Lähi-itä ensimmäisessä maailmansodassa

Oheislukemistoksi ensimmäistä maailmansotaa käsittelevän peliin tarjoutui kuin luonnostaan David Fromkinin A Peace to End All Peace - The Fall of the Ottoman Empire and the Creation of the Modern Middle East. Kirjan käsittelemä ajanjakso ulottuu vuodesta 1914 vuoteen 1922, joten maailmansota on vain osa kokonaisuutta. Taistelutapahtumat käsitelläänkin vain ohimennen, sillä ennen kaikkea kirja keskittyy poliittiseen ja diplomaattiseen peliin, jossa osmanien valtakuntaa jaettiin puolin ja toisin, osin jo ennen kuin se oli kukistettukaan.

Kirja perustuu suurelta osin englantilaiseen lähteistöön ja tutkimuskirjallisuuteen, ja niinpä on näkökulmakin melko pitkälle brittiläinen. Britannian politiikkana oli ollut jo vuosisadan ajan tukea osmanivaltakuntaa, jottei mikään muu suurvalta (lähinnä Venäjä) pääsisi alueelle. Sodan sytyttyä tehtiin täyskäännös ja tavoitteeksi tuli tuhota koko valtakunta ja jakaa se survaltojen kesken: eteläosa Britanialle, pohjoisosa Venäjälle, ja ranskalaiset siihen väliin puskuriksi (Sykes-Picot-sopimus).

Venäläiset putosivat sitten kelkasta, ja Kemal Atatürk sai pelastettua turkinkielisen alueen itsenäisyyden, mutta arabialueet jaettiin sovitusti: Syyria ja Libanon Ranskalle, Mesopotamia/Irak ja Palestiina briteille. Viimeksi mainitusta alueesta lohkaistiiin Transjordania, myöhempi Jordania, jonka valtaistuimelle asetettiin (kuten Irakinkin) hashemiittisukuinen kuningas. Imperialismi oli sodan aikana joutunut jo niin huonoon huutoon, että maita kutsuttiin mandaattialueiksi, ei enää siirtomaiksi. Tämä kaikki oli saanut muotonsa vuoteen 1922 mennessä, johon Fromkin päättää esityksensä.

Kirja on ilmestynyt jo 1989, ja omani on vuonna 2009 ilmestynyt uusintapainos, johon tekijä on kirjoittanut jälkisanat 9/11:n ja Afganistanin ja Irakin sotien näkökulmasta. Jotenkin mieleen tuli, että kertomus Lähi-idän rajojen vetämisestä sopisi paremmin arabikevään ja Syyrian sisällissodan jakolinjojen tulkitsemiseen.