Torpedoja Forum Marinumissa

Torpedo on merisodan keskeinen ase, ja niitä on meri(sota)museo Forum Marinumissa useita. Vanhin niistä on tämä 38 cm torpedo vuodelta 1898, ja valmistettu itävaltalais-unkarilaisen Whitehead-yhtiön lisenssillä Venäjällä. Tekniikaltaan se on kylmäilmatorpedo, jossa koneisto toimii paineilmalla. Venäjän laivastolta jäi Suomeen 23 kpl T/98 torpedoja, joita käytettiin harjoituksissa 1920-luvulla.

Vieressä on torpedoputki Itävalta-Unkarissa valmistetun 45 cm Whitehead-torpedon laukaisemiseen. Keisarillisen Saksan laivasto hankki näitä liittolaiseltaan maailmansodassa vanhempia torpedoveneitään varten. Suomeen putki tuli Saksasta 1942 torpedokoeasemaa varten.

Torpedovene Taisto 3:n kyydissä on kaksi sodanaikaista 45 cm torpedoa.

Englantilainen torpedo Mark VIII** oli brittilaivaston käytössä toisessa maailmansodassa, ja sen jälkeen aina 1990-luvulle asti. Falklandin sodassa 1982 ydinsukellusvene HMS Conqueror upotti sellaisella Argentiinan laivaston risteilijän General Belgranon. Suomen laivastossa torpedo oli mallinimeltään T/51 ja käytössä 1960-luvulta 1980-luvulle.

Suomalaisen sähkötorpedon prototyyppimalli T72/45S. Ohjausjärjestelmän kehitykseen ei lopulta riittänyt resursseja, joten tuotantoon malli ei tullut. Pariisin rauhansopimus kielsi Suomelta torpedoveneet, muttei torpedoa aseena, joten torpedojen käyttö ja kehitystyö oli siten mahdollista.

Saab Lightweight Torpedoa on kehitetty Ruotsin ja Suomen yhteistyönä. Se otettiin palveluskäyttöön viime vuonna nimellä TP47, merivoimien tiedote asiasta täällä.

Ruotsissa on valmistettu torpedoja jo vuodesta 1910 lähtien, ja vanha asetyyppi torpedo on muutoinkin. Ensimmäinen torpedolla upotettu alus oli Venäjän-Turkin sodassa 1878 upotettu turkkilainen S/S Intibah. Torpedoveneiden uhka kasvoi pian niin suureksi että niitä torjumaan kehitettiin uusi sota-alustyyppi, hävittäjä, joka alunperin oli nimenomaan torpedovenehävittäjä (torpedo boat destroyer).

Karl Kristian Ranau - Hivan ja Kokandin kaanikuntien kukistaja

 

Otsikossa voi hieman liioitella, mutta aloitetaanpa aivan alusta. Karl Kristian (kirjoitetaan myös Carl Christian) Ranau syntyi 28. elokuuta 1828 turkulaisen ruokatavarakauppiaan eli höökarin perheeseen. Aatelittomana sotilasura piti aloittaa sotamiehenä, ja Ranau teki sen värväytymällä jo 17-vuotiaana Sirkkalan kasarmille Turussa majoittuneeseen Suomen krenatööritarkk'ampujapataljoonaan (joukko-osaston takki löytyy Turun museokeskuksen kokoelmista).

Krimin sodassa yksikkö puolusti 1854 Bomarsundia, jossa Ranau haavoittui ja joutui sotavangiksi Englantiin, mutta sai myös ensimmäisen kunniamerkkinsä. Ura jatkoi vankeudesta päästyä Venäjän armeijassa, ja aliupseeriksi kohonnut mies suoritti myös upseeritutkinnon. Luutnanttina Ranau osallistui Puolan kapinan kukistamiseen 1863-64.

Tie vei Turkestaniin ja siellä 2. Turkestanin tarkk'ampujapataljoonan komppanianpäälliköksi. Vuonna 1873 Venäjän joukot marssivat useampana kolonnana kukistamaan Hivan kaanikuntaa, joka joutuikin alistumaan Venäjän suojeluvaltion asemaan. Retken jälkimainingeissa Ranau osallistui turkmeeneja vastaan tehtyyn rankaisuretkikuntaan vt. pataljoonankomentajana sen (niin ikään suomalaissyntyisen) komentajan kuoltua tapaturmaisesti. Tšandyrin luona käydyssä taistelussa Ranau torjui turkmeenien vastahyökkäyksen niin mallikelpoisesti että sai ylennyksen ja kunniamerkin lisäksi myös otsikkokuvan kultakahvaisen miekan. Sen kahvaan on venäjäksi kaiverrettu Za Hrabrost - Urheudesta.

Ranau osallistui vielä Kokandin kaanikuntaa vastaan käytyihin taisteluihin, ja palveli muuallakin idässä ennen eroamistaan palveluksesta everstinä. Hän kuoli Turussa 1904.

1800-luvun Suomessa ei itsesyytöksiä kolonialismista tunnettu, ainakaan sotilaiden parissa. Kun sotilasaikakauslehti Finsk Militär Tidskriftissä kirjoitettiin Hivan retkestä vuoden 1899 tammikuun numerossa, otsikoitiin artikkeli henkseleitä paukautellen "maanmiestemme urotöinä kaukaisessa idässä": Landsmäns bedrifter i fjärran östern. Turun museokeskuksen arkistossa säilytettävien Ranaun sotilasuraa koskevien papereiden joukosta löytyy sen eripainos.

Eversti Ranaun tyttären Carla Ranaun testamenttilahjoituksen mukana 1975 Turun museokeskuksen kokoelmiin tuli isän muistoja sotilasvuosilta. Kultaista miekkaa säilytettiin pietarilaisen kultasepänliike J.W. Keibelin leimoin varustetussa punaisella nahalla päällystetyssä kotelossa.

Ranau oli säilyttänyt myös komentamansa 2. Turkmenistanin tarkk'ampujapataljoonan everstiluutnantin epoletit, niin juhlapuvun...

kuin kenttäpuvunkin.

Muiden Venäjän tarkk'ampujajoukkojen tapaan laattojen pohjaväri oli määritelty vadelmanpunaiseksi.

Pikatulta päin torpedoveneitä

Museolöytönä työpöydälle tuli pienehkö umpimetallinen ammus, korkeudeltaan 83 mm ja halkaisijaltaan 37 mm...

pohjassaan erinäisiä kryptisiä merkintöjä.

Somen parviäly selvitti pian että kyseessä on ranskalaisen Hotchkiss-yhtiön kehittämä ja Venäjällä valmistettu kaliiperiltaan 37 mm panssaria läpäisevä ammus. (Kyseessä siis vain tykin putkesta lähtevä ammus, josta puuttuvat hylsy ja sen sisältämä ajoaine eli ruuti.)

Sarjatulta ampuva pikatykki (engl. quick firing cannon) oli vastaus 1800-luvun lopulla kehitettyihin moottoritorpedoveneisiin. Pienet ja ketterät veneet pystyivät upottamaan suuren taistelulaivankin ilman että tämä kykeni järeillä kanuunoillaan puolustautumaan. Tarvittiin siis nopeasti ampuva ase, jolla laiva pystyi puolustautuman lähettämällä torpedoveneen suuntaan riittävästi metallia riittävän nopeasti.

Itse asiassa torpedoveneiden uhka synnytti uuden alystyypinkin, hävittäjän, jonka nimi esim. englanniksi oli alunperin torpedo boat destroyer, lyhentyen myöhemmin muotoon destroyer.

Hotchkiss-tykkejä myytiin kymmeniin maihin ja Venäjällä niitä kerrotaan em. verkkolähteessä olleen 1918 käytössä n. 4000 kpl.

Esimerkkejä onnistuneista torpedoveneiskuista ovat mm. Kronstadt 1919 ja Lavansaari 1942.

Viikinkien aseista

Ospreyn Weapon-sarjan alkaessa ilmestyessä jokin vuosi sitten otaksuin että pakollisten amerikkalaistorrakoiden jälkeen alkaisi ilmestyä jotain mielenkiintoisempaa, ja niin on käynytkin. Tämän vuoden alussa ilmestyi esim. tämä Weapons of the Viking Warrior, kirjoittajana British Museumin kuraattori ja histelharrastaja Gareth Williams.

Kirjassa ei onneksi rajoituta vain miekkoihin vaan mukana on koko ase- ja varusterepertuaari: keihäs, kirves, väkipuukko, miekka, jousi ja nuoli sekä suojautumiseen käytetyt kypärä, kilpi ja rautapaita. Kuvituksena on arkeologisia löytöjä sekä kolme Johnny Shumaten taistelupiirrosta.

Mieleen jäivät lähinnä maininta siitä että kuuluisa kuvioteräs (pattern-welding) oli pelkkää koristelua vailla teknistä merkitystä, että pitkävartinen sotakirves kehitettiin ehkä ratsuväkeä eli hevosia vastaan, ja että tiiviissä kilpilinnamuodostelmassa taistellessa väkipuukkoa ehkä käytettiin pistoaseena roomalaisten gladiusten tapaan.

Vaan miekoistaanhan viikingit tietysti parhaiten tunnetaan, ja sattumoisin tänä vuonna tulee sata vuotta siitä kun norjalainen Jan Petersen julkaisi viikinkimiekkojen (kahvojen) typologian, validi luokittelu yhä edelleen. Lähdeluettelossa mainitaan Mikko Moilasen artikkeli englanninkielisessä aikakausijulkaisussa, ja Mikon kirja Viikinkimiekat Suomessa julkaistiin viime syksynä. Talvilomalla Helsingissä käydessämme oli julkaisun tiimoilta Kansallismuseossa käynnissä viikinkiviikko, ja aulassa esillä Suomen viikinkikauden miekkalöytöjä.

.

Pansion miinamuseo 2011

Pansion laivastoaseman merkittävä miinamuseo on uutisten mukaan varastoitu odottamaan tulevaisuutta eikä ole yleisön nähtävillä, joten nyt lienee paikallaan tehdä sinne pieni virtuaalimatka vuodelta 2011. Kuvatekstit perustuvat tuolloin esillä olleisiin esineteksteihin.

"Kalamiina", venäläinen virtaaviin esiin tarkoitettu luotisyvyytteinen mekaaninen sarvimiina vuodelta 1916. Miinaa käytettiin ensimmäisessä maailmansodassa ja myös vuosina 1939-1944 itäisellä Suomenlahdella.

Moritz Herman Jacobin (1801-74) mukaan nimensä saanut sarvimiina vuodelta 1877. Jacobi oli Venäjän miina-aseen kehityksessä keskeinen henkilö. Miinaa on ilmeisesti käytetty Helsingin edustan maayhdysmiinoitteissa ensimmäisen maailmansodan aikana.

Venäläinen päärynänmuotoinen ankkuroitu sarvimiina, joka on jäänyt Suomeen 1918. Miina on "Jakobin miinan" aikalainen.

Maayhdysmiinoitteen suunnittelu- ja johtolaite eli "plansetti". Se on tietyssä mittakaavassa pienennetty kartta-taso miinoitettavasta merimaastosta.

Venäläinen kolmisarvinen luotisyvyytteinen raivauskalustoja katkaiseva miina vuodelta 1914.

Saksalainen päärynänmuotoinen hydrostaattisyvyytteinen ankkuroitu sarvimiina, joka on jäänyt Suomeen vuonna 1918.

Iso kartiomainen venäläinen maayhdysmiina, "linnoitusmiina", vuodelta 1904. Miinan rakenteeseen on tehty pieniä muutoksia vuosina 1905 ja 1906. Käytetty mm. Helsingin edustalla ensimmäisen maailmansodan aikana.

Venäläinen luotisyvyytteinen alkuperäinen vuodelta 1906 oleva sarvimiina. Miinaa on yleisesti käytetty ensimmäisen maailmansodan aikana Suomenlahdella, ja siitä on kehitetty ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa yleisesti käytetty S/08-sarvimiina.

Venäläinen S/08:n ankkurille sijoitettu luotisyvyytteinen saksalaisten käyttämä sarvimiina. Miinaa on käytetty vuosina 1942-44 suomenlahdella.

Venäläinen heilurimiina vuodelta 1926. Miinaa on käytetty vuosina 1939-1945 Suomenlahdella, ja on todennäköistä, että juuri tämä miinatyyppi aiheutti panssarilaiva Ilmarisen tuhon 13. syyskuuta 1941 Utön edustalla.

Venäläinen lentokonemiina, joka on laskuvarjolla varustettu M/12-mallinen hydrostaattisyvyytteinen mekaaninen heilurimiina. Miinaa on pudotettu pommikoneista vuosina 1939-1944 Suomen saaristoväylille. Ensimmäiset 12 miinaa pudotettiin talvisodan aikana 29.1.1940 Turun edustalle Airistolle.

EFA Mark 1, englantilainen luotisyvyytteinen magneettiherätemiina, joka toimi ELM-miinan tavoin induktiotankolaukaisimella. Miinaa ovat käyttäneet venäläiset jatkosodan aikana. Miina on pyritty tekemään vaarattomaksi räjäyttämällä, jolloin panos ei kuitenkaan oleräjäyttänyt miinaa.

Venäläinen sukellusveneestä laskettava heilurimiina. Lieriömäiseen ulkomuotoon on vaikuttanut mm. se, että miina lasketaan sukellusveneen rungon sisään rakennetusta miinakuilusta. Miinaa on käytetty 1939-1945 Suomenlahdella.

Ranskalainen luotisyvyytteinen mekaaninen miina. Ruotsalaiset ovat käyttäneet miinaa aluevesillään.

KMA, saksalainen rantavesimiina, joka laskettiin matalaan veteen niin, että maihinnousaluksen pohja kosketti betoniankkurin yläpuolelle rautarakentein tuettuun lyijysarveen. Syvempään laskettaessa sarveen kiinnitettiin köysi kohoineen, johon tarttunut aluksen potkuri tai peräsin mursi sarven. lataus oli sijoitettu betoniankkurin syvennyksiin. Saksalaiset tukivat v. 1944 suomalaisten taisteluja Viipurinlahden maihinnousurannalla laskien sinne KMA-miinoja.

Suomalainen jatkosodan lopulla valmistunut pieni sarvimiina K 3 eli "korvikemiina, ei ehtinyt käyttöön ennen sodan päättymistä. "Korvikemiina" nimityksen miina sai mm. kohosta, joka tehtiin auton "häkäpöntön" aihiosta.

RMA, saksalaisten ensimmäinen aluksesta laskettava magneettiherätesytyttimellä toimiva pohjamiina. Kalottimaisen ulkonäkönsä takia sitä kutsuttiin epävirallisesti myös "kilpikonnamiinaksi". Suomalaiset käyttivät miinaa v. 1941 Viron rannikolla ja Hankoniemen edustalla. Etualalla laukaisukoneiston havainto-opetuslaite.

Venäläinen luotisyvyytteinen sarvimiina vuodelta 1906. Miinoja jäi venäläisiltä Suomessa olleisiin varastoihin v. 1918. Miinaa ovat suomalaiset 1941-1943 laskeneet Tallinnan itäpuolelle Jumindan sulkuun sekä itäiselle Suomenlahdelle. Venäläiset käyttivät miinaa Suomenlahdella ensimmäisen maailmansodan aikana.

Englantilainen lentokoneesta pudotettava ja ohjausvarjolla varustettu magneettiherätteinen pohjamiina. Venäläiset pudottivat jatkosodan aikana yli 300 miinaa Suomen saaristoväylille. Ensimmäinen miinaanajo tapahtui 2.10.1943 Helsingin edustalla melkin väylällä, jolloin jäänsärkijä Sisu (myöh. Louhi) vaurioitui.

Saksalainen luotisyvyytteinen magneettiherätemiina. Saksalaiset ovat käyttäneet miinaa Porkkalan sekä Suursaaren suluissa vuosina 1943 ja 1944.

Saksalainen luotisyvyytteinen raivauseste. Kohon alla on ensin 50 metriä kettinkiä, jonka alapäässä on lisäksi leikkuri. Miinassa ei ole latausta. Miinaan on hämäystarkoituksessa kiinnitetty puiset sarvet. Saksalaiset käyttivät raivausestettä v. 1944 Suursaaren sulussa.

Venäläinen iso sarvimiina, jossa on S/08-miinan osia mm. varmistimessa ja syvyytinkoneistossa. Miinaa laskettiin talvisodan aikana mm. Petsamon edustalle, josta niitä raivattiin välirauhan aikana. Miinaa käytettiin vuosina 1941-1945 Suomenlahdella.

Venäläinen luotisyvyytteinen räjähtävä raivauseste vuodelta 1926, joka katkaisi räjähdyspanoksella miinaraivaajan raivauskaluston. Miinan tavoin syvyyttyvällä pesäkelevyllä on neljä kohoa, joista aina yksi kaksine räjähdyspanoksineen on toimintavalmiina pitäen seuraavat kohot panoksineen pesäkkeissään. Raivausestettä käytettiin vuosina 1941-1944 Suomenlahdella.

Näyttelyssä keskeinen rooli oli miinaraivauksella, olihan kokoelma 1920-luvulla perustettu juuri raivauksen havaintomateriaaliksi.

Miinamuseon esittely Forum Marinumin sivuilla.

Forum Marinumin tuottamia videoita kokoelman miinoista.

Toivotaan että uusi esittelytila tälle kokoelmalle löytyy.

Aseita ja haarniskoja Pärnun Punaisessa tornissa

Pärnun Punainen torni on kaupungin vanhin säilynyt rakennus, keskiaikaisen kaupunginmuurin torni, jonka nimi tulee rakennusaineesta punatiilestä, mutta joka nyttemmin on valkoiseksi kalkittu. Torni on ollut pitkään tyhjillään, mutta tänä kesänä siellä on esillä suomalaisen keräilijän ase- ja haarniskakokoelma nimellä Kings & Guards.

Yläkerrassa esitelään eurooppalaisia aseita ja varusteita...

ja alakerrassa itämaisia: Turkki, Intia, Japani.

Huomattava lisäys kesänäyttelytarjontaan Virossa, jossa maan historiasta johtuen ei vanhempia julkisia militariakokoelmia ole juurikaan säilynyt. Näyttely on esillä 15. elokuuta asti, jonka jälkeen se siirtyy Kuressaaren linnaan Saarenmaalla.