Tiedemuseo Liekki

Helsingin yliopistomuseo on vuodesta 2023 toiminut nimellä Tiedemuseo Liekki. Viikon takaisessa esinetutkimuksen konferenssissa oli tilaisuus piipahtaa pikaisesti sen näyttelykeskuksessa, joka sijaitsee yliopiston päärakennuksen uudella puolella Fabianinkadulla.

Perusnäyttely on nimeltään Tieteen palo...

joka sisältää sellaisia klassikoita kuin Turun Akatemian perustamiskirjan...

ja muuta arvokkaan akateemista sälää.

Kokoelmien alku.

Kohtalokas käänne, jonka johdosta Suomen vanhimmasta korkeakoulusta tuli Keisarillinen Aleksanterin yliopisto.

Suomi syntyi yliopistomiesten projektina.

Iso kivi jossain, jostain.

Muistutus siitä että Lääketieteen museo oli yksi erikoismuseoista Hammaslääketieteen museon ja Eläinlääketieteen museon + yliopiston käsityötieteen museokokoelmien kanssa, jotka 2003 yhdistettiin Helsingin yliopiston museon kanssa Helsingin yliopistomuseoksi (huomatkaa pieni ero). 

Kiva kalusto, en muista mistä.

Lähdeluettelo oli vaikuttava! Sellaisen tarpeellisuudesta musoenäyttelyissä on keskusteltu.

Vaihtuvien näyttelyiden tilassa oli esillä Ruokaa kaikille, joka jossain määrin kilpaili Loimaalla sijaitsevan maatalousmuseo Saran tarjonnan kanssa.

Ruoan tuotanto ja sen kulutus onkin mitä ajankohtaisin ja intohimoja herättävä aihe.

Artefacta 2025

Artefactan 4. konferenssi järjestettiin 13.-14. 2025 Helsingin yliopiston ylvään akateemisissa puitteissa. Esitelmiä oli jälleen valtavasti, kolmessa rinnakkaisessa sarjassa sessioita. Tässä lyhyesti parhaiten mieleenjäänyttä omalta osaltani, esityksen pitäjän nimi mainittu suluissa.

Suomessa on säilynyt n. 800 keskiaikaista veistosta, kaikki enemmän tai vähemmän vaurioituneena. Värit ovat useimmiten kadonneet, pois hilseilleenä tai jopa tarkoituksella poistettuina. Mutta pois ovat myös hopeiset kruunut, joiden olemassaolon näkee pään muodosta - ainuttakaan kruunua ei ole säilynyt. Veistoksia on myös puettu viittoihin ym. tekstiileihin, joiden kiinnityksistä on jälkiä, ja niiden kaulaan on ollut ripustettuina rukousnauhoja. Veistosten edessä polvistuttiin ja rukoiltiin, ja niitä myös kannettiin kulkueissa - perimätieto viimeksi mainitusta säilyi 1800-luvulle asti. Mapping Saints - Medieval Cults of Saints in Sweden & Finland (Sofia Lahti)

Sääksmäen kirkon keskiaikaiset veistokset päätyivät Kansallismuseoon 1898 peräti löytöretkimäisessä hengessä. Emil Nervanderin opastama tuolloin vielä parikymppinen Björn Cederhvarf uhmasi talven ankaruutta pukeutumalla turkkiin, matkusti junalla Kuurilan pysäkille ja matkasi sieltä reellä Vanajaveden jään yli Sääksmäen kirkolle. Parhaimmiksi arvioidut veitokset käärittiin säkkikankaisiin ja räsymattoihin, loput "kanahäkkeihin", sitten vain takaisin Kuurilaan ja pääkaupunkiin. Veistokset pääsivät esille jo 1903 Ateneumissa olleeseen näyttelyyn. (Leena Valkeapää)

Salama iski Maarian kirkkoon sytyttäen sen kesällä 1876, ja vintillä säilytetyt 18 keskiaikaista veistosta paloivat. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen taidehistoriallinen retkikunta oli kuitenkin dokumentoinut (osin piirtämällä) ja identifioinut kaikki veistokset 1871. Kadonneista veistoksista on siis mahdollista saada jonkinlainen käsitys. Piirtäjänä toimi mm. Albert Edelfelt, jolta on säilynyt piirroksia myös edelleen olemassa olevista veistoksista, jotka todistavat taiteilijan olleen varsin tarkka yksityiskohdissakin. Kirkon keskiaikainen alttaritaulu pelastui palosta siksi, ettei se ilmeisesti edes ollut kirkossa tuohon aikaan. Jan Gossaertin koulukunnan Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi oli ollut Maarian kirkossa ainakin 1600-luvulta asti, ja pelastui, koska oli ollut kirkkoherran pojan hallussa vuodesta 1860. Nykyisin maalaus kuuluu Sinebrychoffin taidemuseolle. (Elina Räsänen)

Everstiluutnantti Johan Bäck kuoli 1679, siunaus toimitettiin Turun tuomiokirkossa, ja hautaus edellä jo mainitussa Maarian kirkossa. Hauta ei ole säilynyt, mutta kivinen hautalaatta on edelleen esillä, samoin hautajaisten yhteydessä kirkolle lahjoitettu kattokruunu. Ruumisarkun kiinnitetyistä vainajan aatelisten esi-isien vaakunoista on säilynyt neljä, niistä tehtiin 1800-kynttilälampetteja kirkon valaisemiseksi. Jäljellä ovat myös sittemmin hiilihankona käytetty miekka ja erikoinen kypärä, joka pääsi nykytaidenäyttelyyn Hämeenlinnassa 2021. (Saila Leskinen)

Suomessa rakennettiin 1870-luvulta 1920-luvulle kaupunkikylpylöitä, jotka ovat jo kadonneet ja unohtuneet. Valokuvien, pohjapiirrosten ja digitoitujen sanomalehtiaineistojen avulla ne on kuitenkin mahdollista rekonstruoida. Kylpylöiden teknologia oli modernia ja käytännölllisyyteen pyrkivää, sisustus traditionaalista ja ylellistä, varsinkin I luokassa. Tilat jakaantuivat I ja II luokkaan, jälkimmäinen oli ilmeisesti kansanomaisemman saunamainen. Esikuvat oli haettu Saksasta, ja mannermaiseen tapaan tepasteltiin tohveleissa ja kylpytakeissa. Turun kaakeltehtaan laatat mainittu, ja myös turkulainen korihuonekalujen tehdas. Aiheesta lisää ruotsiksi täällä ja täällä. (Julia Svarvar)

Terijoen huvilat ajoittuivat samalle kaudelle kuin em. kylpylät, mutta yhtä unohdettuja ne eivät ole. Niihin liittyvää nostalgiaa on suorastaan kerrostumina, pohjimmaisena Venäjän keisarikunnan kadonneen eliitin kesänviettopaikkana, ja sen päällä sotienvälisen ajan kesäparatiisina, "Suomen Rivierana". Kummankin teki mahdolliseksi rautatie, ja rautatien ansiosta suuri määrä hirsirakenteisia huviloita myös purettiin, siirrettiin ja koottiin muualle Suomeen (yksi ehkä myös Turun Urheilupuistoon), kun Suomen valtio huutokauppasi tyhjilleen jääneitä rakennuksia. Yksi huviloista päätyi jopa kirkoksi Otavaan lähelle Mikkeliä. (Laura Berger & Netta Böök)

Marad on arkeologinen kaivauskohde Irakissa, ja sieltä on löydetty identtisellä nuolenpäätekstillä varustettuja uusbabylonialaisia savisylintereitä 500-luvulta eKr. Yksikään niistä ei ole tosin enää Irakissa, vaan kaikki n. 50 tiedossa olevaa ovat hajaantuneet museoihin tai yksityisomistukseen pääasiassa Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan, yksi myös Suomen kansallismuseoon, jonne se hankittiin Pariisin antiikkimarkkinoilta 1914, ja jossa se oli esillä 2022-2023 (vastaava The Walters Art Museumissa). Sylintereitä jäljittänyt esitelmöitsijä oli saanut huomata, että amerikkalaiset museot vastasivat huomattavasti halukkaammin kyselyihin kuin eurooppalaiset. (Rick Bonnie)

Repatriaatio on museomaailmassa jo kestoaihe. Suomen kansallismuseo on palauttanut Papua-Uuteen-Guineaan Gunnar Landtmanin siellä tekemien nauhoitusten ja ottamien valokuvien kopiot, Gustaf Nordenskiöldin Mesa Verden kaivauksilta tuomia ihmisjäänteitä ja esineitä, saamelaisesineistönsä Siidaan, Ondongan valtakiven Namibiaan, ja viimeisimpänä Dahomeyn kuningaskunnasta peräisin olevan kataklé-jakkaran Beniniin. (Pilvi Vainonen)

