Artefactan 4. konferenssi järjestettiin 13.-14. 2025 Helsingin yliopiston ylvään akateemisissa puitteissa. Esitelmiä oli jälleen valtavasti, kolmessa rinnakkaisessa sarjassa sessioita. Tässä lyhyesti parhaiten mieleenjäänyttä omalta osaltani, esityksen pitäjän nimi mainittu suluissa.
Suomessa on säilynyt n. 800 keskiaikaista veistosta, kaikki enemmän tai vähemmän vaurioituneena. Värit ovat useimmiten kadonneet, pois hilseilleenä tai jopa tarkoituksella poistettuina. Mutta pois ovat myös hopeiset kruunut, joiden olemassaolon näkee pään muodosta - ainuttakaan kruunua ei ole säilynyt. Veistoksia on myös puettu viittoihin ym. tekstiileihin, joiden kiinnityksistä on jälkiä, ja niiden kaulaan on ollut ripustettuina rukousnauhoja. Veistosten edessä polvistuttiin ja rukoiltiin, ja niitä myös kannettiin kulkueissa - perimätieto viimeksi mainitusta säilyi 1800-luvulle asti. Mapping Saints - Medieval Cults of Saints in Sweden & Finland (Sofia Lahti)
Sääksmäen kirkon keskiaikaiset veistokset päätyivät Kansallismuseoon 1898 peräti löytöretkimäisessä hengessä. Emil Nervanderin opastama tuolloin vielä parikymppinen Björn Cederhvarf uhmasi talven ankaruutta pukeutumalla turkkiin, matkusti junalla Kuurilan pysäkille ja matkasi sieltä reellä Vanajaveden jään yli Sääksmäen kirkolle. Parhaimmiksi arvioidut veitokset käärittiin säkkikankaisiin ja räsymattoihin, loput "kanahäkkeihin", sitten vain takaisin Kuurilaan ja pääkaupunkiin. Veistokset pääsivät esille jo 1903 Ateneumissa olleeseen näyttelyyn. (Leena Valkeapää)
Salama iski Maarian kirkkoon sytyttäen sen kesällä 1876, ja vintillä säilytetyt 18 keskiaikaista veistosta paloivat. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen taidehistoriallinen retkikunta oli kuitenkin dokumentoinut (osin piirtämällä) ja identifioinut kaikki veistokset 1871. Kadonneista veistoksista on siis mahdollista saada jonkinlainen käsitys. Piirtäjänä toimi mm. Albert Edelfelt, jolta on säilynyt piirroksia myös edelleen olemassa olevista veistoksista, jotka todistavat taiteilijan olleen varsin tarkka yksityiskohdissakin. Kirkon keskiaikainen alttaritaulu pelastui palosta siksi, ettei se ilmeisesti edes ollut kirkossa tuohon aikaan. Jan Gossaertin koulukunnan Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi oli ollut Maarian kirkossa ainakin 1600-luvulta asti, ja pelastui, koska oli ollut kirkkoherran pojan hallussa vuodesta 1860. Nykyisin maalaus kuuluu Sinebrychoffin taidemuseolle. (Elina Räsänen)
Everstiluutnantti Johan Bäck kuoli 1679, siunaus toimitettiin Turun tuomiokirkossa, ja hautaus edellä jo mainitussa Maarian kirkossa. Hauta ei ole säilynyt, mutta kivinen hautalaatta on edelleen esillä, samoin hautajaisten yhteydessä kirkolle lahjoitettu kattokruunu. Ruumisarkun kiinnitetyistä vainajan aatelisten esi-isien vaakunoista on säilynyt neljä, niistä tehtiin 1800-kynttilälampetteja kirkon valaisemiseksi. Jäljellä ovat myös sittemmin hiilihankona käytetty miekka ja erikoinen kypärä, joka pääsi nykytaidenäyttelyyn Hämeenlinnassa 2021. (Saila Leskinen)
Suomessa rakennettiin 1870-luvulta 1920-luvulle kaupunkikylpylöitä, jotka ovat jo kadonneet ja unohtuneet. Valokuvien, pohjapiirrosten ja digitoitujen sanomalehtiaineistojen avulla ne on kuitenkin mahdollista rekonstruoida. Kylpylöiden teknologia oli modernia ja käytännölllisyyteen pyrkivää, sisustus traditionaalista ja ylellistä, varsinkin I luokassa. Tilat jakaantuivat I ja II luokkaan, jälkimmäinen oli ilmeisesti kansanomaisemman saunamainen. Esikuvat oli haettu Saksasta, ja mannermaiseen tapaan tepasteltiin tohveleissa ja kylpytakeissa. Turun kaakeltehtaan laatat mainittu, ja myös turkulainen korihuonekalujen tehdas. Aiheesta lisää ruotsiksi täällä ja täällä. (Julia Svarvar)
Terijoen huvilat ajoittuivat samalle kaudelle kuin em. kylpylät, mutta yhtä unohdettuja ne eivät ole. Niihin liittyvää nostalgiaa on suorastaan kerrostumina, pohjimmaisena Venäjän keisarikunnan kadonneen eliitin kesänviettopaikkana, ja sen päällä sotienvälisen ajan kesäparatiisina, "Suomen Rivierana". Kummankin teki mahdolliseksi rautatie, ja rautatien ansiosta suuri määrä hirsirakenteisia huviloita myös purettiin, siirrettiin ja koottiin muualle Suomeen (yksi ehkä myös Turun Urheilupuistoon), kun Suomen valtio huutokauppasi tyhjilleen jääneitä rakennuksia. Yksi huviloista päätyi jopa kirkoksi Otavaan lähelle Mikkeliä. (Laura Berger & Netta Böök)
Marad on arkeologinen kaivauskohde Irakissa, ja sieltä on löydetty identtisellä nuolenpäätekstillä varustettuja uusbabylonialaisia savisylintereitä 500-luvulta eKr. Yksikään niistä ei ole tosin enää Irakissa, vaan kaikki n. 50 tiedossa olevaa ovat hajaantuneet museoihin tai yksityisomistukseen pääasiassa Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan, yksi myös Suomen kansallismuseoon, jonne se hankittiin Pariisin antiikkimarkkinoilta 1914, ja jossa se oli esillä 2022-2023 (vastaava The Walters Art Museumissa). Sylintereitä jäljittänyt esitelmöitsijä oli saanut huomata, että amerikkalaiset museot vastasivat huomattavasti halukkaammin kyselyihin kuin eurooppalaiset. (Rick Bonnie)
Repatriaatio on museomaailmassa jo kestoaihe. Suomen kansallismuseo on palauttanut Papua-Uuteen-Guineaan Gunnar Landtmanin siellä tekemien nauhoitusten ja ottamien valokuvien kopiot, Gustaf Nordenskiöldin Mesa Verden kaivauksilta tuomia ihmisjäänteitä ja esineitä, saamelaisesineistönsä Siidaan, Ondongan valtakiven Namibiaan, ja viimeisimpänä Dahomeyn kuningaskunnasta peräisin olevan kataklé-jakkaran Beniniin. (Pilvi Vainonen)
Ihmisjäänteet taiteen palveluksessa -esitys olisi voinut alkaa jo 1600-luvun vanitasmaalauksista, mutta alkoikin Suomesta 1800-luvun lopulta. Jokaisella kultakauden taiteilijalla tuntuu olleen pääkallo ateljeensa pöydällä, ja taidekouluissa anatomiaa opetettiin aitojen luurankojen avulla. Turun piirustuskoulusta on säilynyt valokuva, jossa alaston naismalli poseeraa pöydällä yhdessä luurangon kanssa, ympärillään Viktor Westerholmin mies- ja naispuolisia taideopiskelijoita. Pääkalloja ikuistettiin varsinkin symbolistien maalauksiin. Luunsa taiteelle antaneiden ihmisten nimiä emme tiedä, he olivat yhteiskunnan marginaalista, tunnistamattomiksi jääneitä vainajia tai rikollisia. Professori Bonsdorffin kallo- ja luukokoelmasta en ollut ennen kuullutkaan, siihen kuuluneet saamelaiskallot haudattiin uudestaan Inariin 2022. (Laura Nissinen)
Konservaattorin esitelmä Turun tuomiokirkkomuseon kokoelmiin kuuluvan lapsen hautavaatteen konservoinnista toi esiin kohteen asettamia haasteita. Konservointisuunnitelmassa oli tehtävä valintoja materiaalin (mikä mahdollista kohteen kunnon kannalta), etiikan (poistaako kaikki tahrat joilla ehkä tutkimusarvoa; vainajan kunnioittava kohtelu) ja estetiikan (tutkimus- vai näyttelykäyttö) näkökulmista. Rajoitteita asettavat puolestaan käytettävissä oleva aika, työtilat ja konservaattorin taidot. (Maria Enqvist)
Sotateoreetikko ja -historioitsija Basil Liddell Hartin tietää varmasti jokainen toiseen maailmansotaan perehtynyt, vaan hänpä keräsi myös laajan muotiaiheisen kirjaston ja arkiston, joka nykyisin on Liverpool John Moores Universityn kokoelmissa. Sieltä löytyy mm. Aglaia Journal of the Healty and Artistic Dress Union, jota ehti ilmestyä vain kolme numeroa vuonna 1894. Henry Holiday ja Walter Crane kirjoittivat lehteen, edellinen vaatien että pukeutumisen tuli korostaa aktiivista miesvartaloa, jälkimmäinen sitä että urheilu- ja työasujen tuli haastaa miestenpuvun konventioita. (Lee Wright)
Kaikkien esitelmien abstraktit täällä.
Edellinen konferenssi oli Turussa kaksi vuotta sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti