lauantai 22. helmikuuta 2020

Taistelulähetit 1917



Saksalaiset suorittivat länsirintamalla keväällä 1917 strategisen vetäytymisen, joka tunnetaan nimellä operaatio Alberich. Rintama lyheni 40 kilometriä, ja sen suojaksi oli rakennettu hyvin linnoitettu Siegfriedstellung (jota britit kutsuivat nimellä Hindenburg-linja). Toistakymmentä saksalaisdivisioonaa vapautui sijoitettavaksi strategiseen reserviin.

Sam Mendesin elokuva Taistelulähetit 1917 sijoittuu juuri tähän aikakauteen. Kaksi brittien lähettiä saavat tehtäväkseen viedä viestin hyökkäyksen peruuntumisesta pataljoonalle, joka seuraavana aamuna on aloittamassa hyökkäyksen saksalaisten uusia asemia vastaan - siis suoraan tuhoonsa. Lisäkimmoketta antaa tieto, että toisen lähetin veli palvelee samaisessa pataljoonassa.

Elokuva on saanut melkoisesti kehuja, eikä se pettänytkään. Tarina vie mukanaan, ja katsoja seuraa sotilaiden odysseiaa jännittyneenä: selviävätkö lähetit hengissä, ja ennen kaikkea, ehtivätkö he ajoissa? Ennen kaikkea elokuvan on luotu näyttävä valikoima maisemia vuoden 1917 Pohjois-Ranskasta, klaustrofobisista juoksuhaudoista ja bunkkereista mutaiseen ei-kenkään-maahan, jossa taistelulähetit kompuroivat kaikissa eri lahoamisen vaiheissa olevien miesten ja hevosten ruumiiden keskellä. Vain raunioiksi ammuttu pikkukaupunki antoi jotenkin kulissimaisen vaikutelman: olisi luullut kaduille kertyneen enemmän soraa, kun pystyssä oli vain muutama palanen seinää siellä täällä.

Ensimmäisen maailmansodan historian tuntijaa ilahduttivat monet oikein esitetyt asiat. Britit todellakin hämmästelivät miten hyvin saksalaisten juoksuhaudat korsut oli rakennettu, betonista valamalla jopa. Ja vetäytyessään saksalaiset tosiaan kaatoivat kaikki puut, tuhosivat rakennukset ja ampuivat eläimet - poltetun maan taktiikkaa siis. Taisteluvyöhykkeen takana aukenivat ne kuuluisat vihreät kunnaat, joille vievästä läpimurrosta jokaisen tuloksettoman suurtaistelun alkaessa aina haaveiltiin. Niinpä lähetitkin taivaltavat osan matkasta pastoraali-idyllissä, jota kuitenkin jäin miettimään. Miten kauas taaksepäin maaseutu oli myllätty, olihan sinne sijoitettu majoitusalueita, varastoja ja niihin johtavia kenttäratoja ilmeisesti melkoisen suuressa syvyydessä?

Mutta tämä saivartelusta. Elokuvan erikoinen tehokeino on se, että se näyttää tehdyn suurin piirtein yhdellä ainoalla otolla eli kamera seuraa päähenkilöitä yhtämittaisesti, ilman normaaleja elokuvaleikkauksen konventioita. Loppuun pari making of -videota aiheesta.




.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Minusta on hienoa, että tällainen sivistynyt blogi on olemassa. Kiitos kirjoituksistasi. Katsoin itsekin Taistelulähetit-elokuvan. Minusta siinä on yksi asia, joka on täysin epärealistinen: saksalaiset eivät saa päähenkilöä ammutuksi. Ne ammuntatilanteet, joita elokuvassa näytetään, ovat sellaisia, että sokea reettakin osuisi mieheen, tyyliin 20 metriä. Jos ei muuten, niin pysähtymällä ja vähän tähtäämällä... Mutta ehkä elokuvan ei ole tarkoituskaan olla tältä osin täysin realistinen, vaan esim. herättää pelkoja ja takaa-ajon vaikutelmaa, ja sitä kautta saada samaistumaan rintamamiehen tunteisiin?

terveisin Alisuutari Agricolaverkosta

Kari Hintsala kirjoitti...

Näinhän se elokuvissa menee.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...