Virossa on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut käytyä joka vuosi, joten sitä suuremmalla syyllä siellä oli vierailtava nyt Viro 100 -juhlavuotena. Valitsin kohteeksi mielikaupunkini Pärnun jonne pääsee suoraan Turusta Ikaalisten matkatoimiston kyyditsemänä näin kesäisin päivittäin.
Pärnussa myös otettiin ensimmäinen askel itsenäisyyteen, kun helmikuun 23. päivän ilta 1918 Endla-teatterin parvekkeelta luettiin itsenäisyysjulistus eli manifesti Viron kansalle. Teatteri hävitettiin toisen maailmansodan jälkeen mutta sen muistoksi on pystytetty tämä monumentti jossa myös itse manifesti on luettavissa.
Endlan paikalla on nyt hotelli Pärnu. Sen kulmalla on malli teatterista sellaisena kuin se 1918 oli.
Yksityiskohtana erottuu tuo mainittu pääsisäänkäynnin yllä ollut parveke.
Pärnusta pääsi bussilla mukavasti päiväretkille Viljandiin ritarikuntalinnan raunioille...
sekä vielä sitäkin edemmäs Tarttoon, tutustumaan Viron uuteen kansallismuseoon.
Näistä ja muistakin kohteista myöhemmin lisää. Omatoimimatkailu Virossa linja-autolla oli huokeaa ja mukavaa. Ostin liput netistä, mutta suoraankin olisi mukaan mahtunut. Koko joukko virolaisia pikkupaikkakuntia tuli bussin ikkunasta nähtyä...
sillä sekä Viljandin että Tarton retkillä meno ja paluu ajettiin eri reittieä, jälkimmäisessä tapauksessa vieläpä eri puolilta Võrtsjärveä.
Matkalukemiseksi mukaan tuli Seppo Zetterbergin Uusi Viron historia, joskin jossain vaiheessa sain harmikseni selville että se on vain lyhennelmä huomattavasti laajemmasta "vanhasta" Viron historiasta.
Vaan kävipä tästäkin kirjasta jo ilmi, että juuri kun luulin Viljandin myötä koko Viron kolunneeni, löytyy mm. Keski-Virosta paikka nimeltä Paide, kaupunki jo keskiajalla - ja jossa sielläkin on ritarikuntalinna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti