Suomen ensimmäisessä ilmahyökkäyksessä kaatuneiden muistomerkki

Maarianhaminan hautausmaalta voi löytää kaatuneille venäläisille merisotilaille omistetun muistomerkin.

Suomen alueelle tehtiin ensimmäinen ilmahyökkäys heinäkuun 25. ja 26. päivän välisenä yönä vuonna 1916. Kohteena eivät kuitenkaan olleet suomalaiset sotilaat tai siviilit, vaan Maarianhaminaa tukikohtanaan pitävä Venäjän laivasto, ja hyökkääjänä saksalainen ilmalaiva.

Lars Westerlundin toimittaman julkaisun Venäläissurmat Suomessa 1914-22 (2004) Kenneth Gustavssonin artikkelissa Venäjän laivaston sotasurmat Ahvenanmaalla  vuosina 1914-18 on tapahtumasta seikkaperäinen kuvaus:

Aamupäivällä 25. heinäkuuta 1916 Ahvenanmaan ilmatilaan saapui ensimmäistä kertaa saksalainen zeppeliini, tarkemmin sanottuna ilma-alus SL 9, jonka päällikkönä oli kapteeniluutnantti Richard Wolff. Saksalaisilla oli näihin aikoihin neljä ilma-alusta asemissa eteläisellä Itämerellä. Ne olivat erityisen “Luftschiffleiter Ostin” komennossa. Heinäkuun puolivälin jälkeen saksalaisilla oli myös käytössään uusi zeppeliinihalli Liepâjan lähellä, mikä mahdollisti lennot pitkälle pohjoiseen. SL 9 lähti siis sieltä aamulla  tiedustelulennolle  yli  Ahvenanmeren  pohjoiseen  kohti  Gävlenlahtea (Gävlebukten). Ilma-alus lienee tullut Utön yli ja jatkanut Lypertön suuntaan, kääntäen sitten lounaaseen. Illalla SL 9 lensi Sälskärin ylpuolella Manner-Ahvenanmaan luoteispuolella kohti Hammarlandin Snäckötä. Lähistöllä ollut venäläinen torpedovene avasi tykki- ja konekivääritulen saavuttamatta kuitenkaan näkyviä tuloksia. Kaksi pommia pudotettiin sitä kohti, mutta kumpikin meni ohi. Kun ilma-alus suuntasi etelään, sitä ammuttiin kaikin käytettävissä olevin asein, käsiaseista Sålisin patterin raskaisiin tykkeihin.

Kun ilma-alus klo 23.30 oli korkealla Maarianhaminan yläpuolella, Länsisatamaa kohti pudotettiin 700 kg räjähdyspommeja. Pääkohteena oli muutamia sukellusveneitä, jotka kuuluivat 5. Sukellusvenelaivueeseen ja niiden Svjatitel Nikolai -nimiseen emälaivaan, joka oli ankkurissa perä laituriin päin. 27.7. päivätyssä poliisiraportissa todetaan seuraavaa:

Tiistaina 25. heinäkuuta klo 11 illalla näkyi pohjoisessa saksalainen Zeppelin matkalla kohti Maarianhaminaa. Puoli 12 yöllä ilma-alus oli noin 4 000 metrin korkeudessa kaupungin yläpuolella pudottaen pitkin länsisatamaa 8 pommia, jotka aiheuttivat seuraavia vaurioita.

Pommit n:o 1 ja 2 putosivat metsään Badhusin puiston pohjoispuolelle pirstoen joitakin puita.

Pommi n:o 3 putosi lähelle lääkärin huvilaa Badhusin puistossa rikkoen huvilan ikkunoita, tiilikaton ja osan seinää. Yksi hevonen kuoli. Ilmanpaine rikkoi suuren määrän ikkunoita puiston taloissa.

Pommi n:o 4 putosi Länsisataman höyrylaivalaiturille höyrylaivojen Salo ja Svjatitelj Nicolai väliin, jotka olivat ainoastaan 10 metrin päässä toisistaan. Laituri tuhoutui osittain, kaikki Salon ikkunat, lasit ja porsliinit rikkoutuivat ja satamassa jotkut Café Söderlundin lännenpuoleisista ikkunaruuduista pirstoutuivat, samoinosaksi myös lähellä sijaitsevissa taloissa. 5 matruusia kuoli ja 15 loukkaantui.

Pommi n:o 5 putosi noin 150 metriä edellisestä etelään rannalle ja sai aikaan vain suurehkon kuopan. Se oli luultavasti tarkoitettu osumaan kahteen valvonta-laitteeseen, jotka olivat noin 25 metrin päässä putoamispaikasta.

Pommi nro 6 putosi metsään kaupungin etelälaidalle noin 20 metriä palovartija Tallqvistin talosta. Kaikki talon ikkunat pirstoutuivat, osa ikkunoiden kehyksistä rikkoutui, kranaatinsirpaleita tunkeutui ovien läpi, kattohuopa repeytyi useista kohdista. Metsässä, jonne pommi putosi, pirstoutui neljä puuta ja parikymmentä ikkunaa särkyi läheisistä taloista. Kukaan ei loukkaantunut.

Pommit n:o 7 ja 8 putosivat lähelle Lotsbergetin langatonta lennätintä, mutta vahingoittivat vain joitakin puita. Kaikkiaan rikkoutui noin 100 ikkunaa.

Kuten selonteosta käy ilmi, viisi miestä kuoli välittömästi ja 15 loukkaantui, mikä täsmää niiden matruusien määrän kanssa, jotka 28. heinäkuuta haudattiin Maarianhaminan kirkkomaalle  nimenomaisesti “saksalaisten  zeppeliinipommien  Länsi-satamassa surmaamina”. Venäjän laivaston asiakirjan mukaan kuolleiden määrä oli itse asiassa seitsemän miestä ja haavoittuneiden 13. Tämä täytyy todennäköisesti tulkita niin, että haavoittuneista kaksi menehtyi myöhemmin ja haudattiin jonnekin muualle, luultavasti Turkuun.  Asiakirjat osoittavat myös, että kaikki seitsemän – joiden henkilötiedot on tarkoin merkitty – kuuluivat 5. Sukellusvenelaivueeseen ja että heistä neljä oli sitä paitsi miehistön jäseniä Svjatitel Nikolailta. Haudalla Maarianhaminassa oli vielä 1918 viisi samanlaista valkoista puuristiä, jotka kuitenkin myöhemmin poistettiin.        

Nykyinen muistomerkki on pystytetty 1996,  jolloin Pietarissa toimiva Venäjän laivaston muistorahasto maksoi sen yhteistyössä Venäjän Maarianhaminan-konsulaatin kanssa. Laatassa on kaikkiaan seitsemän nimeä.

Edellä mainitussa teoksessa on myös lista hyökkäyksessä kaatuneista (linkitetyt nimet löytyvät myös Suomen sotasurmat 1914-1922 -tietokannasta; huom. päivämäärät juliaanisen kalenterin mukaisia):

Frolov,  Ivan  Maksimovitš,  synt.  n.  1884,  naimisissa,  Sengilein volosti, reservinruoripursimies, Simbirskin kuvernementti, haudattu 14.7.1916 Maarianhaminaan.

Hruslov, Jakov Flegontovitš, synt. 20.10.1889, Durnoin kylä, Tsarevon volosti, Krapivnan ujezdi, Tulan kuvernementti, naimaton, torpedomies l. lk, haudattu 14.7.1916 Maarianhaminaan.

Nikulin, Ivan Aleksandrovitš, synt. 6.9.1890, Arkangelin kaupunki, naimaton, 1. lk torpedokonemies, todennäköisesti haudattu Turkuun.

Popov, Pjotr Timofevejevitš, synt. 1.3.1887, Nižni Korotšanin kylä, ylimääräisenä palveleva pursimies, (?) volosti, Novohopjorskin ujezdi, Voronežin kuvernementti,haudattu 14.7.1916 Maarianhaminaan.

Ševelev, Savvati Nikititš, synt. 23.9.1893, naimaton, Javkovlihan kylä, Šapgorodsko Gorodištšen volosti, Vetlugan ujezdi, Kostroman kuvernementti,  l.  lk matruusi, haudattu 14.7.1916 Maarianhaminaan.

Vasiljev, Nikolai Vasiljevitš, synt. n. 1888, naimisissa, yksi lapsi, Krasnaja Gorkan kylä, Slobodan volosti, Pihkovan ujezdi ja kuvernementti, 2. lk lämmittäjä, todennäköisesti haudattu Turkuun.

Vorošilov,  Zinovi  Grigorjevitš,  synt. 26.10.1890, naimaton, Trišonkovon kylä, Kokšagan volosti, Jaranskin ujezdi, Vjatkan kuvernementti, sähkömies, haudattu 14.7.1916 Maarianhaminaan.

Sotasairaalassa myöhemmin kuollutta kahta merisotilasta ei löydy sotasurmat-tietokannasta, ja heidän hautaamisensa Turkuunkin on oletus. Olisikohan asia enää selvitettävissä?

Tarkalleen ottaen Maarianhaminaa ei pommittanut Zeppelin, vaikka kaikkia saksalaisia ilmalaivoja on sillä nimellä tullut tavaksi kutsua. Alus oli Schütte-Lanz -yhtiön rakentama (siksi tunnus SL 9). Yhtiön ilmalaivojen runko ei ollut alumiinia vaan laminoitua puuta. Maarianhaminan lisäksi SL 9 pommitti ainakin Saarenmaalla sijaitsevia Sõrve sääreä ja Kuressaarta. Alus tuhoutui meren yllä Danziginlahdella 30. maaliskuuta 1917, mahdollisesti salamaniskusta.

Ahvenanmaa oli ja on demilitarisoitu Krimin sodan seurauksena. Ensimmäisen maailmansodan aikana länsivallat ymmärrettävistä syistä myöntyivät siihen että Venäjä miehitti ja linnoitti saarimaakunnan. Sodan jälkeen linnoitukset tuhottiin, ja vuoden 2019 Ahvenanmaan retkellä kävimme yhdellä niistä, Kungsön patterilla.

Kuvat: Pasi Ahlroth

Ahvenanmaa (15) Ahvenanmaan merenkulkumuseon merirosvolippu

Ahvenanmaan retken viime metreillä kiiruhdin merenkulkumuseoon, ja lähes unohdin mikä on sen kuuluisin esine. Mutta vain lähes, ja löytyihän se, omassa vitriinissään, vain lähelle tulevan kävijän laukaisemassa valaistuksessa.

Merirosvolippu, joskaan ei Karibianmeren piraattien vaan Pohjois-Afrikan barbareskivaltioiden, on yksi harvoista säilyneistä maailmassa. Armottomuuden punainen lippu, sekin Pohjois-Afrikasta, löytyy Portsmouthin merimuseosta. "Aito pääkallolippu" löytyy myös St. Augustinen merirosvo- ja aarremuseosta, mutta sen provenienssista ei tunnu löytyvän tietoja. Pääkallolippu oli otettu käyttöön ilmeisesti 1700-luvun alun Karibialla, mutta Pohjois-Afrikassa merirosvous, josta myös suomalaiset merenkulkijat joutuivat kärsimään, jatkui aina 1800-luvun alkuun asti jolloin kolonialistinen valloitus teki siitä lopun.

Harmi kyllä, merenkulkumuseo jäi pikaiselle läpijuoksemiselle, niin paljon kuin siellä kaikkea mielenkiintoista olisikin ollut.

