torstai 22. joulukuuta 2011

Tuli on irti! jatkaa Logomossa


Turku 2011-säätiön hallitus päätti eilen kokouksessaan, että Tuli on irti! -näyttely jatkaa Logomossa vielä ensi vuoden puolella, avautuen uudelleen 17.1. Myös jalkapalloaiheinen Only a Game? jatkaa, ja uutena mukaan tulee Turun historiaa esittelevä valokuvanäyttely.

Hieno uutinen, ja kun tiedotteen lukee tarkkaan, löytyy sieltä kaupunginjohtajan lupaus selvittää, voitaisiinko tulinäyttelyn pohjalta "toteuttaa pysyvä Turun ja Suomen historiasta kertova näyttelykokonaisuus". Kun tänä vuonna kiersimme Euroopan uusimmissa museonäyttelyissä, eivät kateeksi käyneet vain ideat tai edes käytettävissä ollut raha, vaan kertakaikkiaan pelkkä runsas tila, jota monissa paikoissa oli ollut saatavilla. Turun museokeskuksen kulttuurihistorialliset perus- ja vaihtuvat näyttelyt on ikimuistoisista ajoista ahdettu Turun linnaan, joka, niin komea rakennus kuin onkin, on ahdas, hankala, ja käytännössä mahdoton tila suurten esineiden kannalta.

Suuret hallit antavat mahdollisuuden rakentaa melkein mitä vain. Tätä meille harvinaista herkkua oli tilaisuus maistaa Logomossa, jonne rakennettiin kokonainen pätkä katua Turun palon ajalta: rauhallinen iltanäkymä palon syttymisen aikoihin ja siitä verholla erotettuna sama katu 24 tuntia myöhemmin, savuavat rauniot ja kuumuutta hohkaava katukiveys. Koska Turun linnan perusnäyttelyä uusitaan kertomaan nimenomaan linnan historiasta, olisi enemmän kuin paikallaan että koko Turun kaupungin historia saisi vihdoinkin arvoisensa näyttelytilan ja siihen huolella rakennetun näyttelyn.

Lisää mainontaa: vuosi vaihtuu taas ja sehän merkitsee sitä, että heti loppiaisen jälkeen, lauantaina 7.1. ja sunnuntaina 8.1. järjestetään taas Turun linnan ritaripäivät. Molempina päivinä klo 10-18 on luvassa monenlaista ohjelmaa lapsiperheille, ja mm. uuteen Ritarisaliin (osa em. uudistamista) pääsee jo kurkistamaan. Tapahtuma on aina toteutettu kaikkien museolaisten talkoina, joihin osallistumme myös me, jotka emme tapahtumatoiminnassa varsinaisesti työskentelekään. Itselleni tämä on jo yhdeksäs kerta.

Kuva: TMK. Turun vakinaisen palokunnan päällikön kypärä Turun museokeskuksen kokoelmasta.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...