tiistai 5. toukokuuta 2015

Fossa 1/2015

Sanna Lipkinin lyhyt artikkeli käsittelee tuskaisan ajankohtaista asiaa, ISISin tuhoamaa kulttuuriperintöä Syyriassa ja Irakissa.

Lehden mielenkiintoisin juttu oli Jani Oravisjärven kirjoittama. Nettihuutokauppoihin myyntiin viime vuosina tulleista rahoista on nimittäin ollut pääteltävissä että jokin aika sitten on tehty Lesbos-saaren rahoja sisältävä kätkölöytö, joka on pimitetty museoviranomaisilta ja laitettu vähin erin myyntiin. Antiikin Kreikan rahojen tapaan ne olivat arvokkaimpia kotisaarellaan, joten kätkönkin voi päätellä olleen siellä. Artikkelissa käsitellään antiikkikaupan ja muinaismuistolakien kiemuroita eri puolilla Eurooppaa, mm. sitä että Englannissa on eroa sillä onko kätkö ollut tarkoitettu kaivetavaksi esiin vai jätettäväksi maahan/veteen votiivilahjana! Brittien Portable Antiqities Scheme on muuten sekin todistanut miten paljon yleisempiä rahataloudessa eläneen Rooman valtakunnan rahat ovat verrattuna seuranneen keskiajan omavaraistalouteen.

Arkeologiaahan on tapana puolileikkisästi sanoa tunkiotieteeksi, ja sen todistaa Sanna Ahon artikkeli jätehuollosta roomalaisessa yksityistalossa, tietenkin Pompeijissa. Jätteitä dumpattiin talojen alle, pihoille ja kujille kaivettuihin syviin jätekuoppiin, mutta myös maanjäristyksessä hylättyä osaa kaupungista käytettiin kaatopaikkana.

Eeva-Maria Viitasen kirjoitus käsittelee piirtokirjoitusten tutkimusta arkeologisessa kontekstissaan, sekä erilaisia piirtokirjoitusten verkkotietokantoja.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...