Reykjavik

Reykjavikista ei kaupunkina kauheasti sanottavaa ole, tosin on sen sijainti vuorten ja merten välissä tietysti hieno. Näkymä pohjoispuolen rantatieltä jolla useampana iltana tuli käveltyä.

Suur-Reykjavikin alueella asuu 2/3 islantilaisista, mutta turistille kaupungin keskusta näyttäytyy isonlaiselta kirkonkylältä, jossa kaikki keskittyy kävelykatu Laugadurin varrelle, tässä kohta jossa se lännessä (hieman erinimisenä) päättyy.

Länsipäässä, poikittain siihen nähden on myös joukko arvorakennuksia, mereltä päin lukien konserttisali Harpa...

pääministerin virka-asunto...

Allting, maailman vanhin parlamentti...

ja tämä järven rannalla sijaitseva kaupungintalo & turisti-info.

Varsinainen maamerkki on Hallgrímskirkja, Islannin korkein rakennus.

Sisältä se on varsin pelkistetty...

mutta tornista oli Perlanin näköalatasannettakin paremmat näkymät Reykjavikin kattojen ylle.

Kuvista ei näy, mutta suomalaisen silmään pisti aaltopellin suosio seinän ulkopinnan materiaalina, tuulenpitävyytensä vuoksi, kuulemma.

Perlan - Wonders of Iceland

Perlan (nimi tarkoittaa helmeä) näyttää läheltä katsottuna öljysäiliöiltä (itse asiassa se ovat kuumavesisäiliöitä). Sisäänkäynnin edessä oleva veistos kuvaa tansssijoita.

Näyttely esittää siis Islannin luonnonihmeitä, ja sen vetonaula on keinotekoinen jääluola, jonne on opastettuja kierroksia (yksinkin saa mennä). Tarjolla olevia lisävaatteita saa vetää ylleen tarpeen mukaan.

Jääpalkki kuvan keskellä kuvasi eri tulivuorenpurkausten aiheuttamia nokikerrostumia jäätikössä.

Peilien avulla luotu vaikutelma jäätikköön syntyneiden railojen syvyydestä. Lumeen peittyneinä ne vaanivat jäätiköllä vaeltavien henkeä.

Seinän koloissa esiteltiin jäätikön elämänmuotoja.

Jäätiköihin saattoi tutustua myös huoneenlämmössä.

Interaktiivisesta seinästä sai lisätietoa viittoilemalla.

Pöytää pyöräyttämällä kävi ilmi jäätiköiden laajuus menneisyydessä ja tulevaisuudessa.

Erilaisia jäätikkötyyppejä esiteltiin pienoismalleina.

Koska jäätiköiden ulokkeet nimetään erikseen, on niitä Islannissa varsin suuri määrä. Me kävimme Etelä-Islannin retkellä Sólheimajökullin luona.

Kylmästä kuumaan eli Islannin vulkaaniseen maaperään. Kartanmuotoinen penkki tärisi kun filmillä järisi ja laava virtasi.

Teema jatkui alakerran vaihtuvassa näyttelyssä joka esitteli valokuvin nykyhetken vulkaanista toimintaa ja "tulivuoriturismia".

Islannin historia puun vuosirenkaisiin ikuistettuna. Puu lienee kasvanut muualla, sillä saaren metsät joutuivat jo varhain uudisasukkaiden hävittämiksi.

Islannin eläimistöä.

Perlaniin on rekonstruoitu 10-metrisenä Euroopan suurin lintukallio Látrabjarg.

Lähietäisyydeltä pääsee tarkastelemaan tämän monimiljoonaisen yhdyskunnan jäseniä, kuten ruokkeja...

ja lunneja.

Em. mannekiinit eivät ymmärrettävästi liiku joten lentävät linnut on lisätty virtuaalisesti.

Perlanin kahvila ja ravintola ovat suuren lasikupolin alla.

Sitä kiertävälle näköalatasanteelle pääsee erillisellä pääsymaksulla tarvitsematta maksaa museon sisäänpääsyä (jälkimmäiseen se toki kuuluu mukana).

