Connorin tutkimuksen pohjana oli käsitys että (esineiden nykyiseen kuntoon perustuen) niitä oli pidetty värjäämättöminä, ja että bysanttilaiset olisivat arvostaneet norsunluun vaaleaa pintaa. Tarkemmassa tarkastelussa maalijäämiä löytyi kuitenkin 95 % tutkituista esineistä. Paletti oli myös selkeä: sinistä (lapis lasuli eli akvamariini), punainen (sinoperi eli elohopeasulfidi), vihreä (malakiitti) ja kulta/keltainen.
Kirkkaat perusvärit olivat bysantin taidemaun mukaisia, ja keskeinen osa myös maalaustaidetta, kuvanveistoa (veistokset maalattiin) ja tekstiilitöitä. Värit olivat materialisoitunutta valoa, ja valo jumaluuden ilmentymä, jotenkin näin kai voi sanoa järkeilyn menneen. Erityisesti arvostettiin kirkkaita hohtavia perusvärejä, ja ainakin itselleni sinisen-punaisen-vihreä-keltaisen yhdistelmästä tulevat mieleen monet pikkulasten lelut legoista alkaen.
Koska kulta ja pigmenteistä varsinkin lapis lazuli olivat varsin arvokkaita, kuten norsunluukin, tuntuis meistä kalliin materiaalin peittäminen toisella kallilla materiaalilla oudolta, mutta Bysantissa ajateltiin toisin. Arvokkaiden materiaalien kerrostuminen vain lisäsi taideteoksen arvoa, jokainenhan kuitenkin tiesi pohjamateriaalin olevan norsunluuta.
Tässä kaikessa bysanttilaiset seurasivat vain vanhempaa traditiota, ja kirjan yksi luku käsitteleekin edeltäneiden aikakausien maalattuja norsunluutöitä aina faaraoiden Egyptiin asti. Veistosten ja rakennusten suhteen kukaan enää tuskin ajattelekaan niiden antiikin aikana olleen marmorinvalkoisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti