Parin vuoden tauon jälkeen ilmestyi tänä syksynä neljäs post-prattilainen Corto Maltese -albumi, nimeltään Berliinin yösoitto. Alaskan, Afrikan ja Etelämeren jälkeen ollaan Euroopan sydämessä, Berliinissä ja Prahassa, tekijöinä edelleen espanjalaiset Juan Diaz Canales ja Rubén Pellerejo. Ajoitukseltaan teos on liki sequel, sillä ollaan huhtikuussa 1924.
Babylon Berlin -tv-sarja näyttää inspiroineen tekijöitä turhankin alleviivatusti. On kommunisteja, natseja, korruptoituneita poliiseja, yökerhoja (mukaan lukien Moka Eftin valomainos) ja jopa BB:n neljännen kauden omavaltaisia tuomioita jakava tuomareiden salaliitto. Berliinissä Cortoa on vastassa journalisti Roth, joka synnyinmaataan Itävalta-Unkaria myöten on kuin BB:n Samuel Katelbach.
Mukana on liuta jo Hugo Prattin luomia sivuhenkilöitä, ei onneksi kuitenkaan Rasputinia, jota en ole koskaan voinut sietää. Suomalaisena, ja varsinkaan tähän maailman aikaan, venäläisen raakuuden romantisointi ei vain huvita. Eräänlaisessa unijaksossa esiintyy sen sijaan Prahassa hallinnut keisari Rudolf II, ja hänestä on blogissa aiemmin ollut puhe, muutamankin kerran. Todelliset henkilöt ja paikat kudotaan osaksi tarinaa, kuten kirjailija Gustav Meyrink tai Berliinin Castan's Panopticon.
Alkemistit riitteineen ovat jo aidompaa Prattia, ja aitoon Pratt-henkeen Corton saa liikkeelle tarot-pakan puuttuva kortti, jonka metsästys vie antisankarimme Prahaan ja keskelle juonittelua ja murhia. Ja onko sittenkään kyse tarotkorteista vai paljon synkemmistä salaisuuksista Weimarin hauraassa tasavallassa? Tämän enemmittä spoilereitta voi sanoa, että tarina veti mukaansa, eikä ainakaan tällä Corto Maltese -fanilla ollut valittamista.
P.S. Pankaa merkille, että Corto joutuu luopumaan toviksi merimiehen puvustaan maan alkaessa polttaa jalkojen alla Berliinissä. Siksipä kansikuvankin lippis, joka muuten oli myös miespuolisten museolaisten suosiossa 1920/2020-luku-teemaisissa museon pikkujouluissa.