Näkymä Reykjavikin lentokentälle, joka sijaitsee aivan keskustassa ja palvelee kotimaan lentoja (ulkomaan lennot tulevat Keflavikiin). Kenttä rakennettiin toisen maailmansodan aikana tukikohdaksi saksalaisia sukellusveneitä vastaan käytävää taistelua varten

Näkymä keskustaan...

ja yli Reykjavikinvuonon sen takaisille vuorille.

Perlan oli remontin vuoksi auki vain osittain, ja mm. planetaarion on määrä aueta vasta tämän vuoden marraskuussa. Meidän siellä ollessamme raksamiesten teline kaatui...

mistä hyvästä saimme pääsylippujen hinnat takaisin ja vielä kupilliset kahvia kahvilassa!

Retki Snæfellsnesin niemimaalle

Snæfellsnesin niemimaa sijaitsee Islannin länsilaidalla, Reykjavikista hyvänlaisen köröttelyn päässä. Ensimmäisenä kohteena oli jälleen vesiputous, Vatnaleiðissä sijaitseva Lammasputous.

Ympärillä avautui jotain mitä voisi kai sanoa tunturimaisemaksi, vaikken Lapin-matkailija olekaan.

Lounaalle jatkettiin niemimaan pohjoisrannalle Grundarfjörðurin kylään, kaiketi aika tyypilliseen islantilaistaajamaan.

Rannalta kurottavalla niemellä kohosi Kirkjufellin vuori, kuulemma Game of Thronesin maisemista tuttu.

Ja aivan vieressä oli myös Kirkjufellfossin vesiputous.

Paikalla laidunsi myös islanninhevonen. Pienestä koostaan huolimatta se ei kuitenkaan ole poni.

Matkalla niemimaan kärkeen tie kulki ajoittain vuorenrinnettä joten sellaiseenkin kohtaan pysähdyttiin.

Niemimaan kärjessä ajoimme Djúpalónssandurin rannalle, mustaa vulkaanista hiekkaa sekin.

Rannalla oli kiviä, joilla kalastajat kuuluvat mitelleen voimiaan, kaikki nimettyjä ja paino mitattu.

Rannalla oli myös 1948 haaksirikkoutuneen troolari Epinen jäänteet, aika pieniksi siruiksi jo levinneinä.

Vaikuttavinta olivat taas kerran Atlantin rantatyrskyt, joita tyynen sisäsaariston ihminen voisi katsella vaikka miten pitkään.

Komean taustan paikalle antoi laavakenttä ja sen takana häämöttävä Snæfellsjökullin jäätikkö. Sille nimensä antaneen tulivuoren kraaterista Jules Vernen romaanin sankarit aloittivat Matkan maan keskipisteeseen.

Seuraava lyhyt pysähdys oli Hellnarin kalastajakylässä.

Rantajyrkänteen korppipariskunta toi oitis mieleen Odinin korpit, Huginin ja Muninin (Ajatuksen ja Muistin).

Pitempään viivyttiin Arnarstapissa...

ihmettelemässä sen lintukallioita...

eivätkä maisemat maallekaan päin hullummat olleet.

Paikalla on myös erään saagan päähenkilölle omistettu muistomerkki.

Lopuksi käytiin vielä Ytri Tungan hyljerannalla.

Rannan ainoa hylje pysytteli niin kaukana että sen tuskin havaitsi (kyllä se siellä keskellä kivellä köllöttelee, klikatkaa kuva auki ja katsokaa tarkemmin), mutta niitähän oli nähty jo Reykjavikin eläintarhassa.

Mutta ainahan vuorovesirannikolla laskuveden aikaan kaikkea mielenkiintoista on.

Sitten olikin aika palailla autolle (tämä retki tehtiin pienen osallistujamäärän vuoksi minibussilla, jonka kuljettajana toimi opas itse, poliisista ammattia vaihtanut nainen) ja ajeltiin takaisin Reykjavikiin.

.