Kokonaan käymättä jäi Pommern, jonka kuvan myötä onkin aika jättää tältä erää jäähyväiset saarimaakunnalle.

.

Ahvenanmaa (14) Ahvenanmaan museo

Maarianhaminassa jäi aikaa vierailla myös Ahvenanmaan kulttuurihistoriallisessa museossa.

Näyttely on vastakkoin uusittu.

Enimmin, jo retken aiheen vuoksi, kiinnosti esihistoria ja keskiaika, tässä edellistä.

Runsaasti oli myös jäänteitä keskiajalta.

Täytyy myöntää että uudemmat ajat jäivät vähemmälle huomiolle. Vähemmän yllättävästi merenkululla oli keskeinen rooli.

Apteekkikin löytyi, tuoksuineen kaikkineen.

Tällä sukellusvene UC 78:n soutuveneellä nousivat 1917 maihin Saksassa koulutetut pommarijääkärit Sundberg ja Granit. 100 kg räjähdysainelastilla oli tarkoitus sabotoida venäläisiä laivoja, mutta on epäselvää toteuttivatko he suunnitelman.

Sisällissodan ainoat taistelut Ahvenanmaalla käytiin, kuten jo todettiin, Godbyssä manner-Suomesta tulleiden valkoisten ja punaisten kesken.

Uudempaa arkea ja vapaa-aikaa.

Taidemuseon puolelle en ehtinyt kuin vilkaista...

sillä yhteen paikkaan piti vielä ehtiä, ja nähdä yksi aivan tietty esine.

Ahvenanmaa (13) Kungsön patteri

Ensimmäisen maailmansodan aikana demilitarisointi sai väistyä, ja Venäjä sai länsiliittolaisiltaan luvan linnoittaa Ahvenanmaa torjuakseen saksalaisten mahdollisen maihinnousun, osana Suomenlahden puolustusta. Ahvenanmaalle rakennettiin kaikkiaan kymmenen kiinteää rannikkopatteria. Kungsössä kallioon louhittiin patteri N-71. Sodan jälkeen patteri demilitarisoitiin Kansainliiton valvonnassa niin perusteellisestoi että jäljellä on vain yksi kulmaus, tässä hieman eri suunnista kuvattuna.

Muutoinpa jäljellä oli pelkkää kivi- ja betonimurskaa.

Käsityksen paikasta sellaisena kuin se aikoinaan oli, sai vitriiniin sijoitetusta pienoismallista. Patteri oli aseistettu kolmella 152 mm Canet -tykillä, joiden kantamaksi kerrottiin 13,5 km, pienemmällä osumatarkkuudella aina 18 km saakka. Lähistölle oli rakennettu myös asema puisin tykein, harhauttamaan zeppeliinejä. Ilmalaivat pommittivat Maarianhaminaa 1916, joten liioiteltua ei ilmavaara ollut.

Vikkelimmät kiipesivät myös näkötorniin...

mutta itse ihmettelin tätä kivikasojen riviä. Järkeilimme sen olevan kesken jäänyt aikomus kivetyksi tieksi, jollaisia venäläiset saarivaruskuntiinsa rakensivat ja jollainen on mm. Örössä.

Varsinainen retkiohjelma päättyi tähän ja oli aika palata Maarianhaminaan, jossa toki sielläkin riitti vielä nähtävää.

Ahvenanmaa (11) Jettböle

Toisen retkipäivän viimeinen kohde oli Jettbölen kivikautinen asuinpaikka, joka on kuuluisa ihmissyöntiepäilyistään. Ainakin niin voitaisiin jälkiä paikalta löydetyissä luissa tulkita. Koska maan pinnalla ei täällä ollut senkään vertaan nähtävää, keskustelivat kaksi paikalle saatua ahvenanmaalaisarkeologia mm. ihmissyöntitulkinnasta (eivät olleet siitä vakuuttuneita), vastikään Suomen vanhimmiksi ajoitetuista ohranjyvälöydöistä (viljeltiinkö täällä vai tuotiinko vilja muualta?) sekä Ahvenanmaan muinaismuistohallinnosta ja -lainsäädännöstä.

Itse paikassa huomiota kiinnitti äskeisen lumimyräkän jäänteet muuten niin keväisenä päivänä...

 ja varsin näyttävä kallio jonka juurella löytöpaikka sijaitsi.

Jettböle tunnetaan myös ihmisiä esittävistä savi-idoleistaan. Näimme niitäkin myöhemmin Maarianhaminan museossa, tämä tosin oli kopio, alkuperäinen on Kansallismuseossa.

Ahvenanmaalla riehunut myrsky on jo pari kertaa mainittu. Täällä se oli paljastanut kaatuneen katajan juurista lisää kvartsi-iskoksia.

.

Ahvenanmaa (10) Jomalan kirkolla

Jomalan kirkon kerrotaan olevan Suomen vanhin (n. 1270-90) kivinen pitäjänkirkko ja vanhin muurattu kivirakennus.

Länsitornin sisäänkäynti.

Himskatin hankala kuvattava kirkko on mistään kulmasta, joten ei ihme että siitä näkee usein tämän itäpäädyn näkymä.

Kirkkomaalla oli mm. ahvenanmaalaisen suurmiehen Julius Sundbergin hauta...

ja rannikkopitäjälle tavanomainen merelle kadonneiden muistomerkki. Sankarihautojahan ei Ahvenanmaalla ole, väestö oli ja on vapautettu asevelvollisuudesta.

Kirkkkomaan reunalla oli kierrätettyjen hautojen entiset ristit koottu riveihin.

Kirkkomaan takana oli kyltti joka kertoi siellä olevan niin rautakautinen kalmisto kuin keskiaikaisen asutuksen jäänteitä.

Totta puhuen rautakautiset kumpuhaudat ovat usein niin matalia että eipä niitä ilman kyltitystä maallikko huomaisikaan. Tässä sellaisia on jäänyt myrskytuhojen alle. Kuten todettiin, kaatuneita puita oli Ahvenanmaalla joka puolella.

Tämä rakennelma käsittääkseni kattoi taulussa mainitun keskiaikaisen kellarin.

Kirkkomaan kautta bussille palatessa bongasin vielä muistomerkin heille jotka kotiseutunsa jätettyään saivat hautansa vierailla mailla.

.

Ahvenanmaa (9) Bomarsund

Myös Bomarsundissa oli käyty 2010, ja nytkin suunnattiin ensiksi parhaiten säilyneeseen osaan, Notvikin tykkitornille (Notvikstornet).

Tiiliseinien tila ei lähes vuosikymmenessä ainakaan kohentunut ollut.

Muutama tykki sojottaa vielä uhmakkaasti merelle päin...

mutta suurin osa makaa rivissä linnoituksen edustalla...

sankkireiät umpeennaulattuina ja olkatapit katkaistuina kuten voitettujen tykeillä tapana on.

Lahden takana oli sijainnut vastaavanlainen tykkitorni, Prästötornet, mutta sen rauniot oli kierrätetty niin tehokkaasti mm. Uspenskin katedraaliin, ettei jäljellä ollut kuin kohouma maastossa (niemi kuvassa oikealla).

Kuten infotauluista käy ilmi, piti paikalle rakentaa kokonainen linnoituskaupunki ja Itämeren laivaston tukikohta, ennen kuin länsiliittoutuneet pistivät koko paikan maan tasalle, ja julistivat Ahvenanmaan demilitarisoideksi alueeksi, mitä se yhä tänäkin päivänä on.

Alueella sijaitsi myös paljon puurakennuksia. ajelimme seuraavaksi katsomaan niiden jäänteitä, sillä jäljellä oli vain kivijalat, Ahvenamaan punaista graniittia nekin.

Oli taas aika palata keskiajalle.