sunnuntai 9. heinäkuuta 2023

Taistelu Koreasta

Venäjän-Japanin sota 1904-05 on monille varmasti tuttu, mullistihan sen aiheuttama Venäjän vallankumous perusteellisesti myös suomalaisten elämän. Nopeasti modernisoituneen Japanin imperialismi alkoi kuitenkin jo vuosikymmen aikaisemmin, ensimmäisessä Kiinan-Japanin sodassa 1894-95. Gabriele Esposito on kirjoittanut sodasta Ospreyn Men-at-Arms-sarjaan Giuseppe Ravan kuvittaman kirjasen Armies of the Fist Sino-Japanese War 1894-95 (2022). Tavan mukaan sisältö koostuu sotatapahtumien ja osallistuneiden armeijoiden kuvailusta.

Koreassa taistelivat 1890-luvun alussa Kiinaan tukeutuneet vanhoilliset ja Japaniin tukeutuneet uudistusmieliset. Käännekohdaksi muodostui talonpoikaiskapina, jonka jälkeen Japani pystytti mieleisensä hallituksen lopettaakseen Kiinan vaikutusvallan maassa kokonaan.

Taisteluja käytiin maalla ja merellä (ilmavoimiahan ei vielä ollut), Korean lisäksi myös Mantsurian alueella samoilla paikoilla kuin 10 vuotta myöhemmin, mm. Port Arthur vallattiin tässäkin sodassa japanilaisten toimesta. Kun piirroskuvitusta selaa, käy syykin selville. Japanin armeija taisteli länsimaisin asein ja varustein, kiinalaiset vielä osin miekoin, keihäin ja jousin, kuten 1600-luvulla mantsujen vallatessa maan ja perustaessa dynastiansa. Korean oma armeija ei sen paremmissa kantimissa ollut.

Samassa kahakassa Japanille päätyivät Korean (maa anneksoitiin virallisesti 1910)  lisäksi myös Taiwan ja Peskadorin saaret. Yksi värisivu on omistettu Taiwanin alkuperäisväestölle, joka taisteltuaan kiinalaisia siirtolaisia vastaan jatkoi vastarintaansa japanilaisia vastaan.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...