Höyrylaivoja Aurajoella

Meri tulee kaupunkiin! järjestettiin nyt toista kertaa Forum Marinumin toimesta. Purjelaivat täyttävät Aurajoen nykyään joka neljäs vuosi, mutta nyt olivat vuorossa höyryalukset, 1800-luvun alkupuolen mullistava keksintö.

Ensimmäisenä keskusta päin tullessa oli 1944 Helsingin Hietalahden telakalta valmistunut, mutta jo seuraavana vuonna sotakorvauksina Neuvostoliittoon päätynyt satamajäänmurtaja S/S Turso.  Leningradin/Pietarin vesillä nimellä Taifun alus palveli kuutisenkymmentä vuotta, ennen kuin se ostettiin takaisin Suomeen 2004 ja entisöitiin. Kuten muutkin murtajat (esim. Turussakin vieraillut Sampo) sen runko on optimoitu jään murtamiseen, ja pyöreä keula tekee haastavaksi ohjaamisen avovedessä.

Turson sisustusta, kodikkaalta näyttää.

Alkuperäinen keittiö, mutta uudempikin laivassa on.

Myös alas konehuoneeseen pääsi.

Potkurin akseli.

 Tulipesissä oli tuli, ja muiden kävijöiden tavoin sain itsekin heittää lapiollisen pesään. 

Kasa, josta hiiltä lapioitiin. Höyrylaivan lämmittäminen on todella rankkaa ja kuumaa työtä, lämmitystilassa lämpötila voi nousta 65 asteeseen.

Tuloksena on tietysti tuhkaa.

S/S Turson kotisivuilla lisää infoa ja videoita aluksen historiasta ja entisöinnistä. Turun Sanomien juttu Tursosta 12.8.2026 (vain tilaajille).

S/S Lokki on sukupolvea vanhempi, Varkaudessa 1913 valmistunut ja kulkee sisävesihöyrylaivojen tavoin koivuhaloilla, kuten laiturin puupinoistakin saattoi päätellä (myös Turso kulkee tarvittaessa puulla).

Lokillakin on ollut oma rappion kautensa. 1997 se upposi Laitaatsillan telakalla ja oli monet vuodet puolittain upoksissa, ennen kuin nostettiin ja kunnostettiin. Näkymä komentosillalta...

salongista...

ja alakerran hyteistä. Kelpaisi noissa pötkötellä, kun puksutellaan sisä- tai ulkovesillä.

Suomen Joutsenen ja S/S Boren väliseeen puulaituriin kiinnitettyinä oli lisää höyrualuksia, kuten Forum Marinumin omaan laivastoon kuuluva, Lehtoniemen konepajalla Joroisissa 1891 valmistunut S/S Vetäjä V. Vasemmalla yksityisomistuksessa oleva höyrysluuppi S/S Lalli.

Vieressä oli mahdollisesti jo 1881 (höyrykoneen valmistumisvuosi) valmistunut S/S Kirvesniemi.

Kone oli mitä kiitettävimmin kiillotettu steampunk-henkiseksi, messinkihän oli olennainen osan 1800-luvun koneenrakennusta. Kajuuttaan oli tehty hieno kahvipöydän kattaus snapsilaseineen kaikkineen, mutta sitä ei tullut kuvattua.

Kirvesniemi heitti myös pienen ajelun toista kertaa kohdille osuttuamme.

Eivät kaikki höyryveneet aivan antiikkisia ole. Höyrylaivaharrastaja Eemeli Parviainen rakensi oman höyrysluuppinsa S/S Suntin 2014. Höyryvoiman nokisuus kävi selkeästi ilmi aina perässä olevaa Suomen lippua myöten.

Myös laiturilla oli yksi näistä höyryveneiksi, höyrysluupeiksi, tai höyrypursiksi kutsutuista aluksista.

 Forum Marinumin sivuston mukaan

Voimanlähteenä niissä toimii höyrykone ja kattila. Suomessa tällaisten alusten kulta-aika ulottuu 1870-luvulta ensimmäisen maailmansodan vuosiin, mutta yksittäisiä oli käytössä vielä 1960-luvullakin.  

Ja nyt täytyy myöntää, etten ollut pienvenekulttuurin osa-aluetta ennen tätä ollut oikein ymmärtänytkään. Mieleen tulee toki heti, että jollain tällaisilla edistyksellisimmät säätyläiset puksuttivat Ruissalon huviloilleen 1900-luvun vaihteessa, konservatiivisempien vielä purjehtiessa. Ja mikähän Airisto Segelsällskapin kanta oli moisiin nokipönttöihin, johan noissa valkoinen kesäpuku ja kipparilakkikin nokeentuivat.

Toki rannalla oli muutakin, kuten mobilistien maamoottoreita...

Suomen Joutsenen kunnostettu pelastusvene, joka kaltaistensa tavoin palaa ko. laivan kannelle ensi kerran 2000-luvun alun jälkeen...

ja niin ikään kunnostettu, 1950-luvulla Piikkiössä valmistettu meriläismallinen huvivene Herbert, jota kaltaistensa tavoin kutsuttiin "Vepsä-luokan risteilijäksi", koska epäiltiin etteivät niiden koneet kestäisikään kuin tunnin matkaa Vepsään, jo tuolloin Turun kaupungin ulkoilualueena tunnettua saarta...

sekä Suomen Meripelatusseuran käytössä ollut pelastusvene (P/V) Kellu, Loviisassa 1993 rakennettu RIB-vene eli jäykkärekenteinen ilmalla täytettävä vene.

Ja sitten oli tietysti ohjelmaa Suomen Joutsenen lavalla, tässä soittelee Puhallinorkesteri Nousteprassi. 

.

Turun keskiaika 2026 (1466)

Vanhalla Suurtorilla ja sen ympäristössä vietettiin 25.-28.6. taas kerran keskiaikatapahtumaa, kuten on vietetty vuodesta 1996 eli jo 30 vuotta, pois lukien koronavuodet. Välivuoden jälkeen näytelmä (tällä kertaa nimeltään Ora et labora) oli saanut uuden piispan, ja vuonna 1466 piispa oli tietysti Konrad Bitz, tässä vierellään Turun linnan päällikkö Tott.

Piispa siunaa kirkonrakentaja Petrus Muratorin puolisoineen. Petrus muurasi tuomiokirkon holveja juuri vuonna 1466, ja kirkon sulkeuduttua tämän vuoden alussa useammaksi vuodeksi peruskorjauksen takia tämä oli mitä ajankohtaisin teema.

Saman tien alkoi Petrus myös pestaamaan väkeä työmaalle, ja soveltuvuuskokeissa oli mm. tiilien pinoamista kantotelineeseen.

 Näytelmän osioita esitettiin myös viereisellä kaivolla...

 sahtipihalla...

ja Brinkkalan sisäpihan eli porvarinleski Birgitan pihan lavalla. Tässä kaupunginkailottaja, jota haettiin ennen tapahtumaa erityisellä työpaikkailmoituksella.

Tapahtuman 30-vuotisjuhlan kunniaksi samalla lavalla nimitettiin Turun Keskiaika ry:n kunniajäseniksi Benito Casagrande ja Petteri Järvi.

 Musiikkia esittivät mm. Huithapeli...

 Morus Musica...

 Meren Sisaret...

ja Margaretha Ante Porcos.

Musiikkia sisältyi luonnollisesti myös Unikankareen tanssiesitykseen Taiteen talon lavalla.

Noitakuningas esintyi ohjelman ulkopuolelta.

Porthaninpuiston työnäytösalueelta kuva vain Turun Maalarikillan verstaasta, työllistihän tuomiokirkon rakentaminen ja laajentaminen keskiajalla aina myös holveja koristelleita maalareita. 

Maalari Solander valmisti jälleen maalia hiertämällä, tällä kertaa rautaoksidipigmentistä nimeltään caput mortuum. Kuolleen päätä tarkoittava nimi on peräisin alkemisteilta, mutta viittaa myös muumioihin, joita niin ikään käytettiin pigmenttinä.

 

 Aiemmin puistossa olleet historianelävöittäjät oli nyt sijoitettu Katedraalikoulun pihalle.

Pihalla oli myös Wirran Wartijoiden taistelunäytöksiä...

ja lava näytelmää varten. Tässä alkamassa Ludus Latinus -kohtaus teineineen.

Wirran Wartijoiden leirisssä soitti Ulvilasta tullut säkkipilliyhtye Liikistön leikarit.

Aikoinaan Porthaninpuistossa, sittemmin suurtorin puolella ollut Härkäpään sahtitupa oli päätynyt Hjeltin talon sisäpihalle.

Tilaa oli tietysti enemmän ja pöydätkin käytössä, mutta ankeahko paikka puistoon verrattuna. Vaan maistuihan sahti sielläkin.

Pyhimykset legendoina ja taiteena

Turun linnan Bryggman-salissa oli tänään esitelmätilaisuus Pyhimyslegendoista taidehistoriallisiksi legendoiksi.

Marika Räsänen kertoi Turun linnan perusnäyttelyssä esillä olevasta Legensa aureasta, Turun kaupunginmuseon kirjakokoelman vanhimmasta edustajasta, 1485 painetusta inkunaabelista eli kehtopainatteesta. Jacobus de Voraginen 1200-luvulla laatima pyhimystarinakokoelma oli aikansa suosikkilukemistoa, ja tarinat rankkoja. Päivän nimikkopyhimys Pyhä Lucia uhattiin joukkoraiskata, mutta kun ei tuhatkaan miestä pystynyt viemään häntä nurkan taakse toimitusta varten, virtsattiin hänen päälleen oikein joukolla, koska arveltiin sen tepsivän moiseen noituuteen. Loppu Lucialle tuli sitten tulessa, mutta tarinaa irtirevityistä silmistä ei Jacobuksen versiossa ole.

