Merentutkijan elämä

Kun leffassa puhutaan ranskaa ja vedetään röökiä, luulisi tulevan varsin kaurismäkeläinen olo, mutta Jacques – elämä merellä (L'Odyssée, 2016) liikkuu aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Elämäkertaelokuva kuvaa merentutkija Jacques-Yves Cousteaun (1990-97) uraa ja perhettä, varsinkin isän vaikeaa suhdetta poikaansa Philippe Cousteauhon (1940-79).

Kuten olettaa sopii, elokuvassa kuvataan paljon merenalaista elämää, ja melkeinpä voi sanoa sen olevan leffan parasta antia. Kerronta on varsin kuivakkaa harppomista etapista toiseen, ensimmäisistä sukelluselokuvista M/S Calypson hankintaan ja televisiosarjojen tuomaan maailmanmaineeseen. Imagonrakentaminen on määrätietoista, keinoista välittämättä, kun isä-Cousteau haaveilee merten asuttamisesta yhtiönsä kehittämien keksintöjen avulla. Miten lie todellisuudessa ollut, mutta ainakin tässä versiossa Philippe avaa isänsä silmät ajankohtaisemmalle haasteelle, valtamerten suojelulle. Elokuvan vaisuksi jäävä dramatiikka rakentuu paljolti jo elokuvan alussa kuvatulle Philippen kuolemalle lento-onnettomuudessa.

Jännittävin kohtaus oli saatu aikaiseksi kohtaamisesta haiden kanssa, mikä jollain tavoin toi mieleen neljän vuoden takaisen Kon-Tikin, ja vaikutelmaa lisäsi se että tässäkin käväistiin Maltalla (hankkimassa ja kunnostamassa Calypso), joka Kon-Tikissä esitti lähtösatamaa Etelä-Amerikassa.

Jonkinlainen nostalgiabonus tälle kuitenkin tulee katsojalta, joka muistaa Meren salaisuudet lapsuusvuosiltaan. Merentutkijan tavaramerkiksi muodostunut punainen pipo ilmestyy Cousteaun, ja koko Calypson miehistön, päähän osana imagonrakennusta, vain toteamuksella että se on syvänmerensukeltajien tunnus. Myssyn brändiarvon oli ymmärtänyt myös Finnkino, joka oli jakanut punaiset pipot lipunmyyjilleen.