Uusia militariasarjoja (3)

Tai no uusi ja uusi, ranskalaisen Histoire & Collections -kustantamon Officers and soldiers -sarja on ilmestynyt jo ainakin vuosituhannen vaihteesta asti, mutta koska vauhtiin päästiin ja trilogia, niin käsitellään sitäkin tässä.

Kaksia aivan ensimmäistä osaa kertoivat, voitteko uskoakaan, Unionin ja Konfederaation sotilaita, mutta sittemmin on pysytty tiukasti Ranskassa. Sarja on jo liian laaja kaikkien osien luettelemiseen, mutta painopiste on ollut kuningasvallan ja Napoleonin sotien ratsuväessä, sekä Napoleonin kaartinjoukoissa. Maailmansotia on käsitelty parin niteen verran kumpaakin.

Kirjoissa on huikea määrä piirroksia, jotka ovat täynnänsä pikkutarkkoja yksityiskohtia. Sotilailla on vain mannekiinin rooli, kuvattuina jäykästi suoraan edestä tai sivusta. Informaation määrässä nämä voittavat Ospreyn läpyskät mennen tullen. Itse asiassa skeptisempi alkaa epäillä miten tarkkaan jokainen nappi ja nauha voidaankaan tietää? No, uskotaan että kaikki Ranskan armeijan pukuohjesäännöt 1600-luvulta alkaen ovat tallella, mutta silti sitä miettii miten millin tarkasti niitä noudatettiin.

Uniformologian raskasta sarjaa.

Limogesin emalit

Puolan-matkan muisteloiden välissä poiketaan Länsi-Eurooppaan. The Metropolitan Museum of Artin (ja Louvren) vuosina 1995-96 pidetyn näyttelyn julkaisu Enamels of Limoges 1100-1350 on ko. museolle ominainen järkäle, kaikkiaan 478 sivua. Limogesin emalit olivat samaisessa Keski-Ranskan kaupungissa sydänkeskiajalla valmistettuja valtaosin kirkollisia esineitä, jotka olivat kullattua ja emaloinnin koristeltuja. Kun emalikin on vain sulatettua lasijauhetta, eivät kyseessä olleet siten materiaaliltaan valtavan kalliit esineet.

Valtavan hienoja ne sen sijaan olivat, kuten julkaisun kuvat osoittavat. Kultaus ja värikäs emalointi tuotti alttarin osia, piispansauvoja ja pyhäinjäännösrasioita eli esineitä joiden ei liturgian vaatimusten mukaan tarvinnut olla jalometallia. Emaloinnin tekniikkana oli champlevé eli kuoppaemalointi, jossa pohja tehdään esim. kaivertamalla ja syvennys täytetään emalilla.

Erityisesti valmistettiin rakennuksen muotoisia pyhäinjäännöslippaita (châsse), joita mm. 1170 surmatun Canterburyn arkkipiispan Thomas Becketin jäännöksille tarkoitettuja on säilynyt yli 50. Yksi tunnetuimmistra Limogesin esineistä on Englantia hallinneen Plantagenet-suvun kantaisän hautamuistomerkki, joka on myös varhaisimpia tunnettuja heraldisia esityksiä. Vainajan kilvessä on nähty alku Englannin vaakunan kolmelle leijonalle. Limoges sijaitsi Englannin hallitsijoille kuuluneessa osassa Ranskaa, ja laajassa taustoituksessa tulee ilmi miten liikekannalla 1100-luvun kuninkaat vielä joutuivat olemaan. Ilman virkakoneistoa kuninkaan valta ulottui vain sinne missä kuningas itse oli paikalla.

Limogesissa keskiajalla valmistettuja esineitä on säilynyt tuhansittain, mutta Suomessa niitä on vain kaksi. Ruskon kirkossa säilynyt yksittäinen ristiinnaulittu (risti on myöhempää perua) on viety Kansallismuseoon (KM 32088) ja ruskolaisille valmistettu kopio. Salosta löydettiin 1920-luvun alussa maasta pieni ihmishahmo, ehkä kulkueristin tai pyhäinjäännöslippaan osa (KM 8205:2). Syyksi Suomen Limoges-esineistön vähäiseen määrään on arveltu sitä että kirkolliset hankinnat pääsivät täällä käyntiin vasta kun tuotanto Limogesissa oli jo taantunut ja mennyt muodista. Renessanssiaikana Limoges nousi uudestaan maineeseen emalimaalauksillaan, mutta se on jo toinen juttu.

Limogesin emaleita museoissa:
Metropolitan Museum of Art
British Museum
Louvre

Mont-Saint-Michel (4)

Opastetun kierroksen päätyttyä oli aikaa kierrellä valleilla ja kujilla.

Nostolaite 1800-luvulta alhaalta käsin nähtynä.

Geokätkökin löydettiin.

Kyläläisillä on myös oma seurakuntakirkko hautausmaineen.

Ja kun kerran laskuvesi oli, lähdimme varoituksista (juoksuhiekkaa!) huolimatta kiertämään saarta myötäpäivään. Tässä Gabrielin torni.

Pohjoisrannalla on Pyhälle Aubertille, luostarin perustajalle, omistettu kappeli.

Kappelista hieman eteenpäin oli Pyhän Aubertin lähde.

Sitten tultiinkin taas muurien juurelle, näkyvissä Boucletorni tai pikemmin bastioni.

Etualalla Bassetorni, taaempana Vapaudentorni.

Loppumatkasta ei kuvia ehtinyt ottaa. Merenpohjan muta alkoi muuttua aina vain upottavammaksi ja yritimme loikkia eteenpäin siihen uppoamatta miten vain voimme. Jos Omahan rannalla hiekka olikin kantanut vaikka panssarivaunuja, täällä siihen olisi uponnut kokonainen armeija. Kantavalle maalle päästyä saattoi kuvata loput muurista. Oikealta lukien Vapaudentorni, Arkaditorni ja Kuninkaantorni.

No, itse asiassa olimme nähneet ranskalaisia koululuokkia kauempana vuoroveden paljastamalla alueella, hihkuen innoissaan biologian (?) tehtäviensä parissa.

Pointti oli siinä että ranskalaismukulat olivat hiekalla kengittä ja sukitta, shortseissaan. Maihin tultuaan he pesivät säärensä vesihanan alla. Meidän lenkkariemme pohjissa oli tonni mutaa, mutta keksimme alkaa hieroa sitä katukiveystä vasten vedessä joka juoksi ranskalaislasten juoksuttamasta vesihanasta. Ihme kyllä ne lopulta enimmin puhtaaksi tulivat, mutta vieläkin taitaa omieni pinnassa olla häivähdys Mont-Saint-Michelin hiekkaa.

Mont-Saint-Michel (3)

Vierassali ei kuulunut luostarin suljettuun, vain munkeille varattuun osaan. Saliin ja sieltä pois pääsi leveitä portaita joita kierros jatkui hetkeksi pois La Merveillestä...

kuorin alla olevaan kryptaan, joka toimi läpikulkutilana vähän joka puolelle, mm. oikeusistuinsaliin. Tuomiotaan joutui odottamaan kryptan jyhkeiden pilareiden juurella.

Ikkunoiden penkitkin todistivat että oltiin maallisessa tilassa, niitä ei kirkollisissa tiloissa ole.

Matka jatkui aikoinaan munkkien hautapaikkana toimineeseen ossuaarioon. Nyt siellä on v. 1820 tietämistä peräisin oleva nostolaite vankilan muonan ylösnostamiseen. Samanlaisia lienee kuitenkin käytetty jo luostaria rakennettaessa.

Ossuaarion vieressä sijaitsevan Saint Etiennen (Pyhän Tapanin) kappelin arvellaan toimineen luostarin siunauskappelina.

Tätä tilaa kutsutaan nimellä promenoir viitaten sihen että se olisi ajanut luostaripihan virkaa ennen La Merveillen valmistumista. Varmaa tietoa ei ole, se on voinut palvella melkein minkälaisena tilana hyvänsä.

Sitten palattiinkin taas La Merveilleen, ja tilaan jota uudempina aikoina on kutsuttu ritarisaliksi (Salle des Chevaliers), mutta mitä ilmeisimmin se on ollut luostarin kirjasto ja scriptorium. Huone on pidetty kuivana ja lämpimänä pohjoisseinän takoilla. Samalla seinällä ovat myös käymälät helpotukseksi päivät pitkät kirjojensa ääressä istuneille munkeille.

Alimmassa kerroksessa oli ollut köyhimmille pyhiinvaeltajille tarkoitettu tila. Se palvelee nykyään museokauppana.

.

Mont-Saint-Michel (2)

Länsiterassi on kovasti väljä, syynä se, että 1700-luvulla tulipalon jälkeen kirkon seitsemästä holvivälistä purettiin kolme eli se lyheni aika reippaasti. Vasemmalla pilkottava munkkien nukkumasali, dormitorio, menetti 2/3 pituudestaan. Kirkon muuhun kokonaisuuteen yhteensopimaton uusklassisen fasadi valmistui 1780.

Kirkon päälaiva on romaanista...

ja kuori goottilaista tyyliä. Kuorin päivittäminen uudempaan tyyliin tuli ajankohtaiseksi sen romahdettua 1400-luvun alussa.

Kirkon pohjoipuolella on luostaripiha, ehkä koko saaren kaunein paikka. Munkit tekivät kaiken joukolla, mutta luostaripihalla saattoi käyskennellä yksin omien ajatustensa kanssa, hurskaita toki miettien.

Limittäin asetetuista pylväistä tuli jotenkin "alhambramainen" vaikutelma.

Itäpuolella näkyivät ruokasalin ikkunat, ja sen alapuolella olevan ritarisalin savupiiput.

Ruokasalissa eli refektoriossa kaikui oppaiden selostus ja kävijöiden hälinä, mutta benediktiinimunkit ruokailivat siellä aikoinaan hiljaisuuden vallitessa. Jos jotain asiaa oli, se ilmoitettiin käsimerkein.

Ainoa puhe tuli täältä. Kukin veli luki vuorollaan pulpetista niiden pyhimysten elämästä joiden muistojuhlaa sinä päivänä vietettiin. Akustiikan kerrotaan seinän pylväiden muotoilun vuoksi olevan erinomainen.

Refektorin alapuolela sijaitsi vierassali tai oikeammin ritarisali, sillä se oli tarkoitettu vain kaikkein korkea-arvoisemmille pyhiinvaeltajille. Saarella nähtiin Ranskan kuninkaitakin.

Länsipäädyn valtavissa takoissa (näimme niiden savupiiput kolme kuvaa aiemmin) paistettiin lihaa ylhäisssyntyisille vieraille. Munkit - ja rahvas - saivat tyytyä vaatimattomampiin aterioihin.

.

Mont-Saint-Michel (1)

Moni varmaan arvaa Ranskan suosituimmaksi matkailukohteeksi Eiffelin tornin, mutta toiseksi eniten kävijöitä ei yllättävää kyllä vedä Versailles vaan Mont-Sant-Michelin luostarisaari Bretagnen ja Normandian rajalla. Mantereelta sinne mennään pengertietä pitkin joko sukkulabussilla (ei aivan perille asti), hitaammin hevosvaunuilla, tai sitten vain omin jaloin talsimalla. Yksityisautoilla sinne lienee asiaa enää vain saaren asukkailla.

Matkailumainoksissa saari kuvataan melkein aina nousuveden ympäröimänä, mutta meidän käydessämme oli laskuvesi. Mielenkiintoista kyllä, kuivillaan saari kuvataan myös vanhimmassa säilyneessä sitä esittävässä kuvassa, Berryn herttuan rukouskirjan miniatyyrissä.

Heti portilla oli toinen kahdesta tykistä, jonka englantilaiset olivat hylänneet piiritettyään saarta turhaan vuonna 1434 Thomas de Scalesin johdolla. Ehkä toinen oli konservoitavana.

Vuorenjuurella oleva kaupunki sai muurit suojakseen vasta 1200-luvulla. Portteja oli useampi peräkkäin. La Mère Poulard on puolestaan munakkaistaan kuuluisa ravintola.

Palveluita pikkuruisen kylän (tai kaupungin?) pääkadulla riittää, ja mikä ettei, onhan luostarin pyhiinvaelluskirkko alun alkaenkin rakennettu matkailukohteeksi. Majoitusta ja murkinaa on täällä ollut matkustavaisille tarjolla jo tuhannen vuotta.

Pääkatua kiivetään niin ylös kuin päästään, se vie kirkon itäpuolelle, jossa on massiivinen kaksitorninen portti Châtelet. Oikealla kapea Tour des Corbins, joka toimii porrastornina kirkon pohjoispuolella olevien luostarin tilojen, La Merveille, välillä. Tästä kulmasta mieleen tuli Ruusun nimen filmatisoinnin luostari.

Portilta johtaa suuri portaikko kirkon eteläsivuitse, tässä näkymä takaisin alas itäänpäin. Oikealla ovat apotille aikoinaan rakennetut tilat, ne ovat nykyisin saarella asuvan munkkiyhteidön käytössä eivätkä avoinna yhteisölle.

Sadeveden säilömiseen tarkoitettu vesisäiliö...

ja sen hana. :-)

Saut-Gaultierin terassilta oli näkymä pengertielle. Sen lähistöllä oli melkoinen möyrintä käynnissä. Tarkoitus on estää lahden liettyminen ja pitää Mont-Saint-Michel edelleen saarena. Pengertie on tarkoitus korvata paalujen varassa kulkevalla tiellä jonka alta vesi pääsee vapaasti virtaamaan.

Länsiteressailta avautui myös näkymä pohjoiseen. Vuorovesi-ilmiö on täällä ennätysmäinen, laskuveden aikana meri karkaa kilometrien päähän. Vasemmalla pala Bretagnen rannikkoa, kaukana oikealla Normandian rannikkoa ja hieman lähempänä pieni Tombelainen saari.

Terassilta näkee myös La Merveillen länsipään. Aikoinaan rakennusta piti jatkaa tännepäin, siksi mm. ylimpänä näkyvät aukot joista piti tulla yhteys luostaripihalta kapitulisaliin.

.