Suomen 1700-luvun tutkimuksen seura järjesti perjantaina Turussa seminaarin Moniaistinen 1700-luku. Ohjelma käsitti kolme keynotea + kunkin perään 3-4 lyhyempää luentoa, tässä vain nostoina muutama eniten oman mielenkiintoni herättänyttä.
Raflaavin oli epäilemättä Jonas Liliequistin esittelemä keissi Ruotsista vuodelta 1705, jolloin pormestarin oveen naulattiin ensin nyljetty kissa, ja vähän myöhemmin mainitun kissan turkki. Teosta tuomittiin seuraavana vuonna kolme nuorta. Liliequist osoitti miten moni eri tavoin häpäiseväksi teko tulkittiin. Episodi oli jatkoa vuosien 1704-05 tapahtumille, jolloin torilla häpeäpaaluna toimineen puuhevosen pää ja takamus oli toimitettu nostoväkeä komentaneen upseerin ovelle.
Riku Kauhanen kertoi 1700-luvun taistelukentistä. Aseiden kantama ja teho oli varsin rajallinen, mutta tavoite ei ollutkaan vastustajan tuhoaminen vaan taistelutahdon murtaminen. Juuri melu (aseiden pauke, haavoittuneiden huudot, kohti tömistävä ratsuväki) oli tässä keskeistä. Ruudinsavu peitti pian näkyvyyden, yskitti ja sai silmät vuotamaan, vain koulutus piti tulituksen yllä. Latausprosessin aikana kuulan mukana meni rutia suuhun mikä sai suun kuivumaan ja aiheutti janoa. Kuulista on myös löytynyt hampaiden jälkiä, johtuen joko edellä mainitusta, tai siitä että haavoittuneet purivat kuulaa amputaation aikana.
Otto Latva puhui merieläinten luonnontieteellisestä tutkimuksesta ko. vuosisadalla. Helpointa oli tutkia rannan tuntumassa eläviä otuksia, tekniikkaa ei syvänmeren tutkimukseen ollut. Niinpä puhtaasti kuvitteellisia merihirviöitäkin pidettiin tutkimuksen kohteena, olipa suuri mustekalan tapainen kraken (monille tuttu Pirates of the Caribbean -elokuvista) vielä Carl von Linnén ensimmäisissä taksonomioissa. Näköaisti oli luonnontutkimukselle ensisijainen, mutta sille kelpasivat myös piirrokset merieläimistä ja -hirviöistä.
Päivän viimeisessä sessiossa esittelivät väitöskirja-aihettaan parikin museokuvioista tuttua henkilöä. Susanna Lahtisen aiheena oli pimeys ja yöllinen maisema aistittuna ja koettuna tilana. Yö saattoi olla suotuisampi ajankohta matkanteolle: Afrikassa yö oli viileämpi, ja pohjoisemmissa ilmanaloissa saattoi välttää haisevat majatalot nukkumalla turkiksiin kääriytyneinä vaunuissa (kuski nukkui vasta päivällä?). Täysikuun valossa (luonnon)nähtävyyksiä saattoi katsella öisinkin. Kuten kommentoinnin kautta kävi ilmi, yksin matkustamista harrastivat naisista tuolloin vain englantilaiset (ja tietysti yläluokkaiset), joiden matkakertomukset Susannan lähteenä ovatkin.
Lauri Viinikkalan aiheena oli Louhisaaren kartanon historiallisten kerrosten esittämisestä lisätyn todellisuuden (AR) avulla. Sovellus sijoittuu 1820- ja 30-luvuille, Carl Erik Mannerheimin aikaan, ja sisältää sekä historiallisia että fiktiivisiä hahmoja, jälkimmäisiä kerronnan välineenä. Härpäkkeen kanssa liikkuessaan ja sen läpi menneisyyden tulkintoja katsoessaan kävijä käyttää omaa ruumistaan käyttöliittymänä, argumentoi Lauri. AR konkretisoi hyvin mm. rannansiirtymän joka Louhisaaressa on ollut huomattava.
Päivän päätti Panu Savolaisen esitys pimeyden ja valon aistimaailmoista kaupunkiympäristössä, mikä olikin meille Apteekkimuseon pihalla aiemmin syksyllä Panun luentoa kuunnelleille tuttua (muistiinpanot facebookin puolella), mm. siltä osin että Kustaa III:n vierailu 1775 oli Turulle koko vuosisadan valoisin ilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti