perjantai 3. heinäkuuta 2020

Piispankadun museot (1) Tuomiokirkkomuseo

Turun Tuomiokirkkomuseo sijaitsee kirkon etelälehterillä, kappeleiden yläpuolella.


Rakentamisen aikajana. Ajoituksen tulkinnat ovat vaihdelleet, ja onkin esitetty uutta rakennushistoriallista turkimusta seuraavan restauroinnin yhteydessä.


Museo vetää kirkollisissa aarteissaan vertoja Euroopan muille katedraaleille. Kuuluisimpia ovat Turussa keskiajalla valmistetut Ejbyn kalkki ja pateeni, aikoinaan tanskalaisten ryöstämät ja sittemmin palauttamat.


Kookospähkinä oli keskiajan Pohjois-Euroopassa melko eksoottinen hedelmä. Siitä tehtiin mm. ciboriumeja eli ehtoollisleivän säilytysastioita. Sellainen on täälläkin, punaiseksi maalattuna, ja ajoitettu 1300-luvulle.


Keskiaikaisia puuveistoksia on esillä muutama, kuten piéta 1300-luvun lopusta. Saksalaista työtä oleva veistos on luultavasti hankittu nykyisessä tavastin kuorissa sijainneelle Pyhän Ruumiin alttarille.


Pyhä Antonius on lyypekkiläisen Johannes von dem Hagenin työ n. vuodelta 1460.


Visbyn ns. Bunge-mestarin 1300-luvun alkupuolella valmistama Pyhä Nikolaus.


Kristuksen ruumis on valmistettu Suomessa v. 1500 tienoilla, siihen kuuluva arkku ei ole säilynyt. Haudassa makaava Kristus  oli keskiaikana pitkänperjantain ja pääsiäisen juhlallisuuksien kohteena.


Kuolleen Kristuksen kasvot.



Lisää hopeaa...


ja tinaa. Pikarit oikealla ovat matkakalkkeja.


Keskiaikaisesta piispansauvasta on jäljellä vain puutanko ja vuorikristallikuutio. Hopeinen kahva sulatettiin 1777 uuden ehtoolliskalkin valmistamiseksi.


Pronssinen ovirengas 1300-luvulta.


Museosalin goottilaista tunnelmaa.


Hautavaakunoita on kirkkosalin puolella enemmänkin, täällä on vain kaksi, kapteeni Iochim Fredrich rosen von Hoch Rosen Wetterstedin vuodelta 1656...


sekä tuntemattoman Ruuth-suvun jäsenen vaakuna.



Näyttelyn lopussa on kirkkotekstiilien osio.


Lisää tekstiilejä on vetolaatikoissa vitriinien alla, jos vain keksii (ja korona-aikana uskaltaa) vetonuppeihin koskea.


Vitriinien takana voi vielä kurkistaa Tottien hautakappeliin.


Tuomiokirkkomuseon kokoelmista on usein lainattu esineitä Turun museokeskuksen näyttelyihin, viimeksi Muutamaan sanaseen naisista. Turun linna ja Turun tuomiokirkko ovat kaupungin kaksi vanhinta ja keskeisintä nähtävyyttä. Tässä niiden oppaiden vertaileva kisailu.



.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...