Vuosisadan takaista Berliiniä - 5

30. Berlin. Dom. (Lustgarten.)

Viimeksi jäimme Spreen yli vievälle sillalle, joten jatketaan rantaa pitkin myötävirtaan parin sillanvälin päähän. Siellä on Friedrichsbrücke vuonna 1893 valmistuneessa asussaan. Tulosuuntaan käännyttäessä näemme Berliinin tuomiokirkon (Berliner Dom). Sekä silta että kirkko ovat nykyasussaan vähemmän koristeellisia, varsinkin silta, jonka kulmien neljä obeliskia ovat kuitenkin jäljellä, ilman kotkiaan. Tuomiokirkon tällä puolella ollutta mausoleumia ei myöskään sodan jälkeen rakennettu uudestaan.

Wilhelm II:lle vanha tuomiokirkko oli liian vaatimaton, se purettiin ja tilalle rakennettiin 1894-1905 kuvassa näkyvä kirkko, jonka mittasuhteissa varsinkin kupolin osalta tavoiteltiin Rooman Pietarinkirkon mahtavuutta. Nenäkkäät berliiniläiset keksivät sille erinäisiä pilkkanimiä: Seelengasometer eli Sielujen kaasukello ja Zuckerbäckerei eli Sokerileipomo.

Sillan obeliskien välissä sijaitsevat neljä lamppuja kannattelevaa hahmoa olivat maanosien (Eurooppa, Aasia, Afrikka ja Amerikka) allegorioita. Kirkosta katsoen sillan vastakkaisella puoella sijaitsi Berliinin pörssi, runsain kattoveistoksin koristeltu sekin, kuten täältä voi nähdä.

Alue vuoden 1913 kartassa, kuva otettu yläreunasta käsin...

...ja nykyään.

Tuomiokirkko samasta suunnasta syyskuussa 2011.

.

IWM - aavikkosodan vehkeitä

Pohjois-Afrikassa taisteltiin vuosina 1940-43, vastakkain olivat toisella puolen Italian ja Saksan, toisella Brittiläisen kansainyhteisön ja myöhemmin Yhdysvaltain joukot. Maasto oli suurimmalta osin eri tyyppistä aavikkoa, joten kalusto oli maalattava siihen sulautuvaksi. Tässä Imperial War Museumin aavikkokamoon maalattua kalustoa.

Matilda II oli käytössä taistelujen alusta saakka. Jos vaaleansinertävä sävy ihmetyttää, niin kannattaa muistaa, että naamiomaalauksen tehtävä on ensisijaisesti häivyttää ajoneuvon muoto kaukaa katsottuna "rikkomalla" se. Valko-puna-valko-raidoitus oli brittitankkien kansallisuustunnus. Matilda oli paksun panssarointinsa ansiosta kova vastus akselivaltojen sotilaille sotaretken alussa. Hitaus ja 2-naulaisen tykin tehottomuus söivät kuitenkin kenttäkelpoisuutta ja valmistus päättyi 1943 tehokkaampien mallien tultua tuotantoon.

Daimler Mark I -panssariauto tuli käyttöön 1941 ja palveli tiedustelujoukkojen ajopelinä.

Amerikkalainen keskiraskas M3 Grant/Lee -panssarivaunu ehti mukaan Gazalan taisteluihin kesällä 1942. Tämä yksilö toimi kenraali Montgomeryn komentovaununa Alameinin taistelussa. Kuva Montysta vaunussaan on yksi sodan tunnetuimmista. Sivukonsolin 75 mm kanuuna oli tosin järeä ase, mutta hankalasti käytettävissä jos vihollinen ilmestyi jostain muualta kuin etuoikealta. Jo Alameinin aikana mallia alettiin korvata M4 Shermanilla. Vaunun hämäryyden helpottamiseksi oli yleinen käytäntö maalata sisätilat valkoisiksi:

Eikä unohdeta tykistöäkään...

25-naulaisessa "pikatykissä"  yhdistyivät kanuunan ja haupitsin ominaisuudet ja se palveli brittiarmeijaa vielä pitkään sodan jälkeenkin.


P.S.

Desert Steeliä pelanneet muistavat vielä vuosienkin jälkeen, millaisen tulimyrskyn nuo 25-naulaiset saivat aikaan tässä taktisen tason aavikkosotapelissä. Ja tietysti Aavikon Korkeajännityksen parissa varttuneelle näissä oli ihan oma nostalgiansa.

Vuosisadan takaista Berliiniä - 4

70. Berlin. Denkmal d. Gr. Kurfürsten.

"Suuren vaaliruhtinaan" Fredrik Vilhelmin (1620-88) ratsastajapatsaan suunnitteli Andreas Schlüter, ja vuodesta 1703 lähtien se seisoi Lange Brücken (Pitkänsillan) komistuksena sillan puolivälissä. Kuvassamme se on juuri tällä vanhalla sillalla. Vuonna 1896 valmistui uusi silta, joka tuolloin nimettiin Kurfürsten Brückeksi (Vaaliruhtinaan sillaksi), ja kuvan veistoksesta tuolla uudella sillalla voi nähdä täällä (jossa taustalla ovat 1898-1901 valmistuneet uudet hovitallit, Neuer Marstall) sekä täällä, jossa näkymä on vastakkaiselta puolelta ja taustalla ovat kuninkaanlinna sekä rakenteilla (1894-1905) oleva tuomiokirkko (Berliner Dom).

Vuoden 1913 kartassamme silta on aivan kartan reunassa oikealla. Suuren vaaliruhtinaan patsasta ei ole merkitty, mutta tarkkaan katsomalla sillasta törröttää yläjuoksulle (alaspäin) jokin ulkonema, jonka voisi tulkita patsaan vaatimaksi tilaksi.

Silta tuhoutui Berliinin puolustustaisteluissa 1945. Nykyään sen nimenä on Rathausbrücke eli Raatihuoneen silta. Sillan erotti miten kuten TV-tornista käsin.

Mutta miten kävi suuren vaaliruhtinaan ratsastajapatsaaan? Se selvisi sodasta ja on nykyään Charlottenburgin linnan pihalla.

IWM - Mark V Tank

Ensimmäiset panssarivaunut olivat brittien suunnittelemia, joten yksi tällainen "salmiakinmallinen" tankki kuuluu itsestäänselvästi Imperial War Museumin kokoelmiin. Kutsumanimekseen tämä Mark V -mallin vaunu oli saanut Devil eli Paholainen. Mark V oli varsin myöhäinen malli, se tuli rintamalle keväällä 1918 sai tulikasteensa Le Hamelin taistelussa heinäkuussa. Tämän yksilön uskotaan kuuluneen Kuninkaallisten panssarijoukkojen (Royal Tank Corps) 4. pataljoonan B-komppaniaan ja olleen palvelukäytössä vuoteen 1925 saakka.

Vaunussa oli tykkikonsoli vain toisella puolella, ja sekin puuta...

...kuten kurkistus piippuun osoitti.

Vaunun keulaan sivulle oli maalattu silmä, ehkäpä onnea tuottamaan?

Tässä vielä näkymä perään päin. Vehje oli kaikin puolin hyvässä maalissa, ihmettelen vain ettei IWM:iin ollut riittänyt alkuperäisin tykkikonsolein varustettua yksilöä.

Toista konsolia ei ollut ollenkaan, vaan sen tilalla oli pleksi, jonka läpi saattoi kurkistaa vaunun sisälle. Hölmöyksissäni en ottanut siitä kuvaa, mutta sellainen löytyy vaikkapa täältä ja piirros sisätiloista täältä.

Brittien tankit olivat mies- (male) tai naispuolisia (female) aseistuksensa mukaan. "Miehissä" oli sekä tykit että konekiväärit, "naisissa" vain konekiväärit. Tästä fallossymboliikasta vetäköön jokainen omat johtopäätöksensä. Ensimmäiset tankit olivat joka tapauksessa karmivia paikkoja: pakokaasuihin meinasi tukehtua ja vihollisen tulitus, jos ei läpäissytkään, irrotti panssaroinnin sisäpinnasta metallinsiruja jotka sinkoilivat ympäri vaunua.

"Salmiakkitankit" taistelivat Venäjän sisällissodassa ja vielä toisessa maailmansodassakin ne kävivät hätävarasta, mm. brittien valmistautuessa saksalaisten maihinnousuun 1940, neuvostoliittolaisten puolustautuessa Tallinnassa 1941 ja vielä 1945 niitä nähtiin Berliinissä.

Vuosisadan takaista Berliiniä - 3

121 Berlin, Schlossbrunnen.

Vaihteeksi pala säilynyttä Berliiniä. Taustalla olevan kuninkaanlinnan kohtalon tiedämmekin, mutta kuvatekstin linnan suihkulähteeksi nimeämä veistosryhmä tunnetaan nykyään paremmin nimellä Neptunuksen suihkulähde, ja se sijaitsee joen takana Punaisen raatihuoneen ja Mariankirkon välissä. Tämä Reinhold Begasin työ valmistui 1891 ja oli Berliinin maistraatin lahja keisari Vilhelm II:lle.

Neptunuksen seurana on neljä naishahmoa, jotka esittävät neljää silloisen Preussin halki virrannutta jokea: Reiniä, Elbeä, Oderia ja Veikseliä (joidenkin lähteiden mukaan Weseriä).

Suihkulähteen alkuperäinen sijainti käy ilmi tästä jo tutusta v. 1913 kartasta, jossa se esiintyy suunnittelijansa mukaan nimettynä (Begas Br).

Suihkulähde nykyisellä paikallaan, Punaisen raatihuoneen edessä, syyskuussa 2011.

Tässä myös lintuperspektiivistä TV-tornista. Neptunus neitoineen on alareunassa olevan ympyrän keskellä. Heidän alkuperäinen kotinsa oli nyt myllättynä olevalla alueella puiston, Spreen ja suuren nurmikentän (Tasavallan palatsin entisen sijaintipaikan) takana.

Ja eikös siellä raatihuoneenkin edessä myllätä. Aikamoista rakennus- ja remonttityömaata Berliini on vielä 20 vuotta yhdistymisen jälkeenkin.

Raatihuoneen "punaisuuden" saattaisi helposti luulla viittaavan Berliinin tunnetusti punaiseen historiaan, mutta itse asiassa se on aina viitannut vain rakennusmateriaaliin, punatiileen.

IWM - "Ole Bill"

Kaikkien sotakoneiden keskelle oli Imperial War Museumissa päässyt myös aitoenglantilainen 2-kerroksinen bussi. Kerroin aiemmin täällä, miten ranskalaiset kiidättivät joukkoja rintamalle Pariisin takseilla. Englantilaiset puolestaan moottoroivat sotilaitaan joukkoliikenteen voimin. Busseista muodostettiin joukko-osastoja nimeltä Auxiliary Omnibus Companies. Autot maalattiin khakinvärisiksi, ikkunat peitettiin ja näin oli saatu ajoneuvo 25 sotilaan kuljetukseen kaikkine varusteineen. Busseja käytettiin myös ambulansseina, radioautoina ja kyyhkyslakkoina - kirjekyyhkyillä oli ensimmäisen maailmansodan viestiliikenteessä vielä tärkeä osa.

Tämä yksilö, joka sai lempinimensä Ole Bill erään pilapiirroshahmon mukaan, valmistui 1911, palveli koko sodan ajan länsirintamalla ja vielä sen jälkeen Lontoossa vuoteen 1924 asti. Tiesipä näyttelyteksti vielä kertoa, että kuningas Yrjö V tarkasti "Vanhan Villen" vuonna 1920 ja auto sai siten kunnian olla ensimmäinen bussi ikinä johon hänen majesteettinsa nousi! Lähikuvasta selviää miten autoa on kustomoitu kaimansa mukaan.

Lontoon bussit ovat edelleen punaisia ja 2-kerroksisia, malliltaan modernisoituja vain.

Ja eikös tietysti sattunut, että hotellihuoneen telkasta tuli jossain vaiheessa sarjaa Mennään bussilla (On the Buses).

Vuosisadan takaista Berliiniä - 2

162. Berlin. Denkmal Kaiser Wilhelm des Grossen.

Kaiser-Wilhelm-Nationaldenkmal valmistui 1897 ensimmäisen Hohenzollern-sukuisen keisarin, Vilhelm I:n muistoksi - kuvan teksti kutsuu häntä kerrassaan "Vilhelm Suureksi". Varsin mahtipontinen monumentti ja sen lukuista eläinhahmot saivat aikalaiset irvailemaan "keisarillisesta eläintarhasta" ja "keisarista leijonien luolassa". DDR:n hallintoa ei muistomerkki huvittanut ensinkään, vaan se määrättiin purettavaksi samaan aikaan viereisen kuninkaanlinnan kanssa. Aivan jäljettömiin se ei hävinnyt vaan kaksi paria leijonia on vielä Berliinin eläintarhan leijonatalon koristeena.

Monumentti sijaitsi aivan kanavan rannassa ja on tässä kuvattu kuninkaanlinnan puolelta. Takana näkyvät (oikealta vasemmalle), Friedrichswerdersche Kirchen (nykyisin museona) tornit, Bauakademie sekä liikerakennus, jonka katolla komeilee juutalaissyntyisen Herrmann Gersonin muotiliikkeen mainos. Viimeksi mainittu seikka ei keisarillisessa Saksassa valokuvaajaa häirinnyt.

Ote v. 1913 kartasta, kirkko vasemmalla, keskellä Bauakademien rakennus.

Sama Googlen ilmakuvana. Bauakademie purettiin 1962 DDR:n ulkoministeriön tieltä. Se puolestaan sai purkutuomion 1995 ja paikalle nousi Bauakademien kulissi rakennuksen jälleenrakennusta odotettaessa.

Myös keisarimonumentin jälkeensä jättämälle tyhjiölle on kaavailtu käyttöä: paikalle nousee muistomerkki Saksan vapaudelle ja yhtenäisyydelle, Freiheits- und Einheitsdenkmal.

IWM - T-34-85

Neuvostoliittolainen T-34 oli toisen maailmansodan kuuluisimpia panssarivaunuja ja sellainen löytyy Imperial War Museumistakin. Tämä yksilö on malli T-34-85, jossa aiemman mallin 76 mm kanuuna oli korvattu 85 mm kanuunalla ja joka tuli rintamakäyttöön vuoden 1944 alussa.

Vaan näyttelytekstin lähempi tarkastelupa osoitti, ettei vaunu ollut maailmansotaa nähnytkään, tuskinpa edes Neuvostoliittoa, sillä se oli rakennettu Tsekkoslovakiassa vuonna 1955. IWM:ssa se sai kuitenkin esittää puna-armeijan 95. panssariprikaatin vaunua Berliinin taisteluissa 1945. Täällä kerrotaan yksikön kuuluneen 1. Valko-Venäjän rintaman 3. iskuarmeijan 9. panssariarmeijakuntaan. Länsirintaman lähestyessä itää ja itärintaman länttä määrättiin neuvostotankkeihin maalattavaksi valkoiset operaatioraidat, jotta ne eivät joutuisi länsiliittoutuneiden lentokoneiden tulittamiksi. Tässä tuo tunnistekuvio hieman enemmän lintuperspektiivistä:

T-34-85:n tuotannon IWM kertoo jatkuneen vuoteen 1964 saakka ja kaikkiaan sitä valmistetun 12000 kpl*. Vaunua käyttivät paitsi Varsovan liiton maat, myös muutamat arabimaat, ja niinpä tämäkin yksilö on peräisin Lähi-idästä, israelilaisten sotasaaliikseen saama ja v. 1977 Britanniaan lähettämä. Keneltä se vallattiin, ei kerrottu, mutta epäilen Syyriaa. Vuoden 1967 taisteluissa "Pitkäputkinen Sotka" (kuten suomalaissotilaat sitä kutsuivat) oli jo auttamatta vanhentunut, ainakin jos on uskominen IDF:n skenaariota, jonka joskus pelasimme: syyrialaisia vastassa oli israelilaisten uudempaa länsikalustoa ja tuloksena verilöyly.

