tiistai 31. lokakuuta 2023

Kärsämäen Kivimäessä

Aikoinaan Maariaan kuuluneessa Kärsämäessä on käyty ainakin tiilitehtaan raunioilla ja hiekkamontussa. Menneenä kesänä flaneur sai vinkin urban explorer -tuttavaltaan että kaupunginosasta löytyisi myös kivilouhimo, hautausmaan ja Tampereentien välissä. Sinnepä sitten, ja pian metsän siimekseen vievä polku löytyi.

 Jonkin aikaa sai tarpoa ennen kuin jälkiä aikaisemmasta louhinnasta alkoi näkyä.


 Muutama lohkare näytti jääneen kesken, jonkin talon kivijalkaan lienee tämäkin tarkoitettu.


Mikään syvä avolouhos tämä ei tosiaan ollut, louhittu oli vain muutaman metrin maanpinnan yläpuolelle ulottuneita kallioita.




Louhinnasta oli jäänyt tietysti kivimurskaa.


Kiviä perustuksiin on louhittu Turussa siellä täällä, yksi pienempi louhos löytyy melkein takapihaltamme Virnamäestä. Täällä toiminta on ollut laajempaa, ja paikalliset kutsuvatkin paikkaa Kivimäeksi. Sitä nimeä ei kartasta kuitenkaan löydy. Louhos sijoittuu kiilamaiseen metsikköön Tolpontien ja Tampereen valtatien välissä.

.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...