Koska kaikki 1900-luvun paha - maailmansodat, bolsevismi, fasismi, holokausti - tuntui vuosisadan jälkipuolelta asiaa tarkasteltuna johtuneen kohtalokkaan kesän 1914 tapahtumista, sai sitä edeltänyt aika suorastaan romanttisen hohteen, kadonneen maailman auran.
Emmersonin kirja on tervetullut muistutus ettei idylli ollut täydellinen, ei edes Euroopassa, jonka mahtinsa huipulla olleita sirtomaavaltoja raastoivat sisäiset ristiriidat ja pelko oman aseman murenemisesta yhä kiihtyvässä suurvaltakilpailussa. Levotonta oli muuallakin, vallankumouksen kourissa olivat tuolloin niin Meksiko, Turkki kuin Kiina. Eurooppalaiset imperiumit saattoivat olla laajimmillaan, mutta myös vastarinta niitä vastaan oli yltymässä Aasiassa ja Afrikassa.
Emmerson on käynyt läpi tavattoman laajan aineiston aikalaislähteitä ja tutkimuskirjallisuutta, ja tuloksena onkin vaikuttavaa ajankuvaa eri puolilta maailmaa. Valitun tavan mukaisesti kuvaus päättyy kaikkialla vuoteen 1913 eikä seuraa kuvattuja kehityskulkuja siitä eteenpäin, ja jää lukijan historiantuntemuksen varaan tietää mitä tuleman piti. Sota ei ollut väistämätön, mutta historian myllerryksiltä sen välttäminen ei maailmaa olisi pelastanut.
2 kommenttia:
"sitä edeltänyt aika suorastaan romanttisen hohteen, kadonneen maailman auran."
Tämä johtuu varmaankin myös siitä, että tuo sota oli niin hirvittävä.
Niinpä. Kansainvälisiä kriisejä oli tämän tästä eikä ajatus suurvaltojen sodasta sinänsä ollut outo, mutta kellään ei ollut käsitystä siitä millaiseksi sota muodostui ja miten perusteellisesti se muuttaisi Euroopan.
Vuoden 1913 jälkeistä aikaa käsitellään kirjassa vain lyhyessä epilogissa. Siinä mm. saksalainen aristokraatti palaa sodan jälkeen kotiinsa Weimariin ja katselee epäuskoisena muistoja sodanedellisen kansainvälisyyden ajalta, esineitä ja kirjeitä ranskalaisilta, italialaisilta jne. ystäviltä.
Lähetä kommentti