Händelin kotimuseossa

Saksalainen säveltäjä Georg Friedrich Händel (1685-1759) asui Lontoossa vuodesta 1723 kuolemaansa saakka, osoitteessa Brook Street 25. Paikalla on vuodesta 2001 sijainnut säveltäjän muistolle omistettu kotimuseo, jonne sisäänkäynti (yllä) on kuitenkin sisäpihan puolelta.

Kuvaaminen oli kielletty, joten pitkää postausta tästä ei tule. Ainuttakaan Händelin ajan huonekalua ei ole säilynyt, muistaakseni esillä olevat oli ainakin muutamin osin lainattu Victoria & Albert -museosta. Huoneistossa oli kopio 1700-luvun puolivälin cembalosta (jonka kuva on museon seinän mainoksessakin) ja rekonstruktio oli myös säveltäjän komea katossänky. Aikakauden taiteen ja grafiikan lisäksi esillä oli tietysti Händelin tuottamia sävellyksiä nuotteina, ja joitakin sai kuunnella kuulokkeitten kautta.

Tähän Mayfairin kaupunginosassa sijaitsevaan museoon eksyimme talvilomamatkallamme vahingossa, etukäteissuunitelmiin se ei kuulunut. Jos tätä jotenkin ynnäisi, ottaen huomioon että pääsymaksukin oli aika muhkeat £6,50, niin ei paikkaa oikein voi suositella kuin hartaimmille pyhiinvaeltajille.

Handel House Museum

Calaisin porvarit

Calaisin porvarit on Auguste Rodinin veistos, jonka alkuperäinen versio pystytettiin ko. kaupunkiin Ranskassa 1889. Se kuvaa tapausta 100-vuotisesta sodasta, vuodelta 1347, jolloin Calais antautui sitä piirittäneelle Englannin kuningas Edward III:lle. Froissartin kronikan mukaan kuningas lupasi säästää kaupungin asukkaat, jos kuusi kaupungin johtomiestä antautuisi hänen armoilleen, ilmeisesti teloitettaviksi. Kuusi vapaaehtoista ilmoittautui ja heidät määrättiin poistumaan kaupungista alusvaatteisillaan ja hirttoköysi kaulassa.

Edwardin puoliso, kuningatar Filippa pelasti vetoomuksellaan miesten hengen, mutta veistos kuvaa näitä ennen sitä, heidän lähtiessään kaupunginportista varmoina kuolemastaan. Taiteilija ei halunnut kuvata henkilöitään herooiseen tyyliin vaan ilmentää näiden tuskaa, ahdistusta, alistuneisuutta ja hiljaista uhrautumista yhteisön edestä. Rodin kuvasi hahmojen kädet ja jalat tavallista suurempina, jotta nämä näyttäisivät "raahaavan" niitä mukanaan. Miesten nimetkin tiedetään, he ovat Eustache de Saint-Pierre, Jean d’Aire, Jacques de Wiessant, Pierre de Wiessant, Jean de Fiennes ja Andrieu d’Andres.

Ranskan lain (!) mukaan Rodinin töistä saa tehdä vain 12 valosta ja ne on jo kaikki tehty. Lontoo sai omansa 1914 tänne parlamenttitalon eteläpuolelle, mutta niitä on eri puolilla maailmaa Japania ja Etelä-Koreaa myöten.

Veistoksesta tehtyä 3D-mallia voi zoomata ja pyöritellä täällä.

Chinatown & Theatreland

Sohossa sijaitsevassa Lontoon Chinatownissa tuli poikettua aamuvarhaisella. Myöhemmin kävi ilmi että värikäs koristelu liittyi kiinalaiseen uudenvuodenjuhlaan eikä ole vakiotavaraa.

Heti etelään on Theatrelandin keskus Leicester Square ja sillä itseoikeutetusti William Shakespearen patsas ja suihkulähde (tosin näin talvisaikaan kuivana).

Vanhentuneen tiedon varassa etsiskelin myös Charlie Chaplinia esittävää veistosta, mutta se olikin siirretty toisaalle. Lippuja esityksiin saa joka puolella olevista lippumyymälöistä ja mekin kävimme Shaftesbury Theatressa katsomassa musikaalin Memphis.

Tate Britain ja muutakin taidetta

Thamesin rannalla, parlamenttitalosta jonkin verran etelään sijaitseva Tate Britain ei ennen matkaa kuulunut ollenkaan suunnitelmiin, mutta niin vain sinnekin tuli joen rantaa käveleskellessä poikettua.

Museo esittelee nimenomaan Brittein saarten taidetta uuden ajan alusta nykypäiviin. Lainakameralla kuvatessa menivät kuvat pipariksi, joten tässä vain yksi todisteena siitä että aika taidemuseomaista sisällä oli.

Porrasaulan vinhaa lattiaa.

Rumpali oli jo uudempaa taidetta.

