärjestön nunnia että munkkeja.

Eteisessä saattoi valita mihin hyvään tarkoitukseen kolehtinsa antoi.

Kirkkomalla ovat tietysti sankarihaudat...

muistokivi Karjalaan jääneille vainajille...

mutta nyttemmin myös muistokivi edesmenneille naantalilaisille sotaveteraaneille ja näiden puolisoille.

Kirkossa tai kirkkomaalla käymättömätkin ovat Muumimaailmaan mennessään ehkä huomanneet kuitenkin tämän, muistomerkin munkki Jöns Buddelle, "Suomen ensimmäiselle kirjailijalle". Jonkinlaista kunnostusta kivi kyllä kaipaisi.

.

Visavuori

Pirkanmaan retki päättyi Visavuoreen, kuvanveistäjä Emil Wikströmin kotiin ja ateljeehen aloittaen jälkimmäisestä.

Ateljeessa on kipsiluonnoksina taiteilijan runsaan tuotannon teoksia. Niihin kuuuivat mm. Helsingin päärautatieaseman "kivimiehet" joiden pallot uusittiin taannoin ja joista toinen alkuperäisistä on nyt ateljeessa. Sen kyljissä esitellään taiteilijan tunnetuimpia töitä.

Takan muotoilua isnpiroi tiemmä Lontoon Tower.

Taiteilijan muotokuvatöitä talon toisessa päässä.

Terassi tai miksi tätä nyt kutsuisi. Takalla lämmitetty kuitenkin.

Yläkerrata kerrotaan sisustetun taannoin uudestaan vanhan valokuvan perusteella.

Eksentrisyys on aina ollut osa taiteilijakulttia. Wikströmillä oli ateljeessaan urut...

ja tähtitorni (sen kupoli näkyy ylimmässä kuvassa oikealla).

Ateljeessa ollut pronssivalimo on nykyään yleisökahvila. Seuraavaksi kohteena oli Wikströmien asunto.

Aulan kattoa. Missasin oppaan selityksen symboliikasta pyöriessäni kamerani kanssa.

Sisustus oli taas mitä kansallisromanttisinta, taiteilijan itse suunnittelemaa tietysti.

Isäntäparin makuuhuone.

Tämä taisi olla lastenhuone...

ja tämä vierashuone.

Piian huone, tai näkökulma siihen, toi jotenkin mieleen Vincent van Goghin huoneen Arlesissa.

Keittiön hyllyköitä. Wikströmin ranskalainen rouva ei "erämaaasunnon" emännöimisestä oikein tykännyt, mutta sinnitteli silti, vaikkei mies edes vesijohtoa rakennuttanut.

Hiiret uhkasivat suurmiehenkin ruokataloutta.

Esinetutkijan huomion herättänyt keittiöväline: paistista valunut rasva kerättiin talteen varressa olevan kupin kautta.

Kiipesimme myös talojen taakse kalliolle. Tässä näkymiä perheen asuntoon siltä puolelta.

Historiallisuuteen sopien kalliolla oli myös muinaisjäänne, lapinraunio tai parikin, en ole ihan varma oliko kyse yhdestä vai useammasta.

Kalliolla oli myös huvimaja josta avautui näkymä (lunttasin tämän taas) Vanajavedelle.

Wikströmin tyttärenpojan Kari Suomalaisen tuotantoa esiteltiin Kari-paviljongissa, mutta olisiko retkiväsymys jo vaivannut kun ei tullut ainuttakaan kuvaa otettua. Samassa paikassa olleeseen museokauppaan tuli rahaa kuitenkin tuhlattua. Visavuoren museon facebook-sivuilla on muuten usein Karin piirroksia.

Amurin työläismuseokortteli

Pirkanmaan retken kohteena Tampereella oli Amurin työläismuseokortteli. Hieno opastus tutustutti paikkaan joka oli suurempi kuin olin ajatellut. Talojen perusrakenne oli neljän huoneen kokonaisuus joita yhdisti yhteiskeittiö. Yhteishuussi oli pihan perällä. Huoneet oli sisustettu eri aikakausien esineistöllä 1800-luvun jälkipuoliskolta toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, ja "asutettu" fiktiivisillä mutta tyypillisillä asukkailla, tehtaantytöillä jne. (henkilöt esiteltiin ovien teksteissä). Huoneita oli todella paljon joten tässä vain kuvia muutamista.

Yksi yhteiskeittiöistä. Huoneissa oli oma lämmityksensä mutta keittiössä saattoi talvisin vesiämpärin sisältö vetää riitteeseen.

Yhteen pihaan oli rakennettu aikakauden mallin mukainen maksullinen yhteissauna. Kummallekin sukupuolelle oli oma pukuhuone mutta itse sauna oli yhteiskäytössä.

Talonomistajan kodin asumistaso oli vuokralaisia prameampaa.

Kivijalkaleipomo 1930-luvulta.

Piharakennukset toimivta talleina ja huusseina.

Tästä korttelin kulman kaupasta alueen museoiminen alkoi 1975.

Nimensä Amuri sai Venäjän kaukoidän Amurinmaan mukaan, siis samalla tavalla kuin meidän Portsamme (Port Arthur). Mutta siinä missä Portsa on sodan pommitustuhoja lukuun ottamatta jäljellä, on puu-Amuri hävinnyt tätä museokorttelia lukuun ottamatta.