perjantai 26. elokuuta 2011

IWM - "Ole Bill"


Kaikkien sotakoneiden keskelle oli Imperial War Museumissa päässyt myös aitoenglantilainen 2-kerroksinen bussi. Kerroin aiemmin täällä, miten ranskalaiset kiidättivät joukkoja rintamalle Pariisin takseilla. Englantilaiset puolestaan moottoroivat sotilaitaan joukkoliikenteen voimin. Busseista muodostettiin joukko-osastoja nimeltä Auxiliary Omnibus Companies. Autot maalattiin khakinvärisiksi, ikkunat peitettiin ja näin oli saatu ajoneuvo 25 sotilaan kuljetukseen kaikkine varusteineen. Busseja käytettiin myös ambulansseina, radioautoina ja kyyhkyslakkoina - kirjekyyhkyillä oli ensimmäisen maailmansodan viestiliikenteessä vielä tärkeä osa.

Tämä yksilö, joka sai lempinimensä Ole Bill erään pilapiirroshahmon mukaan, valmistui 1911, palveli koko sodan ajan länsirintamalla ja vielä sen jälkeen Lontoossa vuoteen 1924 asti. Tiesipä näyttelyteksti vielä kertoa, että kuningas Yrjö V tarkasti "Vanhan Villen" vuonna 1920 ja auto sai siten kunnian olla ensimmäinen bussi ikinä johon hänen majesteettinsa nousi! Lähikuvasta selviää miten autoa on kustomoitu kaimansa mukaan.


Lontoon bussit ovat edelleen punaisia ja 2-kerroksisia, malliltaan modernisoituja vain.


Ja eikös tietysti sattunut, että hotellihuoneen telkasta tuli jossain vaiheessa sarjaa Mennään bussilla (On the Buses).

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...