torstai 10. helmikuuta 2011

Turun palosta pelastunutta, osa 4


Turun palosta pelastuneita esineitä tuli (silloisen) Turun kaupungin historiallisen museon kokoelmiin jo heti sen toiminnan alussa, mutta onpa niitä kertynyt vielä hyvin myöhäänkin. Tämä leikkauskoristeinen ja helanauhoin vahvistettu tykkimyssyarkku tai -lipas on tullut museolle vasta vuonna 2004. Arkku on kulkenut Vellenius-suvussa, jonka perimätieto kertoo sen palosta pelastetuksi. Mutta kuka pelasti, ja miksi, sitä emme tiedä.

Arkku on esillä Logomon Tuli on irti! -näyttelyssä, sen Mitä pelastaisit palosta? -osiossa. Tuon osion suunnittelussa oli kaksi lähtökohtaa: ensinnäkin Svante Dahlströmin kirjaansa Turun palo 1827 keräämät aikalaiskuvaukset palaneen kaupungin reunoille kohonneista pelastettujen tavaroiden röykkiöistä, toiseksi joukko esineitä, joiden provenienssi kertoi tuosta palosta pelastuneiksi.

Kaikkia pelastuneita esineitä ei kokonsa vuoksi voitu asettaa esille, toisaalta pelkästään niistä olisi tullut varsin yksipuolinen otos. Logomossa on siten esillä "röykkiö", jossa on kaikenlaisia turkulaisia arvoesineitä ajalta ennen paloa, ja jollaisen olisi voinut kohdata Turun laidalla syyskuun 5. päivän iltana, vuorokausi palon syttymisen jälkeen.

Tässä sarjassa käsittelen vain niitä esineitä, joihin em. provenienssi liittyy, ovatpa ne Logomossa esillä tai eivät.

Tuli on irti! Logomossa 16.1-18.12.2011.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...