Kotoisesta Parolan panssarimuseostamme löytyy sen sijaan taatusti maailmansodanaikaista tavaraa, tässä näyte:

Näistä vasemmanpuoleinen on mallia T-34-85, oikealla varhaisempi malli.

* Katso kommentit alla.

Vuosisadan takaista Berliiniä - 1

2. Berlin, Königl. Schloss, Lustgartenseite.

Kuvassa on Berliinin vanha kuninkaanlinna, Stadtschloss. Paikalla oli Brandenburgin vaaliruhtinaiden linna jo 1400-luvulla, mutta varsinaisen muotonsa rakennus sai 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa vaaliruhtinaiden korotettua itsensä Preussin kuninkaiksi.

Palatsi oli Hohenzollernien käytössä aina hallitsijasuvun kukistumiseen (1918) saakka, josta lähtien se toimi museona. Sodassa vaurioitunut rakennus purettiin DDR:n valtiojohdon käskystä 1950 ja jäljelle jäi vain keskellä näkyvä "Portaali IV", jolta Karl Liebknecht oli 9.11.1918 julistanut Saksan vapaan sosialistisen tasavallan vain tunteja sen jälkeen kun Philipp Scheidemann oli julistanut Saksan tasavallan Reichstagin parvekkeelta.

Myöhempi julistus oli DDR:n historiankirjoituksessa huomattavasti tärkeämpi, joten portaali säästettiin ja ympättiin Werderstrassen taakse rakennettuun valtioneuvoston rakennukseen (Staatsratsgebäude). Linnan tontille rakennettiin DDR:n parlamenttina toiminut Tasavallan palatsi (Palast der Republik).

Yhdistyneessä Saksassa kadonneen palatsin kohtalo on ollut ankaran kädenväännön kohteena. DDR:n aikainen pytinki on nyt joka tapauksessa purettu ja vanhan kuninkaanlinnan paikalle nousee sitä fasadiltaan jäljittelevä Humboldt-Forum.

Valokuva on otettu Lustgartenin puistosta eli linnan pohjoispuolelta käsin. Etualalla näkyvä Fredrik Vilhelm III:n ratsastajapatsas siirrettiin paikaltaan 1934 natsien päällystäessä Lustgartenin paraatikentäkseen, ja tuhottiin sodan jälkeen kokonaan, sen alkuperäisellä paikalla on nykyään suihkulähde. Kuvanveistäjä Albert Wolffin muotoilema veistos oli vuodelta 1871.

Tässä kuvaliitteenä linnan 2. kerroksen pohjakaava Berliinin matkaoppaasta v. 1913, jolloin linna oli vielä Saksan keisarin käytössä. Kuvassa näkyvä kupoli kuului linnankappeliin ja on pohjakaavassa vasemmalla. "Liebknechtin portaali" on yläreunassa vasemmalla.

Tässä vielä orientoitumista helpottamaan ote saman kirjan kartasta. Kuva on otettu vasemmasta yläkulmasta käsin.

Jos joku nyt miettii, millainen tuo Coligny Denkmal oli, niin kuva löytyy täältä. Linnan sisäpihalla ollut Pyhää Yrjöä esittävä veistos on sen sijaan edelleen olemassa ja löytyy joen takaa Nikolainkorttelin eli Nikolaiviertelin alueelta.

Tässä sama kohta nykyään Googlekarttojen ilmakuvana...

ja tässä kuvattuna Berliinin TV-tornista syyskuussa 2011. Entinen Staatsratsgebaude (nykyään ESMT:n toimitiloina ja sutattu kokonaan googlen katunäkymästä!) kuvassa vasemmalla, keskellä Humboldt-Forumin työmaa ja vasemmalla sininen monikulmainen pömpeli nimeltään Humboldt-Box. Rakennus toimii näyttely- ja tapahtumatilana Humboldt-Forumin valmistumiseen saakka.

Tässä pömpeli lähempää.

Ja tässä näkymä tuohon googlesta sensuroituun Staatsratsgebäudeen Liebknecht-portaaleineen.

Vuosien takainen antikvariaattilöytö, 24 kpl kovien kansien väliin koottuja valokuvakortteja 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Berliinistä. Taas uusi sarja
syksyn kunniaksi! :-)

Imperial War Museum

Imperial War Museum on Britannian kansallinen sotamuseo erinäisine filiaaleineen. Päänäyttely sijaitsee Lontoon Lambeth Roadilla. Jo ulkona ovat vastassa kaliiperiltaan 15-tuumaiset laivatykit, peräisin HMS Ramilliesista ja HMS Robertsista.

Sisääntuloaulassa on kokoelma kalustoa ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta, osittain uudemmistakin yhteenotoista. Toisessa kerroksessa oli mm. argentiinalaisilta 1982 Falklandin sodassa vallattu tykki.

Tarkemmin ajatellen näissä riittää pakinan aiheita niiin paljon, että IWM-sarja on kerrassaan tarpeen eli palataanpa asiaan.

Junamatkailua 1800-luvulla

Tämä kuuluisi varmaan jo wanhojen cirjojen katsaukseen, sillä Wolfgang Schivelbusch julkaisi kirjansa Geschichte der Eisenbahnreise : Zur Industrialisierung von Raum und Zeit im 19. Jahrhundert jo 1977. Vastapainon julkaisema käännös Junamatkan historia ilmestyi vasta 1996, mistä siitäkin on tietysti jo aikaa.

Schivelbuschin kirja on alkuperäisen otsikkonsa mukaisesti kuvaus rautatiematkailun vaikutuksesta ajan ja tilan kokemisen muuttumiseen 1800-luvulla. Rautatie toi kaiken lähemmäs ja aloitti massaturismin. Varhaisten höyryjunien "huimaavien" nopeusten vaikutusta ihmisten fysiologiaan pohdittiin hartaasti.

Kiinnostavampaa oli kuitenkin tekninen vertailu Pohjois-Amerikan ja Euroopan välillä. Lähtökohdat näiden maanosien välillä olivat tyystin erilaiset ja niin myös tuloksena ollut rautatiekulttuuri. Englannissa maa oli kallista ja työvoima halpaa, niinpä ratalinjat vedettiin mahdollisimman suoriksi kaihtamatta vaativiakaan insinööriteknisiä ratkaisuja. Amerikassa taas maa oli halpaa, mutta työvoima kallista, joten rautatiet rakennettiin mahdollisimman nopeasti helpointa ja tasaisinta reittiä mutkia välttelemättä.

Myös junien rakenne muotoutui toiseksi. Euroopassa 1. ja 2. luokan vaunujen lähtökohtina oli rivi peräkkäin asetettuja postivaunuja ja tuloksena rivi yksittäisiä osastoja, joilla ei ollut yhteyttä toisiinsa. Sekä Ranskassa että Englannissa tapahtui näissä eristetyissä osastoissa murhia, joiden aiheuttamat skandaalit pakottivat ottamaan käyttöön osastoja vaunun sivulla yhdistävän käytävän.

Yhdysvalloissa junien esikuvina taas olivat ylelliset ja tilavat jokilaivat. Purjehduskelpoisista joista oli siipirataslaivojen myötä tullut Amerikassa paljon maanteitä tärkeämpi kulkuväylä. Jokilaivojen tilavuus ja sosiaalinen elämä haluttiin siirtää myös juniin ja tuloksena oli läpikulkukäytävällä varustettu vaunu.

Populaarikulttuurissakin eron huomaa heti. Sherlock Holmes ja Watson matkustavat ratkomaan maaseutumysteerejä osastoidussa junassa, lännenelokuvissa silmäillään stetsonien alta meille tutuissa vaunuissa.

Kirjassa on lisäksi Esa Sirosen jälkisanat, joilla aihetta on lokalisoitu Suomen osalta, enemmän tosin kirjallisuuden kuin rautatielaitoksen osalta.

Väärin kaivettu

Olen kehunut Profile Booksin Wonders of the World -sarjan kirjoja aiemmin täällä ja täällä. Tällä kertaa tuli kuitenkin hutiostos, David Watkinin The Roman Forum. Taidehistorioitsija Watkin ei selvästikään ymmärrä mitään arkeologiasta tai sen tiedonintresseistä. Esiinkaivetut antiikin jäänteet ovat hänestä vain "rumia", ja mikä pahinta, niiden tieltä on jouduttu purkamaan katolisia kirkkoja. Kirjaa leimaakin jatkuva letkauttelu milloin kenestäkin "anti-katolilaisesta", olivatpa nämä kirjailijoita, arkeologeja tai diktaattoreita.

Harmi että näin, mutta ei heitetä kirvestä kaivoon, sarjassa on ilmestynyt ja tulee ilmestymään kaikenlaista mielenkiintoista.

P.S. Kirjoitin alkuperäisen postauksen bloggerin muistiin juuri niin kuin internetin huono tapa on: ensimmäisen harmistuksen vallassa. Huomautettakoon kuitenkin, ettei Watkinin kirja ole vailla ansioita siinä mielessä, että hänen lähtökohtanaan ovat Giovanni Battista Albertin (1720-78) etsaukset aikansa Roomasta, Vedute di Roma. Watkinin romanttinen näkemys vain on, että Forumin pitäisi näyttää edelleen samalta kuin 1700-luvulla.

Sangasten kartano

Sangasten kartano on Viron näyttävimpiä, onpa se päässyt Juhan Maisten kartanokirjan kanteenkin. Alatskivin tavoin tämänkin mahtirakennuksen esikuva on Brittein saarilla, nimittäin Lontoon länsipuolella sijaitseva Windsorin linna (kuva linkin takana). Rakennuttaja Friedrich Georg Magnus von Berg (1845-1938) tunnetaan Virossa myös jalostamastaan Sangasteen rukiista.

Jo sisäänkäynnin holvi on nähtävyys mielenkiintoisen akustisen ilmiönsä vuoksi. Kulmaan kuiskatut sanat kuulee selvästi vinoittain vastakkaisessa kulmassa.

Aulasta vasemmalle avautui suuri juhlasali. Orkesterille oli oma parvi, josta viihdyttää korkea-arvoisia vieraita. Juhlakäyttöön voi tilaa vuokrata nytkin.

Katossa oli valoikkuna, jonka oli ollut tarkoitus toimia samalla akvaariona kultakaloille! Harmi kyllä minulta meni ohi, toimiko tuo idea koskaan käytännössä.

Salin seinillä oli virolaistaiteilija Jaanus Eensalun myyntinäyttely. Näitä sanokaamme sensuelleja töitä saisi sieltä siis omakseen, hintoja en valitettavasti muista.

Von Berg oli matkustellut muuallakin kuin Englannissa. Myös Etelä-Espanjassa sijaitsevan Alhambran palatsin maurilaistyyli oli inspiroinut kartanon sisustusratkaisuja.

Samaisen huoneen kattoa.

Toisesta kerroksesta löytyi mm. talon rouvan (?) maalauksin koristelemia kaakeleita.

Samaisen huoneen ikkunankahva...

...ja oviaukon kannatinkoukut lasten keinulle.

Takaisin alakertaan, jonka ruokasali tummine paneeleineen ja kattoineen sekä metsästystrofeineen oli ilmetyn englantilainen.

Kipaisimme myös ylös torniin katselemaan sieltä avautuvaa näkymää.

Kartanon takana puolestaan on viiden kalalammikon letka...

...sekä Pietari Suuren istuttamaksi väitetty tammi.

300-vuotias tammi voi hyvinkin olla, mutta Pietari Suuren ei tiedetä täällä päin käyneenkään. Olen huomannut, että tähän Venäjän hallitsijaan liittyy Baltiassa jos jonkinlaisia tarinoita. Mies on käynyt milloin missäkin, tehnyt jos mitä, ja jättänyt jälkeensä kaikenlaisia esineitä - muistatte kai Ajaloomuuseumin saappaan? Pietarin vaikutus Baltian maiden kohtaloihin oli valtava ja ehkäpä se heijastuu kansanperinteessäkin.

Kirjalisuutta:

Juhan Maiste: Linnoissa kreivien - Viron kartanoita ja kartanokulttuuria (1995)