Varsinkin pre-rafaeliiteilta oli todella komea valikoima teoksia, mutta itselleni ehkä tunnetuin museon teos oli modernin taiteen klassikko, David Hockneyn Mr and Mrs Clark and Percy. Museon sivuilla on tietokanta eli teoksia voi katsella senkin avulla.

Niukan postauksen täydennykseksi muutama uudempi ulkoveistos Lontoon kaduilta.  Hyppäävä pojannaskali Chelseassa.

Trafalgarin aukion itäpuolella sijaitsevan St Martin-in-the-Fieldsin oven edessä oli tällainen kivipaasi.

Lähempää katsoen siellähän oli vauva!

Katutaidetta. Leijuvien Yodien lisäksi National Galleryn edessä oli monenlaista esiintyjää, ja mm. nämä lippumaakarit.

.

The National Gallery

Britannian kansallisgalleria sijaitsee Trafalgarin aukion laidalla. Se perustettiin 1824 parlamentin päätöksellä osin vastineeksi Pariisin Louvrelle ja Madridin Pradolle, mutta myös vaikuttamaan raitistavasti alempiin kansanluokkiin (siksi ilmainen sisäänpääsy) - paljon uskottiin siis taiteen jalostavaan vaikutukseen.

Emme aloittaneet kuitenkaan pääsisäänkäynnin kautta, vaan siitä vasemmalla olevan 1980-luvulla valmistuneen laajennusosan, ns. Sainsburyn siiven, kautta, jossa ovat kokoelman vanhimmat teokset, alkaen 1200-luvulta. Nykyarkkitehtuuria usein komentoinut prinssi Charles haukkui aikoinaan uudisrakennuksen "paiseeksi rakkaan ystävän kasvoilla". Alkää kiinnittäkö huomiota kerjäävään Yodaan, niitä leijaili museon edustalla vaikka miten monta.

Uudissiiven portaikon seinälle on ikuistettu vanhojen mestareiden nimiä. Kaikkien teoksia on täällä esillä.

Turnauskestävyys ei riittänyt aivan uusimmille vuosisadoille, sen verran valtava kokonaisuus tämäkin on, mutta muutama highlight vanhemmilta ajoilta tähän. Ensinnäkin oli tietysti Arnolfinin kihlaus (tai häät tai mikä sen nimeksi milloinkin ilmoitetaan), 1400-luvun flaamilaistaiteen klassikko, josta löytyy milloin mitäkin tulkittavaa keskiajan historian kirjoihin.

Paolo Uccellon San Romanon taistelusta on kaikkiaan kolmen versiota, muut kaksi Louressa ja Uffizissa.

Rogier van der Weyden maalasi useammankin huntupäisen naisen, joista tässä yksi.

Weydeniä oli myös tämä Lukeva mies (ehkä Pyhä Ivo)

Tämän maalauksen roolia TV-sarjojen kuvituksena käsiteltiin taannoin.

Holbeinin Lähettiläiden symboliikkaa on pähkäilty useiden kirjojen verran. Itsellänikin on yksi, mutta sen tulkinnat menivät niin syvällisiksi etten tainnut koskaan jaksaa sitä loppuun.

Miten tunnistaa Venetsian doget taiteessa? No hassusta hatusta!

Tätä maalausta käytetään usein kuvituksena, koska se dokumentoi jo kadonneen St Denisin kirkon alttarin.

Oliko nainen vain ruma vai kärsikö hän luita runtelevasta sairaudesta? Ikimuistoinen renessanssimuotokuva joka tapauksessa.

Vanitas - vai antiikkikauppiaan myyntitiski? :-)

Ilman Vermeeriä ei voi olla maailmankuulu taidemuseo. Täällä niitä on kaksi, tässä toinen, Nainen virginaalin ääressä.

Kuten jo todettu, uudemmat vuosisadat jäivät vähemmälle, mutta museon sivuilla voi nähdä koko kokoelman, vaikka huone kerrallaan, monia zoomata ihan lähellekin, ja osasta museota on myös virtuaaliversio jossa pyöriä. Miksi mennä sitten National Galleryyn enää ollenkaan? Kävijämääristä päätellen näin ei alkuunkaan ole. Onko taiteesta haltioituminen mahdollista muualla kuin itse teoksen äärellä, ja kuinka moni muka on sairastunut Stendhalin syndromaan netin kautta?

Museokauppojen souvenir guidet ovat yleensä nimensä mukaisesti lähinnä matkamuistoja, mutta täältä mukaan tarttui hintaan £7,50 The National Gallery Visitor's Guide, joka oli todella erinomainen pieni taidehistorian "oppikirja", sisältäen kaikenlaista hauskaa faktaa.

Sananvapautta Lontoossa

Mutta sitä ennen arkkitehtuuria. Marble Archin esikuvina olivat Konstantinuksen kaari Roomassa ja Riemukaari Pariisissa. Se pystytettiin alunperin (1833) sisäänkäynniksi Buckinghamin palatsin pihalle, mutta siirrettiin myöhemmin nykyiselle paikalleen. Hieman orvoltahan se siinä, eräänlaisessa liikenneympyrässä Oxford Streetin varrella, vaikuttaa.

"Marmorikaaren" takana (tai edessä, miten vain) on aukio, jolla siellä käydessämme oli käynnissä Bahrainin saudimiehityksen vastainen mielenosoitus.

Muistaako lie kukaan, mutta arabikevät ulottui 2011 myös tuohon Persianlahden pieneen saarivaltioon. Kansannoususta ja sen jälkeisistä tapahtumista on Wikipediassa pitkä artikkeli. Ja missäpä muualla kuin Lontoossa olisi oppositiolla (kuten aina historiassa) mahdollisuus osoittaa mieltään.

Aivan vieressä on yksi brittiläisen sananvapauden symboli, Hyde Parkin "puhujainkulma" eli Speakers' Corner. Olin kuullut siellä olevan puhujia olevan varsinkin sunnuntaisin, ja näin olikin. Sanomaa julistettiin niin kristitystä...

...kuin islamilaisesta vinkkelistä. En tiedä olisko uskonnollisuus vain poikkeus vai eivätkö poliittisemmat teemat enää innosta. Ehkä tämä jotakin ajastamme kertoo vaikka pieni otos olikin.

Toisaalla reittimme vei tämän veistoksen ohi. Se oli suosittua "kaksi henkilöä joiden väliin pääsee poseeraamaan" -mallia, tässä tapauksessa penkillä olivat toisen maailmansodan aikaiset vapaan maailman johtajat Roosevelt ja Churchill.

Vapaan maailman rintamalinja kulki silloin Englannin kanaalissa, ja sen ylitti joukkoineen tämä mies, Yhdysvaltain lähetystön edessä seisova liittoutuneiden ylipäällikkö Dwight D. Eisenhower.

Suuri maihinnousu ja sitä seurannut Luoteis-Euroopan sotaretki 1944-45 pelasti läntisen Euroopan, mutta jätti itäisen puoliskon neuvostohegemonian alle. Siellä, ja osin meilläkin, sananvapautta saatiin odottaa vielä puolen vuosisadan verran.

Taistelu Britanniasta

Britannian yllä syyskesällä 1940 käydyistä ilmataisteluista tulee tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta. 10 vuotta sitten niiden muistoksi pystytettiin Thamesin rantakadulle Battle of Britain Monument, suunnittelijana Paul Day. Tyyli on rouheaa näköistaidetta.

Ilmavalvonta tähystää. Briteillä oli onneksi jo tutkakin käytössä.

Ilmatorjuntamies tykkinsä äärellä.

St Paulin katedraali, innoittajana ehkä tämä valokuva.

Joku oli tuonut paikalle myös oman muistoesineensä.

Muistomerkissä on kaikkien 2936 taisteluihin RAF:n riveissä osallistuneen lentäjän nimet, heitä oli kaikkiaan 14 maasta.

Muistomerkin omat verkkosivut.

The Wallace Collection, osa 2

Wallace Collectionista tuli postattua jo yli kolme vuotta sitten, mutta kun sinne tälläkin matkalla puolihuolimattomasti harhauduttiin (museoon ei ole pääsymaksua), niin mikä ettei nytkin.

Ja edelleenhän siellä oli esillä taidetta ja antiikkia...

sekä vanhaa militariaa kuten tätä orientaalista.

Muutama tällä kertaa silmiin osunut highlight. Kirjoituspöytä, jonka kaappien ovet jäljittelivät kirjanselkämyksiä.

Islantilainen juomasarvi. Kuten muistamme, ne koristeltiin aina kaiverruksin.

Keskiaikaiset patinukset Ranskasta. Niillä suojattin kenkiä kuraisilla kaduilla ja sellaisten jäänteitä on löytynyt kaivauksissa myös Turusta.

Kirjoitusvälinerasia jossa kuvat kertoivat mitä tuli mihinkin lokeroon.

Nuoruus ja vanhuus, Italia, 1500-luvun jälkipuolisko.

Aurinkokuningas teiniviiksineen.

Pyhiinvaelluspullo venetsialaista filigraanilasia.

Ja sitten tietysti tämä, rokokootaiteen ikonisin maalaus, jonka olin missannut ensimmäisellä kerralla, ja melkein toisellakin ennen kuin huomasin miten se oli museokaupassa tuotteistettu. Maalaus itse oli hukkunut samantyyppisten joukkoon, sitä ei tosiaan ollut sijaintipaikkansa puolesta erityisesti hypetetty. Teos on Jean-Honoré Fragonardin Keinu.

Aivan uutta löytyi kellarikerroksesta. Siellä esiteltiin nyt konservaattoreiden työtä ja työvälineitä.

Myös täällä sai sovittaa päälleen entisaikojen sotavarusteita.

(Ei, ei tule selfietä tähän bloggarista kypärä päässään.)