Lättähatulla Naantaliin

Museojunalla on reissattu Uuteenkaupunkiin blogin postauksissa vuosina 2014 ja 2023. Eilen ajeltiin puolestaan kiskobussilla eli lättähatulla Naantaliin. Tässä Haapamäen museoveturiyhdistykselle kuuluva lättähattuletka saapumassa Turun päärautatieasemalle Naantalin suunnasta. Reitti ajettiin päivän aikana kolmasti edestakaisin Turusta käsin. Aamupäivän rankkasateen sotkettua suunnitelmat ehdimme vasta vimeiselle lähdölle.

Eipä muuta kuin kyytiin vihreille penkeille. Matkustajia riitti hyvin kaikkiin neljään vaunuun, ja kaikki mahtuivat kyytiin. Menolippu maksoi 7,50 €, menopaluu tuplaten, mutta me ajoimme reitin vain kertaalleen.

Olimme nousseet viimeiseen vaunuun, josta suunnan vaihduttua tuli siten ensimmäinen vaunu. Ja niin lähdettiin kohti  Naantalia. Naantalin rata avautui liikenteelle hieman yli 100 vuotta sitten, syksyllä 1923, mutta nykyisin sillä ei ole kaupallista liikennettä.

 Ohjaamossa ei kuulunut matkustajan oleskella.

Ainoa pysähdys oli Raision asemalla, keskellä Raision tehtaiden vaikuttavaa industriaalista maisemaa.

Ja kyllä Raisiosta mukaan tulijoita olikin. Kyytiin pääsi vain radan vierestä kapuamalla, asemalaituria ei ollut.

Uuteenkaupunkiin vievä rata on sähkäistetty, siksipä piuhat vielä tässä vaiheessa oikealla näkyvillä raiteilla.

 

Uudenkaupungin rata erkanee oikealle pian Raision jälkeen, joten tästedes köröteltiin aidolla Naantalin radalla (jolla maksiminopeus 50 km/h). Muutamilla vartioiduilla tasoristeyksillä pysähtymään joutuneet autoilijat kaivoivat kännykän esiin kuvatakseen sinisten kiskobussien harvinaisen näyn.

Varsin proosallisesti matka päättyi S-Market Tuulensuunkadun vierelle. Lättähattu aiheutti tilapäisen matkustajakuhinan tälle ei-olemassaolevalle liikennepaikalle. 

Naantalin asema purettiin 2006, vaan ehkäpä uudelleen suunnitteilla oleva lähijunaliikenne palauttaa raideliikenneyhteyden myös Naantaliin? 

Lopuksipa sitten vain kiitokset kyydistä Haapamäen rautatieharrastajille.

 

.

Junalla Turusta Turun satamaan

 

Ei ole tullut tubettajaksi ruvettua, mutta erinäisten junavideoiden inspiroimana kuvasin Hämeenlinnasta palatessa matkan Turun päärautatieasemalta Turun satamaan, halki sateen kasteleman kaupungin. Jo aivan alussa näkyy Jukka Hakasen muraali, joka hieman nurinkurisesti toivottaa tervetulleeksi Turkuun muualta Suomesta matkanneet, jotka pian jatkavat matkaa laivalla. 

Nopeasti tämäkin jää historialliseksi dokumentiksi, noin 3 minuutin kohdalla Turun museokeskuksen keltainen tiilitalo, hieman ennen sitä nyt jo valmistuneet kerrostalot vielä rakenteilla, ja välistä pilkottaa vanha merenkulkukoulu, jonka purkamisesta on kiistelty jo liki vuosikymmen. Koko Puutarhakadun loppupään vanhat tehdaskiinteistöt hävinnevät jossain vaiheessa, ja ainakin lopun satamanäkymät muuttuvat kokonaan toisiksi. Myös satamarata itse häviää, jos yhteys uuteen matkustajaterminaaliin vedetään pohjoisesta rahtisataman kautta kuten kaavailtu on.

 

Rautatierakennusten raunioilla Turussa

Turun päärautatieasema ei tosin raunio ole, eikä purku-uhankaan alla, mutta myynnissä se on, VR ei enää tarvitse sitä.

1940 valmistunut rakennus edustaa aikansa tyylikästä funkista.

Kurkistus ovien raosta jo pitkään suljettuna olleeseen lipunmyyntiin.

Radanpuoleisen seinän vihreä kaakelointi puolestaan antaa itäurooppalaisen säväyksen. Puupanelointi on hieno sekin.

Radan takana, Naantalin pikatien varressa sijaitsee puolestaan vanha tavara-asema.

Enää ei tavaraa pureta ja lastata, päärakennuksessa toimii autokoulu ym. muuta pienempää yritystoimintaa.

Asemalla tulevat raiteet ovat jo melkoisen ruohottuneet ja puskittuneet.

Kiskot on katkaistu pian asemapihan jälkeen, ja paikalla maa-ainesvarasto.

Alueelle ollaan kaavoittamassa asuinaluetta. Karttojen mukaan tavara-aseman varastosiivet puretaan ja päärakennus säästetään.

Ja takaisin varsinaiselle ratapihalle ja vanhan veturitallin nurkille. Tänne puolestaan suunnitellaan elämyskeskusta, jonka osaksi veturitallikin jotenkin tulisi.

Mutta oli kesä, ja me tulimme tutustumaan uuteen tulokkaaseen Turun baariscenessä nimeltään Tåget.

Loppuun linkkejä muihin rata-alueen rakennushankkeisiin: Liikennöinti Helsinkiin tapahtuu tätä kirjoitettaessa Kupittaan asemalta käsin, sillä Aurajoen ylittävä silta on purettu kun yhteys joen yli muutetaan kaksiraiteiseksi. Suunnitteilla on myös eri liikennemuotoja yhdistävä matkakeskus.

Kesäretki museojunalla Uuteenkaupunkiin

Museojunalla on käyty Uudessakaupungissa ainakin vuonna 2014, ja nyt taas kesäkuussa 2023. Lähtöasemana oli Logomon silta, jota muualla on naureskeltu siltana kalliiksi, vaan halpahan tuo rautatieasemaksi sentään on.

Kalustona oli puisia "Suomi-filmi-vaunuja"...

uudempi lättähattu...

ja letkan hännillä vielä postivaunu, joka tosin ei ollut yleisölle auki.

Ravintolavaunu oli uudempaa, joskaan ei uusinta 2-kerroksista mallia. Satamasta joukkoon liittyi vielä Ruotsinlaivalla tulleita rautatieharrastajia, ja sitten lähdettiin. Itse asetuimme puuvaunuun, jonka penkit tosin on uusittu jossain vaiheessa, eivätkä enää ole rillumarei-elokuvien aikakaudelta. 

Niin sitten köröteltiin lähes 100-vuotiasta Turku-Uusikaupunki-rataa, mm. Raisio-yhtymän tehtaiden ohitse, tai oikeammin lävitse ja alitse.

Radan varrella ovat mm. Raision...

Nousiaisten...

Mynämäen...

ja Vinkkilän rautatieasemat, kaikki jo vuosia sitten suljettuja ja yksityisille myytyjä.

Uudessakaupungissa oli vintageajoneuvojen päivä, muutama kuva niistä.

Kirkkomailla näkee harvemmin laivanmastojen raakapuita, vaan Uudenkaupungin vanhan kirkon luonapa sellainenkin on, nelimastoparkki Pekingin "ylämärsraaka".

Vapaus-, luokka- ja heimosotien harrastajana flaneur etsii aina mahdolliset vuoden 1918 sodan muistomerkit. Valkoisille kaatuneille omistettu on Ugin uuden kirkon luona.

Kaupunginlahden yli vievältä sillalta sai myös kuvan koko junasta. Veturit olivat jo siirtyneet toiseen päähän paluumatkaa varten.

Sittenpä enää vain loppuun video Uudenkaupungin loittonevasta ratapihasta.

Syyskuussa ajeltiin sitten oikealla museorautatiellä.

Museorautatien syysajelulla

Jokioisten museorautatien juna liikennöi kesäsunnuntaisin (muulloin sitä voi ajella omatoimisesti resiinalla), mutta 9.9. pidettiin syysajot, joihin pääsi Turusta junalla jäämällä pois Humppilan asemalla, ja kiirehtimällä samannimiselle museoasemalle (jossa myydään lippuja toisin kuin lakkautetulla VR:n asemalla)

Ajelun ensimmäinen osio vie Minkiön asemalle...

jossa oli tilaisuus tarkastella itse junaa, joka värikkyydessään toi mieleen villin lännen tai ainakin Lucky Luken, ja totta puhuen turisteille rakennettuine avoikkunaisine vaunuineen kyseessä toki onkin suosittu (ja hyvä niin) kesämatkailukohde.

Minkiö on museorautatien keskus, jossa on lisää liikkuvaa kalustoa ja muuta mielenkiintoista...

ja varsinkin veturihallin tapainen, jossa olisi juna-afficionadolle vaikka mitä hienoa.

Kohtuullisen pitkän tauon jälkeen jatkettiin taas matkaa...

ja pysähdyttiinpä ottamaan lisää matkustajia Raemäen seisakilta. (Henkilökunnalla niin junassa kuin asemillakin oli asianmukaiset virkapuvut, mutta matkustajilla en havainnut vintagevaatetusta, eipä kyllä ollut meillä itsellämmekään.)

Matka jatkui, ja aika ajoin tuli mieleen eksoottiset viidakkoradat, sen verran läheltä kasvillisuus hipoi junaa ja sen matkustajia.

Jokioisissa ei ollut niinkään paljon nähtävää, joten syötiin eväitä, juotiin eväskahveita ja poseerattiin.

Jokioisissa tosin rautahepo vaihdettiin junan toiseen päähän, ja juotettiin.

Maisemat olivat meno- ja paluumatkalla niin varsinais-suomalaisen-hämäläisiä kun olla ja voi, vainioineen ja (pohjois-suomalaisen silmään) mitättömine jokineen - ja osuusmeijereineen.

Jos Jokioisilla veturi oli saanut juotavaa, nyt Minkiössä se sai syötävää halkojen muodossa.

Minkiössä oli aikaa, paitsi syödä makkaraa ja kahvitella aseman penkeillä...

ja dokumentoida kulussa olevan junan matkustajista tyhjentyneitä vaunuja...

myös kurkistaa asemalla seisoneisiin restauroituihin vaunuihin.

Tähän väliin voinee esitellä yhden junan vaunuista hieman tarkemmin.

Museorautatien maksiminopeus on 50 km/h, enkä tiedä, saavutettiinko se, mutta aika hulvatonta oli matkustaa vaunujen silloilla (periaatteessa vaunusta toiseen ei junan ajaessa saanut liikkua), ja nauttia "vauhdin" hurmasta...

Takaisin Humppilassa oltiin juurikin niin että ehdittiin VR:n Turun junaan, ja kuvata meitä kuljettanut veturi kun se höyrysi takaisin junan etupäähän. Liikennöinti jatkui myöhään iltaan.

.