IWM - M4A4 Sherman

Sotkan tapaan amerikkalainen M4-panssarivaunu (jolle britit antoivat nimen Sherman) oli todellinen "painosten kuningatar", jonka tuotantomäärä nousi jonnekin 49000 pintaan. Kuten tunnettua, määrä painoi tässä tapauksessa laatua enemmän. Tykin teho ei tahtonut riittää saksalaispanssareiden tuhoamiseen, mutta oma panssarointi taas reijittyi helposti saksalaisten tulituksessa. Ongelmana oli myös korkea profiili ja syy siihen näkyy tässäkin kuvassa: etuveto ja sen vaatima voimansiirto tankin lävitse.

Kuva Imperial War Museumin tankista ylhäältä käsin. Torni on varhaisempaa mallia ja vain yhdellä luukulla varustettu. Toinen luukku lisättiin myöhemmin, jotta pelastautuminen (bail out) osuman tullessa kävisi nopeammin. Tämä vaunu palveli brittiarmeijan Kaartin panssaridivisioonan käytössä vuosina 1944-45.

Lisätään vielä nippelitiedon ystäville, että värilliset neliöt rungon etuosassa (autoissa useimmiten oikeassa etulokasuojassa) kertoivat ajoneuvon joukko-osaston. Tässä tapauksessa kokopunainen neliö kertoi vaunun kuuluvan divisoonan panssariprikaatille eli 5. kaartin panssariprikaatille. Numero 50 kuului prikaatin esikunnalle ja numerot 51-54 sen pataljoonille. 51 oli krenatöörikaartin (Grenadier Guards) 2. pataljoonan tunnus. Sen alapuolella pilkottaa oranssi bridge circle, josta toiste enemmän.

Kirjallisuus:
John Sandars: British Guards Armoured Division 1941-45 (Osprey Vanguard 9, 1979)

Ensimmäisen maailmansodan univormut

Lorenz Booksin suurteossarja sotilaspuvuista jatkuu. Digby Smith vain on pudonnut pois ja tekijänä on nyt Jonathan North. An Illustrated Ensyclopedia of Uniforms of World War I käy läpi "suureen sotaan" osallistuneiden  maiden univormut.

Ensimmäisen maailmansodan aikana sotilaspukujen voi sanoa olleen ankeimmillaan. Entisaikojen värikkäiden pukujen aikakausi oli ohi, eikä maastokuvioiduista puvuista ollut vielä tietoa. Lähes kaikki maat olivat omaksuneet ennen sotaa harmaan-ruskean-vihreän perusvärin, kutsuttiinpa sitä sitten nimellä khaki, drab tai feldgrau.

Vain ranskalaisilla riitti sinisine takkeineen ja punaisine housuineen yritystä värikkyyteen, mutta taistelukentän todellisuus pakotti pian sopeutumaan. Valittu siniharmaa (horizon bleu) poikkesi silti melko lailla muiden armeijoiden väristä. Ranskan siirtomaajoukoilla oli kuitenkin ruskeat asepuvut. Säärien peittona useimpien maiden sotilailla olivat usein säärystimet (gaiters) tai säärystinnauhat (puttees).

Ensimmäisiin taisteluihin marssivat sotamiehetkin pyöreissä hatuissa, joko lipallisissa (Englanti, Venäjä, ranskalaisten kepi) tai lipattomissa (Saksa) tai kerrassaan fezissä (Turkki). Toisessa maailmansodassa niin suosittua suikkaa ei vielä ollut, joskin eräät Balkanin maiden ja varsinkin Venäjän viritelmät olivat jo vähän sinne päin. Itävallan korvallisin varustettu lippis oli hyvinkin moderni ja sai sittemmin paljon seuraajia.

Kranaatinsirpaleiden täyttäessä ilman pään suojaksi kaivattiin pian jotain kangasta tukevampaa. Saksalaisten piikkipypärä (Pickelhaube) oli pelkkää kovitettua nahkaa. Ensimmäiset teräskypärät suunniteltiin 1915 ja tulivat yleiseen käyttöön vuoden 1916 puolella. Ranskalainen Adrian-kypärä levisi moneen muuhun maahan, mukaan lukien Venäjä.

Mutta kypäröistä ja muistakin yksityiskohdista enemmän toiste. Kokonaisuutena kirja on jälleen kerran hintansa väärti. Kuvittajina on ollut seitsemän eri henkilöä ja tyylit vaihtelevat suuresti. Mukana on myös pienempiä joukkoja kuten Portugalin ja Venäjän länsirintamalla palvelleet osastot. Venäjän osuus oli muutenkin mielenkiintoinen ja käsitti keisarillisen armeijan lisäksi myös sisällissodan punaiset  ja valkoiset. Esitelty oli mm. kaikkien 20 krenatöörirykmentin olkalaatat (kaikissa eri monogrammi).

Paljon on siis nippelitietoa ja siten myös nippelivirheitä eli tavanomainen tarkkaavaisuus on tarpeen jos tätä aikoo lähteenä käyttää.

Tintti 3D

Kävimme isänpäivän kunniaksi katsomassa 3D-elokuvan Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus. Verkkaisen alun jälkeen vauhti yltyi melkoiseksi melskeeksi. Koska Yksisarvisen salaisuus Hergén versiona tapahtui Tintin kotikaupungissa, oli mukaan ympätty Kultasaksisen ravun meri- ja aavikkoseikkailu, jossa Tintti tapaa ensi kerran pahasti deekiksellä olevan kapteeni Haddockin, ja onpa mukana Milanon satakieli Bianca Castafiorekin. Kokonaan uusiksi on pantu tarinan pahikset. Lintusen veljekset ovat kadonneet, ja antiikinkeräilijä Sakarinista on tehty Haddockille kostoa janoava Rakham Punaisen jälkeläinen.

Nuorempi katsoja tykkäsi kovasti, enkä minäkään mitään valittamista löytänyt, vaikka aika oudolta touhu ajoittain näytti. Melkoinen kontrasti jotenkin siinä että animaatiohahmot on tehty muutoin realistisiksi ihohuokosia myöten, mutta kuitenkin heillä on sarjakuvahahmojen nenät! 3D-elokuvia näyttää tulevan nykyisin pilvin pimein, mutta joko Suomessa saa kokea 4D-elokuvia? Lontoossa ja Legolandissa niitä oli: tuuli puhaltaa naamaan, päälle roiskuu vettä ja sataa lunta, välillä tökkii penkkinin selkään. Ehkä niitä on vasta erinäisten nähtävyyksien yhteydessä erikoisuuksina (Lontoossa Madame Tussaud ja London Eye).

Lopuksi ränttäystä: minkä peevelin takia popcornit ja muut raksut ja naksut myydään elokuvateatterissa (ja tarkoitan tällä Turun Kinopalatsia) niin kukkuraisissa purkeissa, että sisältö varisee pakostakin yli? Aulan lattia tulee tästä möhnästä aivan siivottoman näköiseksi.