Ihmisjäänteet taiteen palveluksessa -esitys olisi  voinut alkaa jo 1600-luvun vanitasmaalauksista, mutta alkoikin Suomesta 1800-luvun lopulta. Jokaisella kultakauden taiteilijalla tuntuu olleen pääkallo ateljeensa pöydällä, ja taidekouluissa anatomiaa opetettiin aitojen luurankojen avulla. Turun piirustuskoulusta on säilynyt valokuva, jossa alaston naismalli poseeraa pöydällä yhdessä luurangon kanssa, ympärillään Viktor Westerholmin mies- ja naispuolisia taideopiskelijoita. Pääkalloja ikuistettiin varsinkin symbolistien maalauksiin. Luunsa taiteelle antaneiden ihmisten nimiä emme tiedä, he olivat yhteiskunnan marginaalista, tunnistamattomiksi jääneitä vainajia tai rikollisia. Professori Bonsdorffin kallo- ja luukokoelmasta en ollut ennen kuullutkaan, siihen kuuluneet saamelaiskallot haudattiin uudestaan Inariin 2022.  (Laura Nissinen)

Konservaattorin esitelmä Turun tuomiokirkkomuseon kokoelmiin kuuluvan lapsen hautavaatteen konservoinnista toi esiin kohteen asettamia haasteita. Konservointisuunnitelmassa oli tehtävä valintoja materiaalin (mikä mahdollista kohteen kunnon kannalta), etiikan (poistaako kaikki tahrat joilla ehkä tutkimusarvoa; vainajan kunnioittava kohtelu) ja estetiikan (tutkimus- vai näyttelykäyttö) näkökulmista. Rajoitteita asettavat puolestaan käytettävissä oleva aika, työtilat ja konservaattorin taidot. (Maria Enqvist)

Sotateoreetikko ja -historioitsija Basil Liddell Hartin tietää varmasti jokainen toiseen maailmansotaan perehtynyt, vaan hänpä keräsi myös laajan muotiaiheisen kirjaston ja arkiston, joka nykyisin on Liverpool John Moores Universityn kokoelmissa. Sieltä löytyy mm. Aglaia Journal of the Healty and Artistic Dress Union, jota ehti ilmestyä vain kolme numeroa vuonna 1894. Henry Holiday ja Walter Crane kirjoittivat lehteen, edellinen vaatien että pukeutumisen tuli korostaa aktiivista miesvartaloa, jälkimmäinen sitä että urheilu- ja työasujen tuli haastaa miestenpuvun konventioita. (Lee Wright)

Kaikkien esitelmien abstraktit täällä.

Edellinen konferenssi oli Turussa kaksi vuotta sitten.

Tyynenmeren sodan viimeiset maihinnousut

Angus Konstam - Edouard A. Groult: Borneo 1945: The Last Major Allied Campaign in the South-West Pacific, Osprey Campaign 406 (2024).

Australialaisjoukot olivat kunnostautuneet Pohjois-Afrikan taisteluissa, kuuluisimpana Tobrukin piiritys, mutta Japanin liityttyä sotaan vuoden 1941 lopulla ne vedettiin kotimaan suojaksi. Seuraavat vuodet kuluivat rämpiessä Uuden Guinean viidakoissa amerikkalaiskenraali Douglas MacArthurin ylipäällikkyyden alaisena osana Lounaisen Tyynenmeren sotatoimialuetta.

Kesän 1945 lähestyessä amerikkalaiset olivat vallanneet Filippiinit, ja australialaisjoukkoja uhkasi joutilaisuus odoteltaessa maihinnousua itse Japaniin. Winston Churchill ja Australian pääministeri John Curtin halusivat Australialle kuitenkin suurempaa roolia sodan lopputaisteluissa. MacArthurin kanssa päästiin sopuun joukosta operaatioita Alankomaiden Itä-Intian vapauttamiseksi. 

Suunnitelmia kutsuttiin operaatio Oboeiksi, joita oli kaikkiaan kuusi, kohteina mm. Jaava, Celebes ja Molukit, mutta niistä ehdittiin toteuttaa vain kolme, Oboet 1, 2 ja 6. Kaikki olivat maihinnousuja Borneon saarelle, sekä sen ennen sotaa brittien hallitsemaan pohjoisosaan että hollantilaisten hallitsemaan eteläosaan.

Oboe 1 oli maihinnousu 1.5. Tarakanin saarelle Borneon itärannikolla. Saarelta ei ollut peräytymismahdollisuutta, joten japanilaiset taistelivat jälleen kerran liki viimeiseen mieheen. Saari oli valittu kohteeksi siellä sijaitsevan lentokentän vuoksi, mutta sota ehti loppua ennen kuin se ehdittiin kunnostaa operaatiokelpoiseksi.

Oboe 6:n kohteena 10.6. oli saaren pohjoisranta ja Brittiläisen Borneon Sarawak ja Sabah, molemmat nykyisin Malesian liittovaltion osia, sekä niiden välissä sijaitseva Brunein sulttaanikunta. Täällä japanilaiset vetäytyivät hyökkäyksen tieltä käymään mieluummin sissisotaa viidakossa, lukuun ottamatta Labuanin saarta, josta Tarakanin tapaan jouduttiin ottelemaan kiivaammin.

Oboe 2 kohdistui taas saaren alankomaalaisen osaan (nykyisin osa Indonesiaa nimellä Kalimantan). Balikpapaniin noustiin maihin 1.7., ja vaikka kohde oli saaren parhaiten puolustettu, ajoi amerikkalaisten meri- ja ilmavoimien tulitus jälleen japanilaiset syvemmälle viidakkoon.

Jo seuraavassa kuussa atomipommien pudotus Hirosimaan ja Nagasakiin johti Japanin antautumiseen, ja sodan lopputuloksen kannalta voitot Borneolla osoittautuivat hyödyttömiksi. Australialaiset kärsivät yli 2000 miehen tappiot kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina. Näin siitäkin huolimatta, että omia tappioita yritettiin välttää turvaamalla amerikkalaisliittolaisten massiiviseen tulivoimaan.

Mielenkiintoista kyllä australialaisten panssarijoukkojen kalustona oli brittiläinen Matilda II. Paksupanssarisen jalkaväen tukitankin kunnian päivät olivat olleet jo vuosia aiemmin Pohjois-Afrikan sodan alkuaikoina. Taistelujen siirtyessä Euroopan puolelle ne eivät enää olleet mukana. Kaukoidän viidakkotaisteluissa Matildat olivat vielä 1945 edukseen, varsinkaan kun kuvauksista ei käynyt ilmi että Borneolla olisi kohdattua ainuttakaan japanilaistankkia.

Aaltoa, Bryggmania ja muutakin kiertokävelyllä Turussa

Eilen tuli osallistuttua Juhlan ja virkistyksen arkkitehtuuri Bryggman -seminaarin ekskursioon Mikko Laaksosen opastamana. Liikkeelle lähdettiin Alvar Aallon luomuksesta, vuonna 1928 valmistuneesta Lounais-Suomen maalaistentalosta.

Talo oli valmistuttuaan todellinen monitoimitila, ja siellä oli mm. Turun kaupunginteatterin näyttämö. Vuoden 1955 tulipalon jälkeen tilalle tuli elokuvateatteri Ritz. Myöhemmin tiloissa toimi ravintola,  ja v. 2004 saneerauksen yhteydessä siihen sijoitettiin auditorio Alvarium. Tiloissa toimii nyt Linnateatteri.

Reitti jatkui käytävän kautta seuraavaan rakennukseen, Pekka Pitkäsen ja Olli Kestilän suunnittelemaan ja 1956 valmistuneeseen Humalistonkatu 7a:han, jonka entisessä elokuvateatteri Dominossa on nyt Linnateatterin näyttämö. Kävimme katsomassa siellä Raunistula-aiheisen musikaalin viime syksynä.

Lämpiössä on käytössä vielä vintageistuimia.

Raitti jatkui Yliopistonkadulle, ja sen klassiselle näkymälle, josta on jo blogissa kirjoitettukin.

Bryggmanin luomushan tämä on, ja kulman kahvila muistaa häntä nimellään.

Matka jatkui torin yli yllättävään kohteeseen, eli uuteen Hamburger Börsiin...

tai oikeastaan sen takana Kauppiaskadun varrella olevan vanhan osan neukkariin, jossa arkkitehti Janne Helin kertoi uusimman Börsin suunnittelun ja rakentamisen haasteista koronan ja toriparkin rakentamisen vuosina.

Kirjastosillan yli mentiin Bryggmanin piirtämälle ja kahdessa osassa rakennetulle Kårenille...

Hämeenkadun toisella puolella ovat Rettigin vanhan tupakkatehtaan rakennukset. Tätä Nunnakadun puoleista 1800-luvun rakennusta on myöhemmin korotettu, ja siinä on kiintoisia yksityiskohtia 1920-luvulta. Suomen ensimmäisen vesiklosetinkin siinä kerrotaan olleen. Talossa toimii nyt Galleria Aski.

 

Nykyisin Taiteen talona toimivaa tupakkatehtaan rakennusta on sitäkin rakennettu sekä 1800- että 1900-luvulla. Albert Richardtsonin 1920-luvulla piirtämä pääty on art deco -vaikutteinen.

Taiteen talossa vierailtiin kahden taiteilijan ateljeessa ja katsottiin näyttely. Sieltä jatkettiin sisäpihan kautta tähän matalampaan osaan, joka alunperin valmistui 1880-luvulla paloasemaksi. Sen alakerrassa on tällä hetkellä Turun kaupungin taidemuseo WAM:n väistötila...

 ja yläkerrassa popcornintuoksuinen Kino Kilta elokuvajulisteilla tapetoituine seinineen.

.

Sumatraa pommittamassa

Angus Konstam - Edouard A. Groult: Sumatra 1944–45: The British Pacific Fleet's oil campaign in the Dutch East Indies, Osprey Air Campaign 45 (2024).

Ospreyn merisotahistoriallisessa Fleet-sarjassa on jo aiemmin käsitelty brittilaivaston osallistumista Tyynenmeren sodan loppuvaiheisiin. Tässä ilmasotahistoriallisen sarjan osassa keskitytään tapahtumiin ennen siirtymistä Tyynellemerelle, siis Intian valtameren operaatioihin.

Brittilaivasto oli japanilaisten käsissä talvella 1941-42 kokemansa selkäsaunan seurauksena joutunut pakenemaan aina Afrikan itärannikolle saakka, ja sieltä Ceylonille (nyk. Sri Lanka) palattuaan viettänyt hiljaiseloa aina vuoden 1944 alkupuolelle saakka. Siihen mennessä taistelut Atlantin ja Välimeren herruudesta oli voitettu, ja laivoja, erityisesti lentotukialuksia, voitiin siirtää itään.

Amerikkalaiset olivat sillä välin kehittäneet tukialussodankäynnin niin pitkälle, että Royal Navyn oli saatava lisäoppia kelvatakseen taistelemaan liittolaisensa rinnalle. Amerikkalaiset lähettivätkin Intian valtamerelle lentotukialus USS Saratogan, jonka opastamaan alettiin harjoitella ilmaiskuja sotilaskohteisiin valtavalla, Andamaanien ja Nikobaarien saaristosta Sumatraan ja aina Jaavalle asti ulottuvalla vyöhykkeellä. Amerikkalaista oli suurelta osin myös lentokalusto. Brittikoneiden lisäksi oli käytössä amerikkalaisia Hellcat- ja Corsair-hävittäjiä sekä Avenger-pommittaja.

Filippiinienmeren (kesäkuu 1944) ja Leytenlahden (saman vuoden lokakuu) taisteluissa Japanin päälaivasto tuhoutui niin perusteellisesti, että sen rippeet vetäytyivät siihen asti tukikohtana pitämästään Singaporesta Okinawalle. Kun merireitti Kaakkois-Aasiasta Japanin kotisaarille oli käytännössä poikki, oli kyseenalaista, kannattiko Sumatran öljynjalostamoja enää tuhota, Yhtä kaikki näin tehtiin, ja Sumatran itärannikolla Palembangissa sijaitsevan jalostamot tuhottiin kahdessa ilmaiskussa tammikuussa 1945. British Pacific Fleet suuntasi tämän jälkeen täysinoppineena tukialusosastona Australian kautta Tyynellemerelle, British East India Fleetin jäädessä tukemaan kansainyhteisön joukkojen etenemistä Burmassa.

Voimasuhteet olivat jo kääntyneet liittoutuneiden hyväksi, eikä Japanin sotavoimista ollut entisenlaista vastusta, mutta esim. Palembangin turvana oli sulkupalloja, runsaasti it-tykistöä sekä hävittäjiä. Tappioitta eivät hyökkääjät selvinneet, mutta milloin kohteena oli satama tai muu rannikon kohde, sijoitettiin sen edustalle aina sukellusvene noukkimaan alasammutut lentäjät talteen. Japanilaisten vangiksi joutuminen merkitsi useimmiten hengenmenoa.

Angus Konstamilta ilmestyy vähän väliä jotain meriaiheista Ospreyn julkaisuihin, ja kiire näkyy.  Sivulla 58 Corsaisit ja Avengerit menevät iloisesti sekaisin - kolmen hengen miehistö oli vain jälkimmäisissä.

Syyskuu 2024 Raunistulassa

Flaneur ja flaneuse joutuivat syyskuun 2024 ajaksi evakkoon taloyhtiön remontin tieltä, ja väistötilaksi valikoitui sijaintinsa ja hyvien kulkuyhteyksiensä vuoksi Forenomin 2 hengen huone Virusmäentieltä Raunistulasta, palaneen talon paikalle muutama vuosi sitten rakennettu. Ei tosin tämä kadunvarren vaaleanpunainen talo...

vaan tämä taaempi keltainen. Modernia räystäätöntä arkkitehtuuria, jonka kuuli sateella veden roimiessa ikkunaan. Tummassa rakennuksessa oikealla oli sauna, hyväksi havaittu.

Kämpässä ei sinänsä moittimista ollut, hiljaista ja rauhallista oli vaikka Tampereentien liikenne pauhasi melkeinpä vieressä. Kaikki tarpeellinen löytyi, joskin tiskikoneen korjaus vei viikon ja onnistui vasta kun itse soitti huoltoyhtiöön.

Aivan vanhan Raunistulan keskustassa oltiin myös, heti kulman takana kylän vanhat kantatalot, Vätti...

ja Konsa, jonka navetta kuvassa. Navetassa sijaitseva ravintola oli valitettavasti remontissa 2024. Kylän kolmas talo, Lonttinen, on hävinnyt.

Näiden vieressä oli myös työväenyhdistys Tarmon maineikas talo, josta tuntuu olevan mahdotonta saada suoraa kuvaa.

Forenomin vieressä oli tämä kulmatontin vanha kauppa, joka on päässyt sarjakuva-albumiinkin 1900-luvun lopussa.

Virusmäentien varressa on ollut koko joukko kauppoja ja yrityksiä, kuten virvoitusjuomatehdas Samos.

Luonnonnähtävyytenä voi pitää Konsankalliota...

jonne kiivettiin katsomaan auringonlaskua.

Jonkinlainen luonnonnähtävyys oli myös hieman kauempana oleva Kukonvahan kivirykelmä.

Virusmäentien varrelta asutus on noussut ylös kalliolle, mutkitteleville ja hiekkaisille Murtomaantielle ja Kukonvahantielle.

Murtomaantiellä on mm. koristemaalari (ja rahanväärentäjä) Erik Tuomen (1900-1972), "Raunistulan Remprantin", synnyinkoti. Kakolaankin päätyneen Tuomen seteleitä kehui kuuleman mukaan itse Suomen pankin pääjohtaja Risto Ryti paremmiksi kuin alkuperäisiä.

Murtomaantiellä kulkijoita ilahduttaa myös Simo Heleniuksen veistostaide.

Kallion juurella Konsantiellä taas on tutkimusmatkailija, kielitieteilijä ja diplomaatti G.J. Ramstedtin (1873-1950) ja tämän veljen, musiikkimies "Rafu" Ramstedtin (1888-1933) lapsuudenkoti.

Ja kun kaikki oli lähellä, niin oli myös lähin kuppila, Tampereentien vanha Masan baari, joka nyt toimii enemmän tai vähemmän vitsikkäällä nimellä HornPub.

Syyskesän tarjous oli olut + Jägermeister kympillä.

Loppuun vielä kuva tästä Barkerin kutomon työntekijöille rakennetusta, mutta jo pitkään autiona olleesta kerrostalosta...

sillä viimeisenä Raunistulan päivänämme se paloi tai kai pikemminkin poltettiin, roihuavana päätöksenä ajallemme tuossa aikoinaan Turun pahamaineisimmassa, mutta nyt jo pitkälti gentrifioituneessa esikaupungissa.

Muuta Raunistulasta:

Ylen juttu Raunistulan villistä menneisyydestä vuodelta 2017.

Samainen villi menneisyys inspiroi viime vuonna Linnateatterin musikaalia.

Paras kuvaus Raunistulan ja muidenkin esikaupunkien elämästä on edelleen Tauno Perälän väitöskirja vuodelta 1951.

Tarmon talolta sisällissotaan lähteneestä Maarian naiskaartista on Anu Hakala julkaissut 2006 kirjan Housukaartilaiset.

 Kuvia Raunistulasta Nostalginen Turku -sivustolla.

Raunistulan asukasyhdistyksen johtajan haastattelu vuodelta 2019 Seutusanomissa.