Suolakurkun kera, totta kai!
Ensimmäinen setukohde oli Obinitsan kylä seudun eteläosassa. Siellä toimii taidegalleria ja kulttuurikeskus vanhassa kauppiaantalossa.
Hauskasti olivat obinitsalaiset todenneet asuvansa Obin ja Nizzan puolivälissä.
Paikan emäntä kertoi talon asukkaiden vaiheista. Kuten saattoi olettaa, oli kauppiaalle neuvostomiehityksen myötä tullut matka Siperiaan. Hän oli sieltä selvinnyt takaisin, vaimo ei.
Luonnollisesti myynnissä oli kaikenlaista setujen käsityötä, ja esillä mm. näitä hopeakoruja, joita setunaiset ovat kantaneet päällään aina uusimpiin aikoihin asti.
Tuloiltanamme opas oli näyttänyt yhtä matkalaista mannekiinina käyttäen miten koko hökötys puetaan päälle. Siihen settiin oli kuulunut pari kiloa hopeaa, mutta kuudenkin kilon kantamuksia tunnetaan. Suuri solki tulee keskelle rintaa, ja sitä saavat pitää vain hedelmällisessä iässä olevat naiset, kerrottiin meille.
Kankaiden kuviointia painoväreillä harrastetaan myös paljon, tässä välineitä siihen.
Talon edustalla oli yksi monista Kaakkois-Viroon pystytetyistä National Geographic -lehden keltaisista kehyksistä. Ne ovat eräänlaisia ikkunoita kultuurimaisemaan jos oikein ymmärsin.
Vielä käytiin läheisen järven rannalla, "Lauluäitien" mäellä. Siellä on muistokiviä tunnetuille kansanlaulujen esilaulajille.
Kivien keskellä oleva veistos on asiaankuuluvasti setunaisen kansanpuvussa.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti