Calvadosta Calvadosissa

Paikallisjuomien maistajaiset kuuluvat kiertomatkojen ohjelmaan, ja Normandiassa se tarkoitti tietysti siideriä ja calvadosta, maakunnan omenatarhojen tuotteita. Vierailu tehtiin Christian Drouinin tilalle, jonka rakennuskanta on osin jo 1600-luvulta.

Tilanhoitaja piti pitkän ja perusteellisen (oppaan tulkkaaman) esitelmän calvadoksen valmistamisesta, ja siitä miten juuri heidän seutunsa tuote on sitä parasta laatua.

Sitten katseltiin tuotantovälineet eli tislauslaite...

ja monenkokoisia, -muotoisia ja -ikäisiä säilytysastioita joissa jaloa juomaa kypsytellään useita vuosia.

Monenlaisten calvadokseen (ja vaikkapa tynnyreiden merkintöihin) liittyvien tarinoiden jälkeen oli vihdoin maistiaisten vuoro. Tarjolla oli tilan siideriä ja eri pituisia aikoja kypsytettyä calvadosta pikkusuolaisen kera.

Tilan erikoisuus oli calvados, jossa uiskenteli ehta omena. Pullo asetetaan oksaan kukkimisvaiheessa. Onnistumisprosentti ei järin suuri ole, mutta on parantunut vuosien mittaan. Ja hintahan on erikoisuudessa toki sen mukainen.

Calvadosta ei kuulemma Ranskassa, Normandiaa lukuun ottamatta, juurikaan juoda, ja suurin osa tämänkin tilan tuotannosta meni vientiin. Ehkä Aki Kaurismäen elokuvat ovat antaneet asiasta hieman väärän kuvan.

Jäähyväiset Greenwichille

Greenwich on Lontooseen kuuluva borough, oikeastaan oma pikkukaupunkinsa. Luonnollisesti siellä on perienglantilainen pub, Goddards at Greenwich, jonka ruokatarjonnan bravuurio on  perinteinen pie and mash.

Ja miltäkö tämä pöperö näyttää? Jotenkin tulee mieleen sanonta "Englanti - jos pidät säästä, pidät ruoastakin".

No ei vaiskaan, jos ei turhaan ihmettele missä vihannekset ovat, niin englantilainen pubiruoka on aivan mahtavaa, varsinkin pintillä alea alas huuhdeltuna. Pubisafkaa syötiin matkalla aina kun voitiin, ja tässäkin paikassa oli lounastarjous, jossa sapuskan ja pintin sai muutamalla punnalla.

Vielä katsastettiin Greenwichin 1700-luvulta saakka toiminut markkinapaikka...

...ja kumottiin toiset alet sen viereisessä. (Tässä välin oli ehditty poiketa viuhkamuseossa.)

Kotimaan ainaisten lagereiden jälkeen ale maistuu paljon pehmeämmältä. Pubeissa oli usein "viikon oluita", monet aika hauskastikin nimettyjä, kuten Stiff Upper Lip. Ja tuoppi pumpataan aina käsin piripintaan!

Kaikkeen ei Greenwichissäkään ehtinyt, ja käymättä jäi Visitor Center näyttelyineen. Tässä vain kuva sen edustalla olleesta komeasta tykistä...

...ja veistos pönkkähousuisesta Walter Raleighista, merikoirasta, tutkimusmatkailijasta ja kirjailijasta. Hän perusti mm. Amerikan ensimmäisen (epäonnistuneen) englantilaisen siirtokunnan ja päätti päivänsä mestauspölkyllä. Täydellinen renessanssihahmo siis.

Ainoa käymättä jäänyt kuuluisampi nähtävyys on tässä. Yksi maailman kuuluisimpia purjelaivoja, Cutty Sark, palasi tulipalon jälkeen restauroituna jälleen esille vuonna 2012. Kuten tunnettua, laiva antoi nimensä viskimerkille, ja se puolestaan (sponsorin ominaisuudessa) myös Turussa tutulle purjelaivatapahtumalle The Tall Ship's Race.

Viskitehdas sponsoroi purjehdusta 30 vuotta (1973-2003), joten Turussa sen logo näkyi vuosina 1996 ja 2003. Liekö tiukentuneet asenteet lopettaneet viskimainonnan tässä paljolti nuorisolle suunnatussa tapahtumassa.

Rannarootsi Muuseum

Pääkohteemme Virossa oli Haapsalussa sijaitseva Rannarootsi Muuseum, ruotsiksi Aibolands Museum. Se on aivan meren rannassa kaupungin keskustasta pohjoiseen kurottavalla niemellä.

Meri on pääosassa myös museon perusnäyttelyssä.

Museon erikoisuus on 20-metrinen, Bayeux'n tapetista innoituksensa saanut Aibovaip, joka kertoo Viron ruotsinkielisten tarinan alkaen vuodesta 1294, jolloin heidät ensimmäisen kerran mainittiin kirjallisessa lähteessä, Haapsalun kaupunkilaissa.

Historia on kolhinut niin Viroa kuin sen ruotsalaisvähemmistöäkin. 1700-luvun alussa ruttoepidemia surmasi 2/3 ruotsinkielisistä. Myöhemmin samalla vuosisadalla Katariina Suuri pakkosiirrätti Hiidenmaan väestön Ukrainaan, jonne syntyi Gammalsvenskbyn kylä. Siitä kertoo tämä kuva.

Yläkerrassa oli meidän antimme, Turun museokeskuksen tuottama kiertonäyttely suomenruotsalaisen rannikon kansankulttuurista suomeksi, ruotsiksi ja viroksi.

Lähistöllä laiturissa ollut jaala Vikan kuului museolle sekin.

Museon pihalla oli tämmöinen pömpeli.

Siellä savustettiin nokkakalaa eli -haukea (ruots. näbbgädda, vir. tuulehaug).

Hauet maksoivat 3 € kipale, ja pakkohan sellaista oli maistaa. Museomme lähetillä oli käytössään huone museon yläkerran vierasmajasta. Vetäydyimme sen eteisen pöydän ääreen suojaan ulkona puhaltavalta tuulelta. Ruotoinen otus syödä oli tämä hauki, mutta ruodot merkillisesti vihertävät, niin että ne oli helppo erottaa, ja pienellä harjoittelulla homman oppi niin että kala katosi pian viimeistä syötävää suupalaa myöten.

.

Uunijuurekset

Viikonlopun kunniaksi ensimmäinen ruokabloggaus vuosiin. Kulhoon pilkotaan reilunkokoisia paloja lanttua, bataattia, porkkanaa ja punajuurta (piti pilkkoa myös vihreää paprikaa, mutta unohdin, mistä tulikin asiaankuuluvat moitteet). Päälle lorautetaan ruokaöljyä ja ripotetaan timjamia, sekoitetaan.

Kaadetaan satsi korkeareunaiselle uunipellille, johon on sitä ennen pantu leivinpaperiarkki.

Päälle lorotetaan kohtuudella siirappia, tai vaikkapa amerikkalais-kanadalaista vaahterasiirappia, kuten tässä.

Uuni on tässä vaiheessa lämmitetty 175 asteeseen. Juurekset saavat muhia siellä tunnin, paitsi että joskus puolivälissä lisätään sipuli ja kesäkurpitsa, jotka eivät niin pitkää haudutusta kestä.

Joskus tunnin tai vähän päälle jälkeen onkin sitten valmista!

Sopii perunan, riisin tai pastan sijasta lisukkeeksi ruokaan kuin ruokaan.

Elban grappaa

Grappaa on jostain syystä tapana sanoa italialaiseksi pontikaksi, mutta milloin pontikkaa on muka tehty viinin puristusjäämistä tislaamalla? Tujua juomaahan tuo, ja sopiva tuliainen Elbalta, tässä samassa kuvassa saarelta ostetun pikkuruisen Napoleon-pystin kanssa. Jo ensimmäisellä Italian-matkalla 2009 tuli tutuksi myös caffé corretto, grapalla terästetty espresso.

Tämä on näemmä Kaponieerin 700. julkaistu postaus.

Pasta Paris

Yli parin vuoden takaisessa postauksessa oli aiheena Italian matkalta tuotu pussillinen kuivapastaa, jossa pastanpalat oli muotoiltu muistuttamaan Italian karttaa tai maan eri nähtävvyyksiä Venetsian gondoleja myöten.

Viime kesänä Pariisista palailtaessa oli tilaisuus tehdä viimeiset epätoivoiset matkamuisto-ostokset Charles de Gaullen lentokentän kaupoissa. Sieltä mukaan tarttui oheinen Pasta Paris -pussi, jonka sisältö katosi parempiin suihin syksyn aikana.

Siinä missä Italian pussiin oli keksitty kuusi eri mallia, oli Pariisista saatu kokoon vain kolme: Riemukaari, Eiffeltorni ja Notre Dame:

Museokauppatuotteista on viime aikoina ollut museossamme paljon puhetta. Voi olla että jokin elintarvikkeiden myyntiä koskeva laki tekisi pastan myynnin vaikkapa Turun linnan Fataburissa mahdottomaksi. Silti olen sitä mieltä, että linnan länsipääty sopisi oivallisesti pastamalliksi!

Vieraana Krakowan hovipidoissa

...jotka tosin pidettiin Turun linnan Juhana Herttuan kellarissa eilen illalla. Kattaus oli 1500-luvun tyyliä ja lautasena ruisleipä. Rullalle kääritty paperi piti sisällään menun ja tietoa Juhanan ja Katariinan ajasta.

Ruoan määrässä tai laadussa ei valittamista ollut.  Linnan trubaduuri Magnus Musicus kertoi miten herttuaparin läsnäolessa kuului käyttäytyä, ja niin, tietysti musisoi...

 ...ja herttuapari Juhana ja Katariina lauloivat.

Lauluja oli suomeksi, ruotsiksi, italiaksi ja englanniksi, ja päivän lukijakysymys kuuluukin, miksi italiaksi ja englanniksi? Katariina myös kertoi seikkailujen täyteisestä matkasta Vilnasta Turkuun häiden jälkeen.

Ohjelmalliset pidot jatkuvat ensi kuussa, lisätietoja täällä.

Maltan "karaattilikööriä"

Maltalla oli myynnissä monenlaisia liköörejä, ja mukaan valikoitui Ambrosia-merkkinen sysimusta johanneksenleipäpuulikööri (carob liqueur).  Leipäpuun hedelmien siemenet ovat tasakokoisia, ja siksi niitä käytettiin painonmittana. Tätä perua on timanttien painon mittaamiseen käytetty karaatti.

Kovasti salmiakkikossun näköistä tislettä, vaan ihan mietoa maultaan, prosenttejakin vain 21 %. Mainoksen mukaan tuote on Maltan pääsaaren viereisen Gozon leipäpuunhedelmistä ja yrteistä valmistettu.

Kuvassa näkyvä johanneksenleipäpuun hedelmä on peräisin Kreetalta, eikä liity tapaukseen.

Pastista kaikille

Muistattehan vielä Pariisin-hotellimme lähikaupan?

Sieltä tuli heräteostoksena mukaan pullo pastista, jota muistan erinäisissä populaarikulttuurin tuotteissa juodun, joskaan itse en muistanut maistaneeni. Vasta Wikipediasta selvisi että anisviinaahan se, muuttuu veteen sekoitettaessa valkoiseksi kuten Clontarfin äärellä totesimme.

Duval on peräisin Marseillesta. Antiikin aikana se tunnettiin nimellä Massilia, ja kas, jotain pastiksen tapaista siellä myytiin jo silloin jos Asterixia on uskominen.

Goscinny & Uderzo: Asterix lyö vetoa

Anisviina on aika lailla mielipiteitä jakava juoma. Pelin ääressä puolesta ja vastaan äänet jakautuivat 2:1. Alkoholia ylipäätään paheksuville tiedoksi, että edellinen viina-aiheinen postaus on jo yli vuoden takaa.

Retki Kreetan vuorille

Knossoksen jälkeen tehtiin iltapäivällä vielä "maaseuturetki" Kreetan sisäosiin, Archánesin kylään. Matkaoppaiden mukaan se tunnetaan kadunvierillä istuksivista pittoreskeista ukkeleistaan, mutta niin vain kävi, että talvi oli ajanut ukot sisätiloihin. Jokunen matkamuistomyymälä sentään oli auki, ja viiniä maisteltiin oliivien, juuston, viininlehtikääryleiden yms. pienen kera. Menomatkalla oli pysähdytty jo yksille maistiaisille, joihin kuului myös suomenkielinen propagandaelokuva joka ylisti kreetalaisten viinien ja paloviinan (rakin eli tsikoudian) erinomaisuutta. Tätä Kreetan rakia ei pidä sotkea samannimiseeen anisviinaan, kyseessä on aivan eri juoma. Ouzo ja muut anisviinat juodaan jään tai veden kera, joka muuttaa ne sameiksi. Kreetalainen raki juodaan aina sellaisenaan, opin sen Iraklionin lentokentän baarissa, jossa emäntä kieltäytyi ehdottomasti laittamasta lasiin jäitä. Kenties Helsinki-Vantaan lentokentän baarissa voisi samaan tapaan myydä vain taskulämmintä kossua? :-)

Mutta se viinaksista. Kreetan vuoret ovat todella komeita, tähän muutama kuva niistä.

.

Fettucini smalzade

400 g naudanlihaa
2-3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita tai margariinia
1 dl kuivaa valkoviiniä
2,5-3 dl lihalientä
1 dl kuohukermaa
suolaa, valkopippuria

Suikaloi liha ja kääntele sitä vehnäjauhoissa, niin että lihasuikaleet ovat ohuen jauhokerroksen peitossa. Ruskista liha paistinpannulla kohtalaisella lämmöllä. Mausta liha suolalla ja vastajauhetulla valkopippurilla ja lisää viini. Keitä lientä hiukan kokoon. Kaada kerma ja lihaliemi paistinpannuun ja keitä hiljalleen 15-20 minuuttia tai kunnes liha on mureaa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Ohje: Otavan suuri keittokirja (1988).

Pastoiksi tagliatelle ja tortellinini con pollo e aglio.
Viiniksi Teroldego Rotaliano Riserva 2007.