Kuten jo mainitsin, 1500- ja 1600-lukujen mannereurooppalaisten armeijoiden osalta Ospreyn muuten niin laaja tarjonta on ollut melkoisen vähäistä. Vuosina 2009-2010 ilmestyi kuitenkin 30-vuotisen sodan osalta jotain uutta, nimittäin kroatialaiskaksikon Vladimir Brnardic (kirjoittaja) ja Darko Pavlovic (piirtäjä) 2-osainen Imperial Armies of the Thirty Years’ War, jonka ykkösosa käsittelee jalkaväkeä ja tykistöä, kakkososa ratsuväkeä.
Julkaisujen heikkoudet ovat Men-at-Arms-sarjalle tyypillisiä: niukka sivumäärä, johon on yritetty mahduttaa kaikki mahdollinen sotatapahtumien kronikoinnista alkaen. Aikoinaan näin oli kaikkien MAA-läpysköjen osalta. Teksti käsitteli usein kokonaisen sodan tapahtumat, armeijat, linnoitteet jne., vain keskiosan colour pleitit oli omistettu sotilaspuvuille. Ospreyn perustettua uusia julkaisusarjoja MAA jossain vaiheessa saattoi omistautua pelkästään sotilaspuvuille, mutta nyttemmin on voinut havaita merkkejä paluusta vanhaan kun MAA-sarjaan on alettu etsiä "eksoottisia" aiheita.
30-vuotisen sodan kulku on käsitelty Ospreyn Essential Histories-sarjan julkaisussa. Campaign-sarjassa on ilmestynyt kirja Lützenin taistelusta 1632. Kustaa II Aadolfin joukoista on MAA-julkaisut The Army of Gustavus Adolphus, osat yksi ja kaksi. Sotatapahtumat olisi voinut siis jättää vähemmälle ja keskittyä enemmän aseisiin, pukuihin ja varusteisiin. Paljon korvaa kuitenkin Darko Pavlovicin piirrostyö. Hän on erinomainen taiteilija, yksi Ospreyn parhaista, ja piirtää todella tarkasti historiallisia artefakteja kaikkine yksityiskohtineen.
Kirjaset käsittelevät nimenomaan Itävallan Habsburgien perintömaiden joukkoja, mukaanlukien Unkari ja ns. sotilasraja, jonka värikkäät kroatialaisjoukot ovat ymmärrettävästi saaneet kohtuullisen osansa. Mukana eivät ole siten Katolisen liigan tai Espanjan joukot.
Miten keisarilliset armeijat sitten kehittyivät? Jalkaväessä musketöörien suhteellinen osuus keihäsmiehiin nähden nousi. Ratsuväessä rataslukkomusketein varustetut "arkebusieerit" katosivat aselajina rataslukkopistoolein aseistettujen kyrassieerien ja lunttulukkomusketein aseistetun "ratsastavan jalkaväen" eli rakuunoiden rinnalta. Sekä jalan että ratsain palvelevien haarniskointi keveni käsittäen sodan lopussa usein vain kypärän ja rintalevyn jos niitäkään.
30-vuotinen sota oli siten viimeinen "haarniskasota". Varsinaisia uniformuja ei vielä ollut, vaan vaatetus vastasi siviilivaatetusta. Sen piirteitä taas miesten muodin osalta olivat sodan alussa tiukahko jakku ja väljät housut. Sodan loppua kohden takit väljenivät ja housut kiristyivät, linjaa Brnardic kehityksen. Kyseessä oli "Kolmen muskettisoturin" aikakausi valtavine saappaineen ja röyhelöhattuineen. Rintahaarniskan peittävä valtava pitsikaulus on omasta mielestäni yksi muodin historian vaikuttavimpia yhdistelmiä...
Brnardic ei romantisoi 1600-luvun kroaatteja. Muiden ns. vapaajoukkojen (kuten kasakoiden) tapaan heille ei maksettu palkkaa, vaan joukkojen odotettiin ottavan elantonsa sotatoimialueelta. Sen ne armotta tekivätkin ja jälkimaine on sen mukainen. Kevyt jalka- ja ratsuväki osoittautuivat kuitenkin niin tehokkaiksi aselajeiksi, että läntisenkin Euroopan maat alkoivat pestata vastaavia osastoja 1630-luvulta alkaen.
Sen verran Brnardic vetää kotiinpäin, että laskee Kustaa Aadolfin kaatumisen Lützenissä kroaattien piikkiin, ainakin osittain. Kustaan hirvennahkakylterissä on tiemmä ristinmuotoisia reikiä, jotka ovat voineet syntyä vain kroaattien panzerstecher-miekan pistoista. Kuninkaan kylteri vietiin muuten aikoinaan sotasaaliina Wieniin, josta se ensimmäisen maailmansodan jälkeen luovutettiin Ruotsiin kiitoksena Ruotsin Punaisen ristin toiminnasta sodan aikana. Kuningas ei Lützenin aikoihin enää voinut käyttää haarniskaa, koska Puolaa vastaan käydyssä sodassa saatu vamma esti sen kantamisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti