perjantai 7. heinäkuuta 2023

Casa Haartman

Erik Bryggman piirsi taiteilija Axel Haartmanille ja tämän puolisolle Hedvigille kodin, joka valmistui Naantaliin Luostarinkadulle 1926. Pariskunnan kuoleman jälkeen talo on toiminut kotimuseona, ensin Hedvigs Minne -säätiön, sittemmin Åbo Akademin säätiön ylläpitämänä. Sen pelkistetty julkisivu...


ei tee oikeutta sisältä löytyvälle kauneudelle. Alakerta on julkinen, vieraille varattu osa taloa. Jo eteisen katto on koristeltu isännän omin kattomaalauksin.


Eteisen vasemmalla puolen on vierashuone, jota taiteilijan eno kutsui "munkin kamariksi". Toki Naantalin luostari-imagoon sopivasti, ja teema näkyi myös Haartmanin maalaamassa koristelussa joka puolella taloa.


Alakerran muut huoneet ovat sali...


ja ruokasali, josta johtaa myös ovi ulos terassin kautta puutarhaan.


Yläkerran kirjasto on oma lempipaikkani. Siis miten mahtavaa olisi poltella piippua (jos siis tupakoisin), selata taidekirjoja ja keskustella taiteesta noissa laiskanlinnoissa...



kattomaalauksia ihaillen. Rönn Udd oli perheen kesähuvila...


ja Pariisissahan kuului jokaisen taiteilijan käydä, muutamankin kerran.


Kirjaston vieressä oli Axelin ateljee, asianmukaisin pääkalloin pöydällä ja luutuin sohvalla. Talo toimi tutkijaresidenssinä 1990-luvulle saakka, joten huoneen takaosassa oli keittokomero ja kylpyhuone.




Takaisin kirjastoon, ja kirjahyllyjen reunustamaan käytävään...


ja edelleen pariskunnan makuuhuoneeseen...


jossa sijaitsi myös Hedvigin työpöytä.


Kannattaa kiertää myös puutarha. Tässä näkymä päätyyn, jossa edellä mainittu makuuhuone ja ovi parvekkeelle.


Pihanpuoleinen terassi on jo aika luonnontilainen ja kaipaisi kunnostusta.


Hauskasti myös aitaan rajautuvat katokset pylväineen ovat kuin suoraan antiikista, elihän Bryggman tuolloin siirtymävaihetta klassismista funktionalismiin, kuten taidehistoria tietää kertoa.


Puutarhavaja oli taloa pari vuotta myöhäisempi, vuodelta 1928.


Sisään pääsee museokortilla, ja mukaan saa pienen, mutta erittäin antoisan vihkosen, jonka voi myös lunastaa 3 €:lla. Paljon nippelitietoa sisustuksesta, ja Haartmanin sukutaustasta, joka johti Suomen johtaviin aatelissukuihin Armfeltia myöten. Erityisesti plussaa huoneisiin sijoitetuista mustista muovituoleista, joihin kävijä voi istahtaa meditoimaan taiteilijaelämää sellaisena kuin se parhaimmillaan 1900-luvulla molemmin puolin toista maailmansotaa oli.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...