maanantai 10. toukokuuta 2010

Sotaa 1500-luvun Pohjolassa

Ostin nettiantikasta Werner Tawaststjernan kirjan Pohjoismaiden viisikolmattavuotinen sota (painettu 1918-20), tarkemmin sanoen ensimmäisen osan 2-osaisesta 25-vuotista sotaa käsittelevästä järkäleestä. Paperikantinen nide oli saanut sen verran kolhuja että kursin kirjan kokoon kontaktimuovilla, tuhoten sen siis antikvaarisessa mielessä lopullisesti.

Mutta lukukappaleeksihan tuo oli ostettu ja jotain kolmannes on tähän mennessä kahlattu läpi. Kahlaaminen on todella oikea sana, sillä teos on jos mikä vanhanaikaista sotahistoriaa: tapahtumien kronikointia, jossa taistelut ja hirmuteot seuraavat toisiaan ryyditettyinä uskomattomalla määrällä "suomennettuja" henkilönnimiä.

Ei sillä ettei aihe olisi värikäs. Yhteenotto alkoi Tawaststjernan mukaan kuin Troijan sota ikään: naisesta. Nainen oli Katariina Jagellonica, jota Venäjän tsaari Iivana IV Julma himoitsi, ja jonka Ruotsin kuningas Eerik XIV oli tälle "konnamaisesti" luvannut. Eerik syöstiin kuitenkin vallasta ja ainekset Katariinan kuninkaaksi nousseen puolison, Juhana III:n, ja Iivanan väliselle katkeralle vihalle olivat valmiit.

Sodan varsinainen syy ja sen keskeinen taistelukenttä oli Baltia, josta saksalaisen ritarikunnan sorruttua tuli kaikkien naapureidensa saalistuksen kohde. Venäjä, Puola, Tanska ja Ruotsi repivät kukin vuorollaan siitä palasia virolaisen ja latvialaisen maarahvaan suunnattomien kärsimysten hinnalla. Suomeen sota laajeni väistämättä ja täällä mellastivat niin oman puolen skottilaiset palkkasoturit kuin tsaarin palvelukseen alistetut tataaritkin. Venäläisten terrori kostettiin - rajan takana asuville karjalaisille.

Jopa vihollisen haltuun tilapäisesti jääneet alueet ilmeisesti koettiin "vihollismaaksi" koskapa tallinnalaiset venäläisten toisesta piirityksestä 1577 selvittyään kävivät ryöstelemässä ympäröivää maaseutua siksi että se oli "Venäjän vallan alla". Juhana III kyllä kielsi murhat, ryöstöt ja raiskaukset "jottei Jumalan viha niiden vuoksi tulisi valtakunnan ylle", mutta raja- eli rappasodan armotonta maan tapaa oli ilmeisen mahdoton muuttaa. Edellämainittu Tallinnan piirityksen kuvaus on muuten ollut tähän asti parasta antia. Mukana ollut silminnäkijä laati kuvauksen, joka erinomaisesti valottaa aikakauden piirityssodan käytäntöjä.

Ystäviä ja vihollisia riittää yllättäviltä tahoilta. Krimin kaanikunnan tataarit polttavat Moskovan 1571 ja vetävät Iivanan huomion hetkeksi puoleensa. Elisabet I:n englantilaislaivasto tulee venäläisten Narvassa käymän kaupan turvaksi kesällä 1574. "Merikoirien" ja tulevien suuren armadan voittajien kanssa eivät Juhanan sotahaahdet lähde onneaan koettamaan, mutta "anglilaiset" häipyvät onneksi jo samana syksynä.


Werner Tawaststjerna (1848-1936) teki uran koululaitoksen palveluksessa ja toimi mm. Kuopion läänin maaherrana. Hänen historialliset julkaisunsa käsittelivät vanhemman Vaasa-ajan sotia ja sotalaitosta. Tunnettu musiikkitieteilijä Erik Tawaststjerna (1916-1993) oli hänen pojanpoikansa.

Kuva: Wikimedia commons.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Komea kartta. EIpä ihme, että Putin vahvistaa itämeren laivastoaan, jos siellä tollaset sarvipäät vaanii öljyputkiaan.

Kari kirjoitti...

Jaa-ah, vaanisivatkin... Vaan kun merten biodiversiteetti on kovasti kärsinyt 1500-luvun jälkeen ja monet silloiset merihirviöt ovat kadonneet jäljettömiin. :-(

Kari kirjoitti...

Tiede-lehden numerossa 1/2011 kerrotaan muuten kuvassa olevan hirviön paikkeilta, kaasuputken reitiltä löytyneestä sini- tai sillivalaan luurangosta! :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...