Koska näitä historialiitteitä ilmeisesti tavataan myydä Mannerheimilla, on hän tämänkin numeron kannessa. Lehdessä itsessään on häneltä vain kaksi, tosin sitäkin painavampaa manifestia, vuoden 1918 miekkavala ja vuoden 1941 miekantuppipäiväkäsky. Edellisen kontekstia ei tässäkään mainita, eli tuolloin saatua tietoa punaisten organisoitumisesta Muurmannin radan varrella uhkaamaan valkoisten selustaa Vienasta käsin, ja saksalaisten nopeaa etenemistä kohti Pietaria (miekkavala annettiin samana päivänä kuin Viron itsenäisyysjulistus Pärnussa).
Varsin keskeisessä roolissa ja useammankin artikkelin aiheena on Akateeminen Karjala-Seura, joka perustettiin heimosotien päätyttyä 1922 pitämään heimohenkeä yllä. Järjestö kohosi sotienvälisen ajan tärkeimmäksi opiskelijajärjestöksi, ja sen jäsenet vaikuttivat julkisessa elämässä vielä pitkään järjestön 1944 tapahtuneen kieltämisen jälkeen.
Varsin itseoikeutettuna kirjoittana on lehdessä ollut Jyrki Vesikansa, jonka vanhemmat olivat AKS-sukupolvea, ja jonka toinen ja kolmas etunimikin olivat Äänis Kaleva - ja jonka samaan aikaan syntyneitä opiskelutovereita olivat olleet Yrjö Heikki Syväri von Hertzen ja Juha Pekka Aunus Kuusi.
Lehden loppuosa on omistettu jatkosodan vuosina toteutuneelle Suur-Suomelle, jonka romahdus tuotti niin suunnattoman pettymyksen, myös mukana olleille intellektuelleille: Martti Haaviolle, Matti Kuuselle, Yrjö Jylhälle... Vasta nyt ymmärsin että Haavion 1969 julkaistun sotapäiväkirjan nimi Me marssimme Aunuksen teitä tuli Jylhän runosta Laulu Kuujärvestä.
Niin hullulta kuin Suur-Suomi-haaveilu sata vuotta myöhemmin näyttää, ei se omana aikanaan ollut sen mielettömämpi kuin muutkaan unelmat joita maailmansodan luhistamien imperiumien raunioilla syntyi: samaan aikaan Moskovassa vallanpitäjät haaveilivat jopa maailmanvallankumouksesta. Ja kuka olisi vain muutama vuosi aikaisemmin uskonut edes Suomen itsenäistymiseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti