Mustaanruutiin tarvittiin kolmea komponenttia, joista ensimmäistä, puuhiiltä, saatiin useammastakin puulajista, mm. pajusta ja lehmuksesta. Rikkiä saatiin Euroopan kahdelta tuliperäiseltä seudulta, Sisiliasta ja Islannista. Kolmatta, salpietaria eli kalsium- tai kaliumnitraattia saatiin luonnosta keskiajalla vain Bengalista (!). Vaihtoehtoisesti sitä saatiin tunkiossa muhineesta eläinten ja ihmisten virtsasta, mikä lienee ollut keskiajan Euroopassa sen yleisin lähde. Erityisen haluttua kerrotaan olleen juoppojen virtsa, se kun sisälsi enemmän ammoniakkia, jonka tunkioiden bakteerit muunsivat nitraateiksi.
Varhaiset käsiaseet McLachlan jakaa kolmeen tyyppiin. Ensimmäiset mallit olivat hyvin lyhyitä, ja niihin liittyi pitkä puinen varsi, johon putki oli vartettu upottamalla se puuvarren uraan tai sitten upottamalla puuvarren pää putken perään valettuun sokkaan. Toinen tyyppi, hakapyssy (engl. hackbut), oli jo putkeltaan pitempi, putken jatkona oli pitkä metallinen tanko (tiller) ja putken etuosassa oli haka, jolla ase tuettiin linnanmuuriin tai taistelukentällä jonkinlaisen puisen suojan taakse. Kolmas tyyppi, arkebuusi (arquebus), muistutti jo tulevaa muskettia ja sotilaskivääriä puisine tukkeineen. Käyttöön tuli myös ensimmäinen laukaisemista helpottava lukkolaite, lunttulukko.
Kirjan lopussa McLachlan esittelee erinäisiä nykyaikana käsiaseiden replikoilla tehtyjä testiammuntoja. Läpäisyvoima näyttää olleen hyvä, sen sijaan kantama ja tarkkuus eivät liene olleet kehuttavia, mutta paranivat kuitenkin keskiajan loppua kohden lähinnä ruudin rakenteen parannusten vuoksi. Johtopäätös näyttää olevan, että esim. englantilaiset yhdistivät pitkäjousen paremman kantaman ja ampuma-aseiden läpäisyvoiman (lyhyillä matkoilla) pitämällä joukoissaan molempia aselajeja.
Käsiaseiden edut olivat joka tapauksessa aikalaisille ilmeisiä, sillä vaikka niitä saatettiin manata paholaisen keksintönä, jokainen sotapäällikkö, joka suinkin voi, hankki niitä itselleen, ja keksintö levisi nopeasti eri puolille Eurooppaa. Mielenkiintoista kyllä, paavikaan ei kieltänyt niiden käyttöä, toisin kuin varsijousen, jonka käyttö kristittyjä vastaan kiellettiin v. 1139 tai sitten ei.
Kirjassa on kiitettävästi valokuvia Euroopasta löydetyistä aseista kuin myös vähän harvemmin nähtyjä käsikirjoituskuvituksia. Colour pleittejä on vain kaksi, Gerry Embletonin piirtäminä, toinen kuvaa taistelua Konstantinopolin muureilla 1453, toinen hussilaisten vaunulinnan ympärillä käytyä aiemmin samalla vuosisadalla. Sen sijaan löytyy kaksi aukeamankokoista kuvasarjaa, joissa historianelävöittäjä ampuu replika-aseella, toisessa hakapyssyllä, toisessa arkebuusilla.
Näitä replikoita löytyy Suomestakin, muistan pari kesää sitten keskiaikapäivillä Turun linnan valleilla ammutun McLachlanin kuvailemalla ensimmäisen tyypin "handgonnella". Suomen vanhimmat säilyneet käsituliaseet, Vuoksen hakapyssyt, ovat lähinnä tuota McLachlanin toista tyyppiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti