Tawaststjernan teos päättyy vuoteen 1590. Jatko-osassa hän käsitteli vuodet 1590-95 ja Täyssinän rauhan, sekä vielä myöhemmässä teoksessaan Kaarle IX:n ja Sigismundin välisiä taisteluja.
Armeijan organisaatio oli sangen yksinkertainen. Ratsuväki koostui 300-miehisistä lippukunnista, jotka jakaantuivat 60-miehisiin neljänneksiin (joita siis oli viisi!), nämä taas neljään 15-miehiseen ruotuun. Jalkaväen lippukunnan määrävahvuus oli 500 miestä, se jakautui viiteen 100-miehiseen neljännekseen ja nämä viiteen 20-miehiseen ruotuun. Jalkaväki käsitti sekä keihäsmiehiä että musketöörejä kuten tapana oli.
Tawaststjernan mukaan 1500-luvun loppu oli suomalaisen aateliston loistavinta aikaa, ja Baltian ja Karjalan sotanäyttämöt todellakin vilisevät Horneja, Totteja, Flemingejä, Tawasteja ja Stålarmeja. Ruotsinmaalainen aateli käytti hyväkseen 1572 saamaansa mahdollisuutta suorittaa rahamaksu sotapalveluksen sijasta, suomenmaalainen ei. Tawaststjernan johtopäätös: Ei ole epäilemistäkään, että suurempi kunto, kyky ja miehuus silloin oli tavattavissa tällä puolen Suomenlahtea.
Renessanssiajan sodankäyntiin eri puolilla Eurooppaa palataan varmasti vielä. Kuvakevennyksenä takapihamme pöytä. Vahakankaan vaihdon yhteydessä kävi ilmi että aurinko oli polttanut kankaaseen painetun koristekuvioinnin pöydän lautoihin! :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti