perjantai 13. joulukuuta 2013

Turun vanhaa tulliaitaa

Tänään jatketaan sarjaa Turun muinaismuistoista, ja kiivetään Yliopistonmäelle. Sitä kiertävältä Vesilinnantieltä lähtee portaikko ylös mäkeä.


Ylhäällä on puska, jossa kyltti...


ja kyltissä kerrottuna mistä on kyse.


VIIMEINEN JÄÄNNÖS VANHASTA TULLIAITAUKSESTA, JOKA YMPÄRÖI KAUPUNKIA NS. PIKKU-TULLIA KANNETTAESSA VUOSINA 1622-1808 kertoo kaiken olennaisen. Nähtävää ei paljon ole, vain riviin aseteltuja kiviä.



Mutta onhan paikalta hieno näkymä tuomiokirkon suuntaan.


Turku ei koskaan saanut kaupunginmuureja (tuomiokirkon ympärillä rakennettiin tosin muuri keskiajan lopulla), mutta kivisen ja puisen tulliaidan kumminkin. Aitaa kutsuttiin nimellä taketti, ja se esiintyy monissa  kartoissa, myös niistä vanhimmassa, mahdollisesti Olof Gangiuksen vuonna 1634 piirtämässä.


Aidassa oli portteja sisääntuloteiden kohdalla ja se kattoi reilusti koko asutun alueen. Yllä kuvatut jäänteet sijoittuvat kartan yläosaan Aurajoesta oikealle. Pikkutullia kannettiin maaseudulta kaupunkiin tuoduista tavaroista ja sen suuruus oli 1/32 osa tavaran arvosta eli hieman yli 3 %.

Itse asiassa on myönnettävä että ehdin opiskella itseni maisteriksi Yliopistonmäellä ilman että koskaan sain tietää koko aidan olemassaolosta, sen verran se on syrjässä luonnontieteiden talon takana.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...