Arkkitehtuurisarjakuvaa Portsasta

Mika Lietzen: Port Arthur (Asema Kustannus 2020).

Enemmänkin yhtenä Kramppien ja nyrjähdysten piirtäjistä tunnettu Mika Lietzen asuu itse Turun Portsassa, joten tämän fantasiasarjakuvan täytyy katsoa olevan kunnianosoitus hänen kotikaupunginosalleen. Juoni on helposti kerrottu: Portsassa asuva sinkku(?)nainen etsii kissansa lelua ("palle") sängyn alta, ja löytää sieltä luukun maanalaiseeen Portsaan ja sen historiaan.

Käy ilmi että Port Arthur on nimensä mukaisesti ollut alunperin satama, jonka päälle on vuosisatojen aikana rakentunut, ja maan alle jäänyt, kaupunki, josta maanpäällä näkyy enää huippuna oleva Mikaelin kirkko! 

Tässä vaiheessa on myönnettävä ettei sarjakuvassa sen enempää juonta olekaan, mutta on se kyllä hienosti piirretty. Kuvajaot ja -kulmat ovat silkkaa eurooppalaista taidesarjakuvaa, joskin mustavalkoisena. Joka suuntaan jatkuvat renessanssiarkkitehtuurin pyöröholvit, pylväiköt ja portaikot tuovat mieleen Piranesin arkkitehtuurifantasiat, ja jostain syystä mieleen tuli myös Pikku Nemon unimaailma.

Lietzen on piirtänyt myös aiemmin blogissa esitellyn jääkärisarjakuvan Jääkärit - Viisi kertomusta.

Kieltämättä Raunistulaan sijoittuva Paha hämärä oli elämänmakuisempi tarina. Toki muitakin Turkuun sijoittuvia sarjakuvia mielellään lukisi.

Portsalaiset muistelevat

Turun Port Arthurin kaupunginosasta, tuttavallisemmin Portsasta, on ilmestynyt paljonkin kirjoja. Turku-seura ry. julkaisi 1983 Marja Kallion toimittaman Portsalaisia - Muistelmia Mutavärkiltä Mikaelinkirkolle.

Julkaisussa esittäytyvät elämässään tavalla toi toisella kuuluisuutta saavuttaneet puutalokaupunginosan asukkaat, joten mukana on mm. tsupparista Turun Sanomien johtajaksi noussut Irja Ketonen, muistolaatankin Portsaan saanut muusikko Pentti Viherluoto, kultaseppä ja kauppaneuvos Yrjö Salmela, taiteilija Greta Schalin, kirjakauppias Yrjö Korte ja joukko Wikipediaan pääsemättömiäkin kuuluisuuksia, kaikkiaan 15 miestä ja naista.

Pääsääntöisesti lapsuus ja nuoruus Portsassa tuntuu olleen usein niukkaa, mutta aina onnellista, eikä Portsa työväenasuntoyhtiöineen mitään esikaupunkien tapaista slummia tietysti koskaan ollutkaan. Lapsilaumat vilistivät sisäpihoilla, joille elämä pienten ja ahtaitten asuntojen maailmassa muutoinkin keskittyi (kuten naapurissa Linnanfältillä). 

Keskellä pihaa olevissa tiilirakennuksissa oli aina pesutupa, vaan ei kuitenkaan saunaa, joten Portsassa toimi useampikin yleinen sauna, nimiltään mm. sellaisia kuin Vuoksi ja Tonava (vesi kaikkien nimissä elementtinä?). Kirjaan on haastateltu jälkimmäisessä kylvettäjänä toiminutta Anna Nyholmia (Vuoksi lopetti vasta 1980). Muiden yleisten saunojen tapaan Vuoksessa oli yksityispuoli, jossa saunottiin perhekunnittain, sekä julkinen puoli joka puolestaan jakautui miesten ja naisten puoleen joilla kuitenkin oli yhteinen kiuas. Kylvettäjästä vaikuttaa tulleen parturin tai kampaajan tavoin asiakkaan uskottu.

Tonava sijaitsi Puutarhakatu 33 / Arvinkatu 5 tontilla, jolle on myös sijoitettu tarina Portsan nimen synnystä: tiiliseinää 1905 muurannut muurari tiuskaisi pikkupoikein uteluihin rakentavansa uutta Port Arthurin linnoitusta (joka vähän aikaisemmin oli venäläisten toimesta räjäytetty). The name stuck, kuten tavataan sanoa, ja Kiinassa sijainneen linnoituksen mukaan nimettiin Suomessa muitakin kohteita.

Vuonna 1905 Portsa oli asemakaavoitetun Turun ulkoreunaa, Engelin VIII kaupunginosaksi nimeämä, mutta satamarata oli leikannut ruutukaavasta pois sen takaiset kaupunginosat. Heti radan takana alkoi maaseutu, merikin ulottui liki rataan asti, ja "mutavärkki" oli sen uimarantana käytetty kaistale. Lapset ja nuoret hiihtivät talvisin radantakaisilla Iso-Heikkilän mailla, kesäisin retkeiltiin läheisen Ruissalon metsissä ja vesillä.

Kirjassa on monia mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita flaneur voisi kesällä bongata, kuten vaikka se, että Arvinkadun alapäässä sijaitsi vankiasema. Vankikuljetusten tuomat tuomitut marssitettiin sieltä ylös Arvinkatua ylös Kakolaan. Vain kahleissa olevat, tai raskaana oleva naiset, saivat vaunukyydin. Seuraamassa oli aina lapsijoukko, eli jotenkin dostojevskilais-solženitsyniläinen kuvaelma kaiken kaikkiaan.