Keisari Konstantinuksen äitiä Helenaa pidetään arkeologian suojeluspyhimyksenä, mutta kovakouraista oli arkeologian alkukin. Jeesuksen ristiä etsinyt Helena heitätti paikan tienneen (juutalais)miehen kaivoon ja piti tätä siellä kuusi päivää nälässä ja janossa, ennen kuin sijaintipaikka heltisi. Ristejä löytyi kolme, mutta mikä oli oikea? Asia testattiin koskettamalla (tai kopauttamalla) vakavasti sairasta miestä kullakin, jolloin oikea risti paransi sairaan, ryövärien ristit eivät.

Alunperin latinankielinen Kultainen legenda on säilynyt lukuisina käsikirjoituksina, myös jo keskiajalla kansankielille käännettynä, mukaan lukien ruotsi, ei kuitenkaan suomi. Alkuperäinen kokoelma käsitti 182 tekstiä, ja keskiajan lopulla sitä vielä täydennettiin niin, että kertomuksia oli lopulta 243. Ne oli tarkoitettu erityisesti saarnaajille, joiden kansankieliset esitykset vaikuttavat olleen suosittu show, ja rankat tarinat niihin omiaan.

Turun kaupungin historiallisen museon alkuaikoina kirjakokoelma karttui vailla kunnollista dokumentointia, niinpä tämäkin Legenda aurea sukelsi esiin vasta 1981, kun kirjakokoelmaa siirrettiin Turun linnasta pois remontin tieltä. Etulehtimerkintöjen mukaan se on ollut Turussa viimeistään 1700-luvun puolivälissä, ja selvinnyt siis Turun palosta.

Katri Vuola kertoi ruotsalaisesta taidehistorioitsijasta Johnny Roosvalista, joka 1920-luvulla vieraili Turussa tutustumassa tuomiokirkon restaurointiin ja historiallisen museon kokoelmiin, ja kirjoitti jopa 3-osaisen artikkelin Studier i Finland Suomen keskiajan taiteesta (1927-28). Kirjoituksissaan Roosval totesi Suomen osaksi "baltilais-pohjoismaista taidemaailmaa". Tuon taidemaailman keskus oli Roosvalin mielestä nimenomaan Gotlanti, ja Roosval jatkoi jo Carl af Ugglasin 1915 kehittelemää ideaa tunnistaa eri "mestareita" Visbyn museossa oleville veistoksille.

Roosval kehitteli koko joukon mestareita lisää, antaen näille mm. sellaisia nimiä kuin Egypticus ja Fabulator. Turun linnan veistoksiin tutustuessaan lennokas humanisti totesi kuin Visbyhyn tulleensa. Tuomiokirkon veistokset oli 1893 tuotu historialliseen museoon, missä ne sekaantuivat museon omiin, ja itse asiassa kokoelmien omistajuus saatiin järjestykseen vasta 1960-luvulle tullessa. Roosval mm. ajatteli Sundista peräisin olevien apostolien Paavalin ja Johanneksen olevan hampurilaisen Bertram von Mindenin ateljeen tuotantoa, ja olleen osa 12 veistoksen sarjaa tuomiokirkon kuorikäytävällä. Luonnontieteellisin menetelmin on sittemmin todistettu veistosten olevan 1380-luvun Pohjois-Saksasta, mutta muutoin ei Roosvalin teoria ole kestänyt.

Arkeologi C.A. Nordman otti kuitenkin kopin mestari-ajatuksesta, mutta kehitti sen pitäjännimien ympärille, ja niinpä meillä sitten on ollut viimeistään Medeltida skulptur i Finland (1965)  -teoksesta lähtien näitä Liedon ym. mestareita, joista on tullut suorastaan paikallisidentiteen rakennuspuita. Toinen, jo useasti mainittu myytti oli ajatus koivusta "kotimaisten mestareiden" materiaalina. Materiaalianalyysit viittaavat siihen, ettei ainuttakaan veistosta ole tehty koivusta, sen sijaan mm. lehmus on ollut suosittua.

Kuva Turun linnan Nunnakappelista. 

Keskiajan Turku 2025

Turun keskiaikamarkkinoita on järjestetty jo vuodesta 1996, nykyisin nimellä Turun keskiaika. Tässä blogissa ensimmäinen postaus tapahtumasta on jo 15 vuoden takaa. Tässä muutama kuva tältä vuodelta ilman sen kummempaa kommentointia, muistoksi vain.

.