Kartta on paperinen, ja grafiikka näyttävää. Tässä näyte Saigonin pohjoispuolisen "rautakolmion" alueesta:
Punainen viiva on Kamputsean raja, valkoiset viivat provinssien rajoja. Vihreä on sitä itseään eli viidakkoa, mutta mitenkään hallitseva maastotyyppi se ei kartassa ole. Tässä näkyy myös riisipeltoja ja rämettä, pohjoisempana hallitsevina ovat metsäiset kukkulat ja vuoristo (joka toki oli aika metsäistä sekin).
Amerikkalaisjoukot voivat olla kolmessa eri moodissa; rykmentteinä, esikuntana + kolmena pataljoonana, tai kolmena pataljoonana, jolloin esikunnan tykistö on jaettu niiden kesken. Esikunnat ovat pelissä nimenomaan tykistöassetteja, mutta tykistöä on lisäksi myös erillisinä patteristoina. Luonnollisesti mukana on helikoptereita, yleensä abstrahoituna hekopointeiksi, joilla saa liikkeelle yhden pataljoona tai patteriston. Lisäksi kaksi kokonaista divisoonaa, 1. RatsuväkiD ja 101. MaahanlaskuD, ovat kokonaan "airmobilised".
Amerikkalaisten rinnalla taistelee Etelä-Vietnamin oma armeija, ARVN, joka on kuvattu jokseenkin tehottomaksi, vallitsevan jälkimaineen mukaan. Vietkong saa mm. etua livohkaansa (alert), jos operaatiossa on mukana ARVN:n joukkoja. Ainoa valopilkku ovat vietnamilaiset rangerit.
Vastapuolta edustavat vietkongin sissit, jotka liikkuvat alassuin ja joiden arvot paljastuvat vasta taistelussa. Pohjois-Vietnamin armeijan (NVA) joukot toimivat säännöllisten armeijoiden tavoin.
Opetteluskeniksen (Starlite) jälkeen on neljä skenistä maan jokaisesta neljästä sotilasalueesta (Corps Tactical Zones). Laajemmat skenikset (Tet, Pääsiäisoffensiivi ja Etelä-Vietnamin kukistuminen) vaativat koko kartan, mikä edellyttää melko paljon tilaa, sillä toinen standardikartoista asetaan poikittain toiseen nähden. Kampanjan (campaign) voi pelata joko koko sodan osalta tai loppuvaiheeseen keskittyen.
6 kommenttia:
Pelaamamme opetteluskenis havainnollisti hyvin mistä on kyse. Jenkkien kohteina oli kaksi VC-yksikköä, joista toinen politrukkiosastao ja toinen varsinainen maali, sissirykmentti. Se saatiinkin lopulta tuhottua sissien replacement pointtien (joista tappiot otetaan) loputtua, mutta samalla viimeisellä nopanheitolla myös jenkien pisteet loppuivat, mikä johti amerikkalaispataljoonan tuhoutumiseen ja siten tappioon.
No niin myönnetään, että kyllä harmittaa. Alku näytti lupaavalta: saarrostus ja sulutus estivät sissiä pakenemasta ja kohde paljastui varsinaiseksi maaliksi. Mutta sitten alkoi jotain mennä mönkään: sissi osoittautui ihmeen sitkeähenkiseksi ja sitä jouduttiin jahtaamaan kahdesti ennen kuin henki lähti. Olisi varmaan pitänyt vähentää omaa maavoimaa tappioiden välttämiseksi...
Vietnamin jaon 1954 seurauksena syntynyt Etelä-Vietnamin valtio oli monessa suhteessa epävakaa. Maata johti aluksi roomalaiskatolinen klikki, joka sorsi muiden uskontojen kannattajia, erityisesti enemmistössä olleita buddalaisia. Yhdysvaltain junaileman vallankaappauksen jälkeen valtaan päässyt klikki sitten puolestaan kosti roomalaiskatolisille. Maa kärsi koko ajan poliittisesta epävakaudesta, mikä ei ollut omiaan lisäämään kansalaisten luottamusta siihen. Vietkong tarjosi poliittisesti uskottavamman vaihtoehdon, joka vielä vetosi kansallistunteeseen: yksi yhtenäinen Vietnam.
Maassa toimi myös suuria rikollisjärjestöjä, mm. Binh Xuyen, joiden yksityisarmeijat kärsittivät enimmillään 350 000 miestä. Vaikka nämä yksityisarmeijat kävivät sotaa kommunisteja vastaan, niiden pyörittämä rikollisuus heikensi hallituksen uskottavuutta ja haittasi taloutta.
Vietkongin tekemän Tet-hyökkäyksen jälkeen Yhdysvallat halusi irti tappioita tuovasta maasodankäynnistä. Tämän ns. vietnamisaation seurauksena vastuu siirtyi ARVN:n joukoille, jotka olivat Yhdysvaltain kouluttamia ja varustamia. Ongelmana oli vain, että armeija oli täynnä Vietkongin kannattajia, ja maalla ei ollut taloudellisia edellytyksiä ylläpitää ilman Yhdysvaltain mallin mukaan rakennettua modernia armeijaa. Etelä-Vietnamista tuli taloudellisesti täysin riippuvainen Yhdysvalloista.
Vietnamisaation alkaessa sotaa oli käyty jo vuositokulla, tappioita oli koko ajan tullut, joten armeijaa vaivasi miespula. Ne etelävietnamilaiset miehet, jotka eivät olleet armeijassa olivat joko kuolleet (ARVN tappioiksi lasketaan koko sodassa 1,3 miljoonaa miestä) tai liittyneet vastapuolen sisseihin. Asekuntoisia miehiä ei yksinkertaisesti ollut. Vietkong sai täydennystä pohjoisesta siinä määrin, että viimeisissä taisteluissa sissiyksiköt saattoivat olla koottu täysin pohjoisvietnamilaisista.
Nyt tuli kämmä. ARVN:n tappioiksi arvoidaan koko sodassa 220 000 – 316 000. Tuo 1,3 miljoonaa on yläkanttiin vedetty hallituksen puolen kuolleiden määrä, joista tietysti suurin osa siviilejä.
Siinä missä poliittinen tilanne on skenaariossa annettu, kampanjassa USA/ARVN-pelaaja pelaa ns. poliittisen vaiheen, joka määrittää armeijan divisioonien luotettavuuden. Huonosti mennessään voi lähes koko ARVN olla tilassa, jossa joukkoja ei saa hyökkäämään. Tällöin pelaajan kannattaa harkita vallankaappausta. Sanomattakin on selvää, että epäonnistunut vallankaappausyritys vasta Vietkongin pistelaariin sataakin.
Pelasimme kerran koko sodan kampanjaa muutaman kierroksen ennen kuin väsyimme ja luovutimme. Koko poliittinen vaihe tuntui turhan työläältä: ei sinänsä että säännöt olisivat olleet monimutkaiset, vaan heittojen määrä tuntui turhan suurelta.
Mitä tulee miespulan mallintamiseen, pelissä on ARVN:n ja Vietkongin population poolit ja draft levelit, jotka osoittavat, kuinka isosta osaa kansasta kumpikin osapuoli voi värvätä ja on värvännyt miehiä riveihinsä. Tämä siis Etelä-Vietnamin väestöstä, mikä on vain osa totuutta. Yhdysvaltain massiivisen tulivoiman ml. Pohjois-Vietnamia vastaan tehtyjen pommituskampanjoiden seurauksena pohjoinenkin alkoi potea jonkinlaista miespulaa. Vaikka pommituskampanjoiden kohteina olivat ensisijaisesti liikenneyhteydet (ennen kaikkea rautatieyhteydet Kiinaan), niiden seurauksena kuoli kymmeniä tuhansia siviilejä. Muistaakseni tätä mieshukkaa ei ole mallinnettu mitenkään, vaan pohjoisesta voi Vietkong tuoda miehiä niin paljon kuin voittopisteet antavat myöden.
Sodan pitkittyessä suurten miesmäärien pitäminen Vietnamissa kävi Yhdysvalloille sisäpoliittisesti mahdottomaksi. Lyhyimmissä skenaarioissa joukot on annettu, joten tämä poliittinen ulottuvuus on niissä epäoleellista. Sen sijaan strategisissa skeniksessä Yhdysvaltain täytyy tuoda joukot maahan, joten pelissä on taistelutahtoon (morale) ja sitoutumiseen (commitment) liittyvät säännöt, jotka toimivat siten, etteivät sitoutumista osoittavat pisteet saa ylittää taistelutahtoa osoittavia pisteitä. Nämä pisteet ovat olemassa Yhdysvalloille ja Pohjois-Vietnamille. Siinä missä Yhdysvaltain taistelutahto kuvastaa, kuinka hyvin kotimaan kansalaiset hyväksyvät sodan ja antavat tukensa sille, Pohjois-Vietnamin tahto kuvastaa pikemmin pohjoista aseistaneiden Neuvostoliiton ja Kiinan halukkuuta tukea tätä. Etelä-Vietnamille kirjaa pidetä, koska se ei voinut valita osallistumistaan sotaan. Sotahan jatkui tasan niin kauan kuin pohjoinen tahtoi, ja pohjoisen tahto ylitti sekä Etelä-Vietnamin että Yhdysvaltain tahdon.
Strategisissa skenaarioissa Yhdysvaltojen joukkojen siirtymistä Vietnamiin rajoittaa sitoutumisen ja taistelutahdon välinen erotus, joka on tietty suurimmillaan aivan vuoden 1965 alussa. Pelissä voi tuoda kerrallaan kaikki yhdysvaltalaiset joukot ja näille massiivisen määrän ilmatukea. Näillä joukoilla on pelissä mahdollista lamauttaa Vietkongin läsnäolo Etelä-Vietnamissa ja saada kansa kannattamaan virallista hallitusta. Historiallisesti tämä ei ollut mahdollista.
Täytyy muistaa, että Etelä-Vietnamin infrastruktuuri ei ollut siinä kunnossa, että sinne olisi voitu hyvin lyhyessä ajassa laivata ja lennättää kymmeniin tuhansiin miehiin nouseva raskaasti aseistettu moderni armeija. Ei, ensin täytyi lähettää isot määrät erilaisia pioneereja rakentamaan lentokenttiä, tukikohtia ja kunnostamaan satamia. Ensimmäiset taisteluosastot saapuivat tietysti suojaamaan näitä pioneereja, kuten Saigoniin lähetetty 173. Ilmakuljetusprikaati tai Da Nangiin lähetetty 3. Merijalkaväen divisioona. Infrastruktuurin ja hallinnon huonosta tilasta antaa hyvän kuvan, että yhdysvaltalaiset harkitsivat kokonaan uuden sataman rakentamista Saigon-joen varrelle silloisen Etelä-Vietnamin pääkaupungin ulkopuolelle.
Pelissä tätä infrastruktuurin puuttumista ei ole otettu huomioon ollenkaan, joten pelin keskustelufoorumilla Consimworldissa on esitetty erilaisia rajoituksia, kuinka paljon joukkoja oikein voi tuoda pelin alussa. On myös esitetty, että pelissä täytyisi ensimmäisillä pelikierroksilla rajoittaa tienturvaamisoperaatiota (security operations) sillä perusteella, etteivät Etelä-Vietnamin tiet olleet siinä kunnossa, että operaatioita olisi voitu tehdä ainakaan laajassa mittakaavassa. Mene ja tiedä, kenties esim. Yhdysvaltain armeijan pioneerijoukkojen julkaisu Vietnam studies – Logistic support vuodelta 1974 antaa lisävalaistusta, jahka sen ehtisi lukea jossain vaiheessa.
Lähetä kommentti