Tähtiin tähyilyä Iso-Heikkilässä

Geokätköily vie usein syrjäisiin ja unohdettuihin paikkoihin, mutta tällä kertaa myös paikkaan, jolla on kerrassaan kosmisia ulottuvuuksia. 1935-36 rakennetusta Iso-Heikkilän tähtitornista käsin fysiikan ja tähtitieteen professorin Yrjö Väisälän työryhmä löysi aikoinaan 807 pikkuplaneettaa ja 7 komeettaa. Turun kaupunki valosaasteinen laajeni kuitenkin niin lähelle että uusi observatorio oli rakennettava Piikkiöön Tuorlaan 1952. Nykyisin tähtitorni toimii Turun Ursan toimitilana.

Mutta miksi tähtitorni rakennettiin tänne? Alue on Maarian pitäjään kuuluneen Turun linnan (Isoheikkilän) latokartanon maata, joka jo keskiajalta lähtien on kuulunut kruunulle eli valtiolle. Vuonna 1919 valtioneuvosto lahjoitti maata perustettavaa Turun yliopistoa varten. Osan maata yliopisto sai myös vaihtamalla sen testamenttilahjoituksena saamaansa Naantalin Kultarantaan.

Yliopiston kemian oppiaineen laboratorio toimi venäläisilta jääneessä tiilirakennuksessa Kanslerintiellä vuodesta 1922 alkaen (rakennus on yhä jäljellä). 1924 perustettiin yliopiston kasvitieteellinen puutarha, joka vasta 1956 muutti nykyiseen paikkaansa Ruissalossa. Ensimmäinen puinen tähtitorni valmistui 1925; sen palon jälkeen rakennettiin tämä tiilinen.

Koko yliopiston oli tarkoitus sijoittua Iso-Heikkilään, osaksi kaupungin uutta keskustaa. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet, yliopisto myi maansa Turulle ja asettui kaupungin toiselle puolelle Ryssänmäelle, joka siitä lähtien onkin tunnettu Yliopistonmäkenä.

Pallivaha

Mitä mieleenne sitten tuleekaan, tulee palli tässä sanasta pallo, ja vaha taas merkitsee lounaismurteissa isoa kiveä tai rajakiveä. Pallivahankivi on suuri siirtolohkare Turun Kärsämäen kaupunginosassa, Pallin eli Pallivahan alueella. Kovin edukseen se ei nyt ainakaan valokuvissa ole, ympäille kasvaneen ryteikön takia.

Toiselta puolen sen seurana koko joukko pienempiä mutta silti varsin suuria murikoita...

toiselta puolen kivi kohoaa sileänä seinämänä, josta voi bongata uudempien aikojen kalliomaalauksia.

Kivi on suojeltu muinaismuisto, ja siitä kertova metallilaatta on kiinnitetty korkealle kiven yläosaan.

Pallivaha on "yksi Kärsämäen kylän vanhoista rajakivistä. Kivi on merkitty rajakiveksi jo vuodelta 1697 peräisin olevassa Kärsämäen kartassa, jonka kuninkaallinen maanmittari Magnus Bergman laati verotusta varten." (Kyppi)

Kuten tavallista, tämänkin kerrotaan jättiläisen heittäneen nykyiselle paikalleen, tällä kertaa läheiseltä Nunnavuorelta. Rosvojakin kerrotaan kiven juurella majailleen, niin ankealta asuinpaikalta kuin se vaikuttaakin.

Pallivaha Kulttuuriympäristön palveluikkunassa.

Kärsämäen hiekkamontussa

Helatorstain geokätköily vei paikkaan jossa aikoinaan majaili 2. Turun tarkk'ampujapataljoonan reservipiirin 5. Maarian reservikomppania, silloin kun se kesäisin harjoituksiaan piti. Kasarmi on jo aikaa sitten kadonnut ja paikalla on nyt hiekkakuoppa, suoranainen rotko, jonka pohjalta saattaa löytää pittoreskeja näkymiä, kuin Louisianan rämeiltä ikään.

Isompikin jorpakko alueelta löytyi.

Jäljelle jääneitä hiekkatöyräitä oli hyödynnetty maastopyöräilyn harjoitusratana. Pari nuorukaista siellä nytkin harjoitteli.

Sileäksi hioutunutta kalliota.

Kenen tennarit?

Hiekan ja mäntyjen hallitsemassa maastossa tuli mieleen, että kuoppa sopisi vaikka Kannaksen taisteluja 1944 kuvaavan (hyvin) pienen budjetin elokuvan kuvauspaikaksi.

 .

Räntämäen asemalla

Räntämäen rautatieasema valmistui 1939 ja oli käytössä vuoteen 1987. Kokonaan tyhjilläänkin se vaikuttaa jo pitkään olleen, kun sen luokse geokätköillessä viime viikonloppuna osuimme. Tässä näkymä radan puolelta.

Asemalaituria ei enää ole, ja Turusta lähtevät junat jatkavat pysähtymättä kohti Toijalaa.

Juna sattuikin paikalla ollessamme sanottuun suuntaan porhaltamaan. Sitä oli hauska tervehtiä aseman rappusilta kuin entisajan konduktööri ikään.

Asemarakennus vastakkaiselta puolelta. Kooltaan pieneen asemaan oli sijoitettu myös asemamiehen asuinhuoneet.

Pihan perällä oli myös grillikatos, mitä ilmeisemmin asemaa nuorempi, yhtä hylätty tosin sekin.

Wikipedia tietää Räntämäen nousseen pysäkistä asemaksi läheisen Hellaksen makeistehtaan aloitteesta, ja makeisten, jauhoja ja kutomateollisuuden tuotteiden lähteneen täältä maailmalle erityisesti 1940-luvulla.

Hellaksen tehtaille johti kyllä myös oma pistoraide. Löysimme sen pääradan puoleisen pään, nyt jo radasta irrotetun, samalla retkellämme.

Tehtaalle kaartuva pistoraide näkyy vuoden 1949 kartassa, samoin kuin Räntämäen asema (As.) ja vähän ennen sitä Turusta tultaessa sorakuopalle (?) kaartanut ja nyttemmin kokonaan kadonnut pistoraide.

Olisi hauska kuulla jos jollain lukijalla on muistoja aseman toiminta-ajoilta.

Aallopista Amalienborgiin

Geokätkeilyreissu vei myös Turku-Toijala-radan länsipuolelle Kärsämäkeen Aallopiksi (tai Aalopiksi) kutsutun, vesikasvillisuuden valtaaman lammen rannoille.

Erikoinen nimi tulee ruotsin viemäriä tarkoittavasta sanasta avlopp. Ennen kunnallista viemäröintiä ensin Amalienborgin panimon, ja vuodesta 1916 sen paikalla toimineen Hellas Oy:n jätevedet johdettiin lampeen josta ne suodattuivat (?) radan takana olevaan Piipanojaan ja sitä myöten edelleen Vähäjokeen ja Aurajokeen ja lopulta mereen. Vuoden 1949 kartasta saa tästä kuviosta käsityksen.

Nykyisin radan itäpuolella on tällainen aidalla ympäröity vesirakennelma. Ilmeisesti Aallopin vesi virtaa sitä kautta eteenpäin?

Mutta palataan itse firmoihin. Sittemmin Huhtamäki-konserniin kuuluneen Hellaksen, myöhemmän Leafin, muistanevat vielä monet, mutta mikä oli Amalienborgin panimo? Panimohistorialliselta BeerFinland.comin sivuilta käy ilmi yrityksen vaiheet.

Panimon perusti 1855 Carl Theodor Möller yhdessä kahden liikekumppanin kanssa, ja nimensä se sai Möllerin puolison Amalian mukaan, tuotanto alkoi seuraavana vuonna. Baijerilainen olut ja portteri saivat palkintoja, mutta omistajat vaihtuivat joskus konkurssinkin kautta, ja olipa se muutaman vuoden Erik Julininkin hallussa. 1900-luvun alussa kilpailu oli alalla kiristynyt niin että muut turkulaiset panimot lupautuivat maksamaan 40000 markkaa siitä hyvästä että yritys lopettaisi toimintansa! Tähän yritys suostuikin, ja viimeiset oluet myytiin 1912, ja muita virvoitusjuomia vielä seuraavana vuonna. Lopullisesti Amalienborgs Ab kuopattiin 1916, jolloin tilat siirtyivät Hellas Oy:n haltuun.

BeerFinlandin sivuilla oli myös kuvia tuotteiden etiketeistä, kaiketi keräijöiden kokoelmista.  Finnasta löytyi vain yksi esimerkki, Turun museokeskuksen kokoelmista. Sekään ei ole etiketti, vaan mainospahvi, jolla joku tapetoi huonettaan Linnankatu 29:ssä.

.