keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Laestadius-museo

 Pajalassa vierailtiin Lars Levi Laestadiukselle omistetussa museossa.


Suomessa Laestadius muistetaan vain perustamastaan herätysliikkeestä, mutta oli hän muutakin, kuten muistomerkki pihalla kertoo.


Keltainen pappila ehti valmistua vasta Laestadiuksen kuoleman jälkeen. Näyttely siellä esitteli hänen elämäntyötään palkittuna tutkijana ja tiedemiehenä.



Pohjolan apostoli veikeänä puuveistoksena.


Laestadiuksen perhe 15 lapsineeen asui punaisessa sivurakennuksessa.


Elannonhankintaan kuului pohjoisessa metsästyskin. Alhaaalla vasemmalla tupakkahakkuri, Lastadius oli kova tupakkamies.

Talon keskellä oli maitokamari maitotuotteiden käsittelyyn ja säilytykseen.



Varsin vinhaa marmorointia (?) oli tuossa ylemmän kuvan kaapissa.


Näyttelytekstit olivat meänkieleksi, ruotsiksi, englanniksi ja saameksi.


Seurakuntatalolla juotujen kahvien jälkeen matka jatkui kohti Kiirunaa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...