Sammakon kirjakauppa on julkaissut näköispainoksen kirjasta 2005.

Arkeologisia kenttätöitä Varsinais-Suomessa 2024

Varma kevään merkki on edellisvuoden Varsinais-Suomen arkeologisten  kenttätöiden esittely Turun linnassa.

Raisiossa rakennetaan Kuloisten risteyssilta kokonaan uusiksi, tulevalta alueelta ei arkeologinen tarkastus löytänyt kiinteitä muinaisjäänteitä. Kuloisten Impivaara osoittautui lupaavaksi paikaksi tuleville koululaiskaivauksille, joilla Raisiossa onkin jo pitkät perinteet. (Jari Näränen)

John Björkman esitteli väitöskirjansa aihetta, historiallisen ajan uskomuspaikkoja Lounais-Suomessa. Kansanperinteen kerääjien tallentamat uskomuspaikat on usein helppo tunnistaa: vaikuttavia jyrkkiä kallioita, melkein aina vettä lähellä, toisaalta "mitättömän näköisiäkin" on kaikista kolmannes. Isojako- ja tiluskartat paljastavat monien myös sijaitsevan pitäjien reunoilla tai rajoilla. Johnin englanninkielinen väikkäri löytyy täältä.

Liedon Pettinen on vaikuttava rautakautinen kalmistokompleksi, jossa on kaivettu vuodesta 2019 lähtien. Hautauksia on ajanlaskun alusta 1000-luvulle, hautaustapoina uurnalliset palokuoppahaudat, latomukset, röykkiö ja polttokenttäkalmistot. Aseita, koruja, veneen niittejä ym., löytöjä ylipäätään paljon. Kaivaukset jatkuvat ja tutkimuksia tulossa. (Juha Ruohonen)

Ennen lounastaukoa esiteltiin vielä Turun kaupunginmuseon uusin digitaalinen julkaisu, Raportteja-sarjan no 24, Puunkäyttö keskiajan Suomessa. Kirjan löytää täältä, ja se on toivon mukaan ilmestymässä myös painettuna. (Kuva postauksen alussa kirjan kannesta)

Museoviraston koekaivausryhmän Varsinais-Suomessa suorittamista metallinetsintälöytöjen aiheuttamista tutkimuksista esiteltiin kaksi. Paimion Koivulinnan asuinpaikan läheisyydestä oli 2024 löytynyt kaksi pronssikirvestä, tarkastus selvitti ne ilmeisesti tarkoituksella haudatun ko. asuinpaikan reunalle. Salon Melkkilästä oli hevoslaitumelta löytynyt miekansäilä, kaivauksissa paikalta paljastui n. 15-20-vuotiaan miehen hauta merovingi- tai viikinkikaudelta. (Jan-Erik Nyman)

Metallinetsintälöytö oli myös vienyt Turun kaupunginmuseon arkeologin tutkimaan Nousiaisten Pappilaa. Alueelta oli jo ennestään paljon löytöjä viikinki- ja ristiretkiajalta. Pellon pintapoiminnan tulosten (keramiikka ja muu saviaineisto) analysointi varmisti jo ilmakuvan pellossa paljastamien laikkujen kertoman: Hirvijokeen laskeva pienen puron molemmin puolin on sijainnut rautakautinen kylä. (Jere Leppänen)

Saaristomeren Rautakausi -projekti oli meriarkeologisin menetelmin tutkinut Kemiönsaaren eteläpään kohteita viistokaiutuksella, sukeltamalla, tarkkusinventoimalla ja kajoamalla (=dendronäyte). Kyrksundetissa ja Purunpäässä ei tehty uusia havaintoja, Högholmenin "länsisataman" massiivisten hirsiarkkulaitureiden dendrologinen näyte antoi rakentamisvuodeksi 1392 jKr. Tarkkuusinventoinnin löydöttömyys herätti epäilyn käytön vähäisyydestä. (Yann Irissou)

Perttelin Inkereen kartanon omistaja J.M. Gottskalk perusti 1794 lasitehtaan, joka toimi vuoteen 1865 asti, valmistaen pullo- ja ikkunalasia. Tehtaan lasihytin tiilisen keskusuunin jäänteen löytyivät peltoalueelta, joka tutkimuksen jälkeen asfaltoitiin parkkipaikaksi. Lasihytti on ollut n. 20 x 20 metriä kooltaan. Löytöinä odotetusti rautanauloja ja lasia. (Hanna-Maria Pellinen)

Muuritutkimus Oy kaivoi 2024 Kaskenahteessa. Tarkemmin esiteltiin kaivausalue IR54, jossa kerrostumat ulottuivat Turun palosta kaupungin alkuaikoihin 1300-luvulla. Löydöt olivat tyypillistä materiaalia turkulaiselle kaupunkikaivauksille, kiitettävästi löytyi 1600-luvun lasia ja keskiaikaista keramiikkaa, erikoisuutena kivinen muotii metallinappien valamiseen. Odotettua dominikaanikonventin hautausmaata ei tavattu, eikä muutakaan konventtiin liittyvää, poislukien kirjoituspuikko eli stylus, ja ehkä mahdollinen kirjanhela. (Niko Järvinen, Nea Komulainen, Kari Uotila)

Kärsämäessäkin oli taas kaivettu, Heikki Huhtamäen kadulla. Alueelta löytyi liesien ja paalunsijojen jälkiä, ja jopa 6 kk vanhan vasikan hauta. Esineistönä pääasiassa keramiikkaa, palanutta savea ja iskoksia. Kuulosti kovin kivikaudelta, mutta jokin raudankappalekin seassa, ja alueellahan on asuttu pitkään. (Lauretta Suomi, Maria Ronkainen)