Kirja perustuu laajaan alkuperäisaineistoon: kirjeisiin, päiväkirjoihin ja muistelmiin ja niiden usein pitkiinkin suoriin lainauksiin. Jos ne jotain todistavat, niin ainakin sen, ettei matkustamisen subjektiivinen kokeminen ole kolmessa vuosisadassa paljoakaan muuttunut. Sama paikkakunta saattoi olla mitä viehättävin tai surkein, kokijasta riippuen. Yhtä huoleti tämän tai tuon paikan tai maan asujaimisto leimattiin matkailijan kohtaaman satunnaisen kestikievarinpitäjän perusteella. Samaahan kuulee edelleen: ne-ja-ne ovat aivan sietämätön kansa, ja aina tulee mieleen onko puhuja tavannut todellakin kaikki mainitun kansan jäsenet.
Paljon oli silti erojakin. Turismi 1700-luvulla Euroopan kehittyneimmissäkin osissa oli melkoista seikkailua nykymittapuun mukaan. Kohteina briteillä oli ensisijaisesti Pariisi ja sen jälkeen Italia jonnekin Napolin seudulle saakka. Satunnaisemmin matkustettiin Alankomaissa ja Saksassa. Pyreneiden niemimaalle eksyttiin harvemmin ja osmannien valtakuntaan oli tuskin mitään asiaa. Sama juttu Itä-Euroopan ja Pohjoismaiden suuntaan, Suomea kirja tuskin mainitsee.
Black kertoo paljon matkustajien reiteistä, matkustamisen hinnasta (sillloin itse matkustaminen maksoi enemmän suhteessa majoitukseen ja ruokaan, nyt on toisin päin), ruuasta, majoituksesta ja teiden kunnosta (laivamatkustusta vältettiin aina kun voitiin). Rantalomat olivat vielä tuntematon käsite ja Alpit vain hankala este matkalla Italiaan, joskin niiden jylhyyttä alettiin vähitellen jo arvostaa. Viime kädessä ylhäisön matkat olivat nykytermein kaupunkilomia, tai sanoisimmeko hovilomia, sillä aristokraatit halusivat luonnollisesti tulla esitellyiksi paikallisessa hovissa. Illalliskutsujen lisäksi tärkeimpiä huvituksia olivat ooppera, teatteri ja taidekokoelmiin tutustuminen.
1700-luvun aristokraatit mieltää jotenkin jo lähtökohtaisesti kansainvälisiksi, mutta kansalliset ennakkoluulot olivat yleisiä, lähinnä niiden syynä olivat uskonto ja politiikka. Suurin osa matkaajista oli anglikaaneja, jotka suhtautuivat torjuvasti katolisen kirkon menoihin ja kansanhurskauteen. Yhtenä syynä epäluuloihin oli myös Britannian vallanperimyskiista ja jakobiittien uhka, tämä tosin lientyi vuosisadan mittaan. Englanti oli myös aikansa demokraattisin valtio, vastakohtana absolutismin omaksuneille kuningaskunnille, näistä tärkeimpänä tietysti Ranska.
Taiteella oli huomattava merkitys, olihan (yleensä) nuoren matkalaisen tarkoitus sivistää itseään eurooppalaisen kulttuurin alkulähteillä. Britit ostivat hanakasti aitoa (ja ei niin aitoa) vanhaa taidetta, ja maalauttivat kernaasti muotokuvansa Italian maisemassa (kirjan kannessa yksi sellainen). Kaikkia ei kulttuuri jaksanut kiinnostaa, vaan juopottelu, uhkapeli ja seksipalvelujen ostaminen olivat yleinen osa Grand Touria nekin. Asian koko ydin oli paljolti siinä, että nuorille aristokraateille oli saatava jotain tekemistä koulun loppumisen ja avioitumisen välisenä levottomana ajanjaksona. Blackin sanoin: Foreign travel filled the gap. (...) It allowed the young to sow their wild oates abroad and kept them out of trouble, including disputes with their family, at home. A certain amount of drinking, gaming and wenching was an acceptable cost of system.
Edes sodat eivät estänneet matkailua, hidastivat vain. Vanhanmuotoisen Grand Tourin loppu tuli vasta Ranskan vallankumouksen ja niistä alkaneen pitkän sotajakson myötä. Sen loputtua itse Eurooppa oli peruuttamattomasti muuttunut. 1800-luvun yhä enenevästi porvarillinen matkailu oli sitten jo jotain muuta, eikä turistin enää ehkä niinkään odotettu perehtyvän kohdemaansa "tapoihin, lakeihin ja hallintoon".
Mielenkiintoinen kirja kaiken kaikkiaan. Kuvituksena on ajan taidetta, tosin vaatimattomasti mustavalkoisena.
7 kommenttia:
Mielenkiintoisen oloinen kirja. Minulla onkin nyt lukukauden mittainen perehtyminen Rooman historiaan, topografiaan ja taiteeseen, jotta ensi keväänä siitä kaupungista saisi muutakin irti kuin katselemalla "kivoja rakennuksia".
Eräässä äskettäin lukemassani kirjassa väitettiin Euroopan olleen vielä 1830-40 "täynnä brittinuorukaisia grand tourilla". Tämä oli siis ilmeisesti väärä väite?
Ei suinkaan, rauhahan oli jo tuolloin palannut ja matkustelu mahdollista. Turismin porvarillistuminen tapahtui vasta 1800-luvun mittaan.
Ok, kiitos. Ymmärsin väärin, että Grand touriksi ei enää kutsuttu sotien jäkeistä matkailua.
Heh, luin juuri Göran Schildtin kirjan "Lainasiivin", jossa kerrotaan hänen ja Georg Henrik von Wrightin matkasta Italiaan 1937. Täytti kaikki kultturellin Grand Tourin tuntomerkit, mutta ryyppäily ja riettailu jäi vähemmälle, ja taiteilijapiirit olivat korvanneet hovit sosieteetin kohtaamispaikkoina. :-)
Sullahan on tässä vissiin ollut omakin Grand tour meneillään? :)
Pienissä pätkissä ja varojen salliessa tavallaan joo.
Lähetä kommentti