Kun tunnetun sotahistorioitsija Max Hastingsin kirjan nimi on Catastrophe 1914: Europe Goes to War (2013), niin ensi ajatus on että teos on osa ns. origin literature -genreä, mutta näin ei ole, vaan tiiliskiven paksuinen pokkari käsittelee sodan syttymisen lisäksi koko Euroopan sotanäyttämön ensimmäiset taistelut elokuulta 1914 aina saman vuoden loppuun, jolloin talvi teki lopun sotatoimista.
Hastings on edellisissäkin kirjoissaan ollut taipuvainen haastavaan revisionismiin, ja tällä kertaa konseksuksesta poiketen katsoo että keisarillinen Saksa, antaessaan "avoimen valtakirjansa" Itävallalle, aiheutti ensimmäisen maailmansodan syttymisen.
Niin tai näin, kirja on hengästyttävän täynnä siviilien ja sotilaiden kirjeistä ja päiväkirkoista ympäri Euroopan poimittuja aikalaiskokemuksia sodan alta ja sen sytyttyä, aina ensimmäisten kuukausien aiheuttamaan turtumukseen ilmeisesti vuosia jatkuvaan kurimukseen. Sotahistoriansa lukeneelle vuoden 1914 taistelujen (Ranskan rajataistelut, Tannenberg, Marne, Ypres) ei sinänsä tuo uutta, mutta silminnäkijöiden kirjo on on rikas. Usein sotilaan kirjettä siteerattaessa todetaan miten tämä kaatui pian kirjeen lähetettyään.
Kesän 1914 sotakiihkoa on tapana kuvata suorastaan euforisena, mutta se vaikuttaa olleen (pää)kaupunkien keskiluokan intoa. Suurin osa eurooppalaisista eli maaseudulla, ja siellä ajatus sadonkorjuun vaarantumisesta sodan vuoksi ei todellakaan herättänyt innostusta. Hurraavien väkijoukkojen ja kukkia-kiväärin-piippuihin -kuvaston vastapainona olivat eivät-niin-kuvatut perheenpäiden lähdöt tuntemattomaan vaimon ja lasten itkiessä.
Vuoden 1914 lopussa sota länsirintamalla jähmettyi asemasodaksi, jollaisena se pysyikin vuoteen 1918, jollin uudet taktiikat ja aseet muuttivat sodan jälleen liikkuvaksi, ja Saksan sinänsä menestyneiden kevätoffensiivien jälkeen sen armeija lyötiin lopullisesti. Hastingsin teesi on, etteivät parjatut brittikenraalit olisi asia ennen sitä paljoakaan mahtaneet. Englantilaisrunoilijoiden sotapettymys ei hänen mukaansa kuvastanut syvien rivien vakaumusta, jonka mukaan sota kannatti käydä, niin hirveä kuin se olikin.
Katkeruus johtui pikemminkin siitä, että sotilaat palasivat maahan, jossa heille ei ollut paljoakaan luvassa, niin paljon kuin sodan idealistisia tavoitteita "sotana joka lopettaa kaikki sodat" olikin hehkutettu. Toisesta maailmansodasta britit palasivat maahan, jossa työväenpuolueen hallitus oli aloittamassa hyvinvointivaltion luomista - merkittävä ero.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti