Opastuksen veti nuorimies, jonka tarinoista jäi mieleen ainakin se miten Johaniksi syntynyt ja ikänsä Janneksi kutsuttu mies sai taiteilijanimekseen Jean: edesmenneen enon käyttämättä jääneistä käyntikorteista! Kun rakennuksen piirustukset oli tilattu Lars Sonckilta, oli ehdoiksi asetettu näkymä järvelle ja vihreä takka. Takan nähtyään Sibelius sanoi sen soivan F-duurissa - synestesia sai hänet kuulemaan värit ääninä.
Sävellystyö vaati ehdotonta hiljaisuutta, niinpä vaikka taloon tuli heti tuoreeltaan puhelin, vesijohto sinne tuli vasta vuosikymmenien perästä sillä juoksevan veden kohina olisi häirinnyt. Onneksi kaivo ei ollut kaukana.
Liiteri ja talli.
Sauna oli Aino Sibeliuksen suunnittelema. Se paloi 1925, mutta rakennettiin uudestaan.
Näppärä "vesijohto" kaivosta saunaan oli sekin Ainon keksimä.
Kansallissäveltäjän lauteet.
Täällä jos missä päti se, että suurmiehen takana on aina nainen. Ainon ja kahden palvelustytön (jotka itse asiassa olivat koko ikänsä perheen palveluksessa) toimesta hoidettiin puutarhaa, jonka tuotteilla oli velkaisen säveltäjän taloudessa suuri merkitys.
Ja tänne puutarhaan, sen lämpimimpään, Rapalloksi kutsuttuun osaan, Janne ja Aino on myös haudattu.
Museokaupasta mukaan tarttui kaksi opasvihkosta, joista toinen oli omistettu kokonaan puutarhalle.
Itse museorakennuksen oppaasta kävi ilmi mielenkiintoinen Turku-yhteys. Salin ruotsalaista empireä kertaavan kaluston on valmistanut Turun linnan vahtimestarina 1900-luvun vaihteessa toiminut Johan August Laaksonen. Laaksosen tyylikopioiden esikuvina olivat linnassa esillä olleet Turun kaupungin historiallisen museon kokoelmat.
1 kommentti:
Onpa mahtavaa että puutarhaosiolle on oma oppaansa. Viherpeukaloillekin jotain kotiinviemistä muistoksi. :) Komean näköiset maisemat ja puutarhat täälläkin. Tämäkin on vielä kokematta.
Lähetä kommentti