Tactics II

Nyt ollaan strategialautapelien varhaishistorian äärellä. Charles S. Roberts kehitti armeijan sotapelien pohjalta pelin Tactics ja julkaisi sen 1954. Vuonna 1958 julkaistiin kahdelle karttalevylle laajennettu Tactics II, ja uudet versiot pienin sääntömuutoksin vuosina 1961 ja 1973. Hankin viimeksimainitun käytettynä Noble Knight Gamesista vuoden 2012 pelinäyttelyä varten, mutta vasta nyt siihen tuli tarkemmin tutustuttua.

Säännöt ovat lyhyet, ja jo tässä vaiheessa avalonhillmäiseen tapaan porrastettuina (Basic - Advanced - Optional). Vastakkain eivät ole historialliset osapuolet, vaan sotaharjoitusten tapaan "siniset ja punaiset". Maasto vaihtelee, mutta armeijat ovat symmetriset, ja kuvaavat pelin syntyajankohdan suurvalta-armeijoita: mukana on jalkaväkeä (25), panssareita (6), maahanlasku- (2), maihinnousu- (2) ja vuoristojoukkoja (2), kaikki kooltaan divisioonia, lisäksi on 1 armeijaryhmän esikunta, 2 armeijan esikuntaa sekä 4 armeijakunnan esikuntaa.

Maastona on tasankoa, kaupunkeja, vuoristoa (vain vuoristojoukot saavat mennä) ja metsää (panssarit eivät saa mennä). Teitä pitkin pääsee 1/3 liikepisteellä per ruutu. Maihinnousujoukot voivat lähteä satamista ja mennä rannoille (beach), laskuvarjojoukot lähteä kaupungeista ja hypätä tasangolle. Itse kartta on suorastaan arkaaisen näköinen, onhan se ajalta ennen heksien keksimistä. Yhdestä ruudusta voi liikkua kaikkiin viereisiin kulmikkain olevat mukaan lukien eli lähteä voi 9:ään eri suuntaan.

Voittaa voi joko tuhoamalla kaikki vihollisen joukot tai valtaamalla kaikki tämän kaupungit. Yhdessä ruudussa voi olla vain yksi osasto. Vihollisen viereen tultaessa on pysähdyttävä ja hyökättävä, tuloksena on tuhoutumisia tai peräytymisiä.

Muutamia kuvia itse pelistä, tässä sinisten...

ja tässä punaisten pääkaupunki, joukot alkuryhmitysten mukaisesti.

Rintama kehittyy pian keskellä, vuorten ja metsän välissä, olevalle tasangolle. Kummankin puolen maihinlasku- ja maihinnousujoukot hakeutuvat kaupunkeihin/satamiin erikoisoperaatioitaan varten.

Kontaktin jälkeen kysymys on vain kulutustaistelusta, erikoisaselajien osana oli kahakointi kaltaistensa kanssa takamaaston rannikoilla.

Lähikuva taistelusta, jossa siniset rökittävät punaisen osaston 3:1. Punainen on maahanlaskuosaston ZOC:ssa (termiä ei tosin vielä tuolloin käytetty) ja tuhoutuu jos saa peräytymistuloksen (kuten kävikin).

Tapiot kasvoivat nopeasti molemmin puolin ja pian näytti jo näin väljältä. Punaiset ovat tehneet maihinnousu- ja -laskuoperaation ja tavoittelevat iskua sinisten pääkaupunkiin. Sinne ei koskaan päästy.

Pelin päättyessä ainoat hengissä olevat hyökkäyskykyiset taisteluosastot olivat kuvan neljä sinistä (käännetyt counterit merkitsevät valloitettuja punaisten kaupunkeja).

Esikunnilla on vain puolustusarvo. Niiden merkitys on suurempi käytettäessä optiota, joka lisää peliin taktiset ydinaseet. Kukin esikunta voi käyttää yhden ydiniskun: AK tuhoaa kaiken yhdestä heksistä, A ja AR neljästä neliönmuotoisesta heksiryhmästä. Mutkaton suhde "nukettamiseen" oli ajan henkeä tietysti. Sääntöjen lopussa oleva artikkeli taktiikasta ja strategiasta toteaa vain etteivät ydinaseet ole muuttaneet sodan periaatteita. Artikkelin oli laatinut Avalon Hillin "Technical Advisory Staff", johon kuului sellaisia toisen maailmansodan kuuluisuuksia kuin amiraali C. Wade McClusky (Midway), kenraali Anthony C. McAuliffe (Ardennit) ja eversti Donald L. Dickson (Guadalcanal).