Kaiken lisäksi mieleen palasi Martin Henigin tyly toteamus ettei esiroomalaisilla kelteillä varsinaisesti ollut taidetta, vain ornamentiikkaa. Sama luonnehdinta sopisi tähän germaanisen eläinornamentiikan viimeiseen kukoistuskauteen: kiemuroita ja kiehkuroita, loputtomiin, horror vacui täysissä voimissaan. Ei silti, monia kiehtovia artefakteja kulttuuripiiri silti loi, ja Norjan viikinkilaivoihin ja sauvakirkkoihin sekä Gotlannin kuvakiviin on itsellänikin ollut mahdollisuus tutustua.
Kun viime aikoina on käyty keskustelua metallinetsintäharrastuksen eduista ja haitoista, on museoiden roolina ollut lähinnä toppuutella ja varoitella, kuitenkaan kokonaan tuomitsematta, koska harrastus on tuonut merkittäviäkin löytöjä päivänvaloon. Lainaankin tähän Graham-Campbellin kirjan viikinkitaiteen lähteitä koskevaa lukua:
In some of the regions under discussion, where metal-detecting is permitted by law and the conditions are appropriate (such as in Denmark and England), there has been a recent spate of single finds of metal ornaments which, for the most part, represent casual losses. This source of evidence for Viking art is producing a rapidly expanding body of new material, which is doing much to increase our understanding of the distribution of different classes of decorated objects, but which also includes the occasional discovery of a previously unknown type of artefact.Kuten kirjasta hyvin käy ilmi, on metalliesineiden ornamentiikalla viikinkitaiteen tutkimuksessa ja tulkinnassa aivan keskeinen rooli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti