tiistai 21. maaliskuuta 2017

Eversti Flemingin pistoolit Suomen sodasta

Kaisa Kyläkoski on muutamassa bloginsa postauksessa käsitellyt 1800-luvun lopun sanomalehdissä mainittuja lahjoituksia Turun kaupungin historialliselle museolle, siis nykyiselle Turun museokeskukselle, ja etsinyt niitä Finnasta.

3.3. Kaisa kaipasi vapaaherra Carl Johan Carpelanin 1883 lahjoittamaa pistooliparia. Olivat ne toki jo silloin Finnassa, mutta tietokantamme ja Finnan välisen rajapinnan omituisuuksien vuoksi tieto niiden erikoisesta kontekstista ei näkynyt, mutta nyt näkyy. Pistoolien kerrotaan kuuluneen Turun läänin rykmentin everstille Herman Flemingille, jolla oli ne mukanaan kun hän haavoittui kuolettavasti Pyhäjoen taistelussa 16. huhtikuuta 1808.

Pistoolit eivät ole Ruotsin armeijan vakiomallia, vaan pienemmät ja sirommat. Ne löytyvät Finnasta numeroilla TMM4254 ja TMM4255.




Molemmissa pistooleissa on korjattuja vaurioita, ja hämärä muistikuvani kertoo perimätiedosta että ne olisivat tulleet juuri kohtalokkaassa taistelussa - vai onko tarinaa vain paranneltu?

Näinkin vaikuttavalla alkuperätiedolla, ja vaurioistaan huolimatta varsin hyväkuntoisina, pistoolipari on päässyt usein esille. Ne olivat mukana 2007 Aatelisto yhteiskunnassa - Carpelan-suvun 600 vuotta -näyttelyssä, ja 2009 Aleksanteri I - hurmuri ja hallitsija -näyttelyssä, edellisessä provenienssinsa vuoksi, jälkimmäisessä Suomen sotaan liittyen. Esillä ne ovat nytkin, Turun linnan historian uudessa perusnäyttelyssä ns. 1920-luvun museohuoneessa, siis siinä jossa museonjohtaja Walter von Konowin vahahahmo kauhistelee rikkomaansa lautasta.

Mutta miten Raahessa neljä päivää taistelun jälkeen menehtyneen vapaaherra Flemingin pistoolit päätyivät vapaaherra Carpelanille? Ehkäpä joku yllytyshullu sukututkija innostuu asiaa vielä ratkomaan.

Kuvat: TMK / Martti Puhakka

1 kommentti:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Sukuyhteys näyttää varsin kaukaiselta ja tuskin selittää pistooleiden hallintaa. Carpelanin isoisän lanko on Herman Fleming, jonka poika piteli pistooleita.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...